lauantai 30. joulukuuta 2017

Tästäkö kysymys?

Nopeasti tuli endokrinologian erikoislääkäriltä konsultaatiovastaus kilpirauhasasiastani myös minulle. Hänen mukaansa arvot sopivat jodipohjaisen radioaineen aiheuttamaan reaktioon. Oireet väistyvät yleensä kolmen kuukauden aikana ja viimeisissä mittauksissa on merkkejä, että ne alkavat korjautua. Olisipa niin! Sitä täytyy nyt toivoa. En kuitenkaan huomaa olossani parannusta. Lääkitystä ei annettu. Oirekuvani ja kehontoimintoni löytyvät aika tarkkaan Kilpirauhasliiton sivuilta. Näinkö minulle kävi kahdessa perättäisessä pallolaajennuksessa, että sain ikäänkuin jodimyrkytyksen? Kaikki lääkärit eivät tällaista usko, mutta tämä nyt on alan erikoislääkäri.Lääketiedon mukaan yksi tuhannesta voi saada tällaisen reaktion.
Kun ei ole omaa hoitavaa lääkäriä, vain satunnaisia kontakteja, pitäisi olla itse lääkäri. Sen puutteessa luen sivustoja ja yritän ymmärtää asioita, seurata ja lääkitä itseäni, vaikka sata kertaa mieluummin tekisin jotain aivan muuta. Seuraava lääkärin puhelinaika on vasta 25.1, hänen joka ei soittanut 22.12. Onneksi on lääkäriystävä, jonka kanssa voi puhelimessa puhua.
Monenlaisissa mietteissä on siirrytty uuteen vuoteen vuosikymmenten aikana, yleensä myönteisissä. Uusi vuosi, uusi toivo, niinhän pitää ajatella nytkin. Hartaimmin toivon, että nuorempi polvi pysyisi terveenä ja tietyt sairaudet paranisivat heillä, joilla on vastuuta perheestä, lapsista ja työstä.

3 kommenttia:

  1. Minulle kävi juuri noin, kuvia varjoaineen kanssa jouduttiin ottamaan useita, seurauksena oli sydämen tykytystä ja muutakin elimistön ylivilkkautta. Ja kokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoiminta, joka nyt ajan myötä on asettunut. On tietysti hyvä että tilannetta kohdallasi seurataan, syitähän voi olla monia.

    Muutenkin olen tarinaasi kovasti samaistunut, menetin mieheni nopeasti edenneelle sairaudelle ja itse sairastuin siitä vuoden päästä vakavasti. Omasta mielestä on tullut liikaa ja liian varhain, mies oli himpun verran yli 60 ja itse olen vieläkin alle sen. Sairauden toteamisen aikaan päällimmäisenä tuskana oli vielä miehen poismeno, ajan ja uusien sairauden mukanaan tuomien käänteiden myötä lesken suru on siirtynyt taka-alalle ja päällimmäisenä huolena ehkä on tämä oma terveys.
    Se ajatus, että jos lähtö tulee (ja kun se joskus tulee), kaveri on odottamassa, lohduttaa suuresti. Samoin se, että jäljelle jäävän pärjäämisestä ei enää tarvitse huolehtia - lapset onneksi ovat omillaan ja itsellä vahva luottamus ja usko siihen että he pärjäävät ilman minuakin kaikkine omine murheineen ja iloineen. Toiveena tietty että vielä ainakin jonkun matkaa saan heidän mukanaan kulkea. Ja toivottavasti auttajana enkä autettavana, tätä asiaa taisit sinäkin jossakin kirjoituksessa käsitellä.

    Tuo mitä kirjoitit edellisessä kirjoituksessa, on myös antanut kovasti ajattelemisen aihetta. Oliko se jotenkin näin: Ja tässäkin ajassa lienee jotain sellaista, josta voimme olla kiitollisia ja onnellisia ja jota kaipaamme jossain tulevaisuudessa.

    Kiitos sinulle kirjoituksistasi, olen niitä jatkuvasti seurannut ja saanut uusia ajatuksia oman tuskani käsittelyyn! Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteesi Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, että kirjoitit! Meillä on paljon samaa kokemusta. Kauanko sinulla kestivät ne kilpirauhasoireet? Minulla oireet ovat voimakkaita ja arvot ovat aivan äärirajoilla, mutta lääkitystä ei anneta. Koko kroppa on vähän sekaisin. Lääkäri sanoi tänään, että hänellä on olut potilas, jolle tuli samanlaista ja se meni aikanaan ohi.
      Minullekin tuli vuoden päästä miehen kuolemasta ihosyöpä ja nyt sitten nämä kaikki. Sydämen puolesta olisin nyt varmaan kunnossa. Minulla suru jotenkin katkesi edelliskesänä, kun syöpähuoli valtasi mielen. Tunne palasi syksyllä, mutta nyt taas on oma olotila pinnalla ja vaikeampi tuntea yhteyttä puolisoni kaipaamiseen. Itkua toivoisin, se helpottaisi rinnan painetta, mutta ei tule. En tunne pelkäävän kuolemaa, olen saanut hyvän elämän ja lapset ovat omillaan, mutta hyvänvointisena haluaisin toki elää. Joskus tämä yksinäisyys on kovin ahdistavaa ja se varmaan liittyy huonon olon kokemuksiin. Jos haluaisit kirjoittaa minulle henkilökohtaisemmin, niin sähköpostiosoite on blogissa.

      Poista
  2. Minun arvot olivat vain hitusen viitearvojen yläpuolella ja oireetkin siedettäviä. Beetasalpaajaa työterveyslääkäri kirjoitti, mutta en sitä kuitenkaan aloittanut kun samaan hätään tuli erikoislääkärin arvio. Oireita kesti ehkä pari-kolme kuukautta.

    Itku kyllä puhdistaa, sekin taitaa ilmetä hieman jaksoittain. Yksinäisyys on kyllä ajoittain kaikenkattavaa, eihän sitä ikiomaa tuttua ja turvallista kumppania korvaa hyvätkään ystävät eikä omat jälkeläisetkään.

    Sinun sähköpostiosoitetta etsiskelinkin ja nyt vinkattuasi sen löysinkin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista