Uuteen blogiin

Minusta tuntuu, että on aika siirtyä uuteen blogiin ja jättää Mummanpesä taakse. Tämä nimi on aina tuntunut minusta tyhmältä. Hain jotain muuttolintunimeä kuvaamaan siirtyilemisiäni,  mutta kaikki ehdotukseni olivat varattuja. Aloitin mummanpesän joulukuussa 2016. Kirjoituksia on 435. Kerron näissä yhden ikääntyvän ihmisen päivistä, ajatuksista ja kokemuksista. Uuteen blogiin pääset tästä tai kirjoittamalla portinkautta.blogspot.com.

Tulvapelto

Tekee mieli johonkin laittaa tämä näkymä, jota en ole ennen nähnyt. Pyörälenkkini varrelle oli ilmaantunut tulva-alue. Pieni joki peltojen keskellä oli aivan täysi. Kauempana oli kuin lintujärvi, täynnä lokkeja ja joutsenia. Lisää sateita on tulossa. Voi viljelijöitä. 

Siirtolainen

Koko päivän on satanut tasaiseen tahtiin, ilman taukoa. Katselen ikkunasta pisaroitten pompahtelua lätäköihin Torpan tulotiellä. Pidän tulta puuhellassa. Tulin eilen kauniissa säässä. Heleä vihreys ympäröi talon. Käki kukkui, lintujen eloisa elo oli kuultavissa ja nähtävissä.Nyt ei lintuja näy, paitsi tikka palaa toistuvasti hakkaamaan tuvan nurkkaa, siellä on siis lahoa ja jotain syötävää. Ajelin illalla nurmikoita, vaikka ruoho ei ollut kovin pitkää, oli vielä bensaa jäljellä. Sain ajoleikkurin tyhjenneen pyörän pumpatuksi ja homma onnistui. Työnnettävä leikkuri sopisi seinänvierille ja pensaiden alle paremmin, mutta en saanut sitä syksyllä käyntiin, mikä vika lie taas tullut. Torpan kesähommat ovat siis alkaneet.

Täytyy sanoa, että BookBeat on kätevä. Sain sen äitienpäivälahjaksi. Se on oikea kirjojen aarreaitta. Kaikki uutuudetkin ovat heti saatavilla. Luen Sofia Lundbergin uusinta kirjaa "Kuin höyhen tuulessa". Junassa kuuntelinkin jonkin aikaa, mutta heikoilla kuulokkeilla kuulin huonosti. Lukemisen voi vaihtaa välillä kuunteluun ja taas toisinpäin, jos haluaa. Matkoja varten kannattaisi hankkia matkalaturi. Lukeminen puhelimelta on helppoa, joskin sormen virhetökkäys voi siirtää tekstin väärään kohtaan. Luen muutenkin makuullani, joten kevyt laite on kätevä. IPadini on niin vanha, ettei sovellusta saa enää siihen asennetuksi. 

Tuntuu kuitenkin siltä, kuin olisin petturi tai uskoton, kun käytän e-kirjoja. Kuinka käy painettujen kirjojen ja kirjastojen, jos tämä tyyli laajenee? Täällä syrjäkylällä e-kirja on paikallaan, kun kirjastoautokaan ei kulje. 

Laitoin ylläolevan linja-auton ikkunasta otetun kuvan paikalliseen Facebook-ryhmään. Tuli pian 300 tykkäystä. Simpsiön vuori menisi asiaa tuntemattomilta helposti ohi, mutta lapualaanen sydän sykähtää, kun se tulee näkyviin. "Voin asua missä päin maailmaa vain, kunhan Simpsiö näkyy", kirjoitti yksi kommentoija. Rauha leviää minussakin, kun sen näen. Jyväskylä on kaunis, kiva ja parhaista nuoruusvuosista minulle tuttu kaupunki, mutta eihän minussa pääse jyväskyläläisyys kehittymään, kun aina tulen tänne lakeuden laidalle. 7. kerta tänä vuonna. Kauanko vielä pystyn?

Pilvet

Kesään kuuluu myös pilvien seuraaminen. Poutapilvet tuovat kesäisen tunnelman paremmin kuin armottoman pilvetön helletaivas. Jälkimmäisestä jätti ikävän muiston kesä 2018. Pilvet tuovat vaihtelua kesäpäivään. Uhkaavat sadepilvet heinänkorjuupäivän taivaanreunalla ovat ydinmuisto. Ukkospilvet tekivät minut aivan sairaaksi 14-vuotiaana. Seuraavan vuoden toukokuussa rukoilin polvillani vintin lattialla salaa muilta, että pelkoni otettaisiin pois. Se tapahtui! Nyt seuraillen mielelläni pilvitapahtumia. 

Olin aivan poikki, kun palasin perhevisiitiltä kuumassa bussissa. Eilen virkistyin pyöräilemään. Tämän päivän pyöräretkelle rajaa toi kaukainen jyrinä. Keski-Suomen maisemissa, lintujen helskeessä on kiva ajella, kunhan hyväksyy vastamäkien pyöräntalutuksen ja ehtii kotiin ennen ukkosadetta. Sähköpyörälle olisi täällä käyttöä.

Lomakohde

Olen päässyt tutustumaan kotimaalomailuun Vierumäellä. Majailen etätöitä tekevän pojanperheen kanssa hyvinvarustetussa chaletissa. Vieraskieliset nimet periaatteessa kyllä ärsyttävät tässä niinkuin  ruokienkin nimissä, mutta kiva rivitalohuoneisto tämä on. Alueella on urheiluopiston lisäksi laajat golfkentät ja muita aktiviteetteja. Mökkejä ja huoneistoja on isot alueet, näyttää olevan suosittu paikka. Tällaiselle lomailulle on tyypillistä aktiviteettikeskeisyys, sellainen mikä ei ole kevätsiivousta, klapintekoa, pihanhoitoa, katon korjausta, matonpesua, saunanlämmitystä, omaisuuden valvontaa. Perusmökkikansalle on tärkeätä omistus ja oman tontin rauha, toisille harrastukset ja vaivattomuus. Näen tämän muodon edut, mutta taidan olla perinteistä lajia. Karavaanarit, veneilijät, mitähän kaikkia lomailun muotoja onkaan. Helpoimmat järjestelyt on niillä, jotka lomailevat kotona, tekevät vain lyhyitä vierailuja sukulaisiin, kulttuuritapahtumiin jne tilanteen mukaan ja. Minun lapsuudessani lomailua ei tunnettukaan. Eläkeläisellä ei tietysti ole lomaa, mutta vaihtelua voi kaivata.

Tulin maanantaina absurdeissa tunnelmissa. Kävin nimittäin viikonloppuna koronatestissä, kun oli vähän kurkkukipua. Tulos ei tullut ennen bussini lähtöä. En uskonut tartuntaan ja lähdin, kun sovittu aika koitti. Bussissa tunsin itseni vuoroin rikolliseksi tai kaduin, että menin minimaalista oireista koko testiin tai kaduin lähtöäni. Perillä hiippailin maskin peitossa etäällä muista ja enimmäkseen ulkona, kunnes tekstiviesti tuli. No pääsin vapauteen, kun negatiivinen vastaus tuli.  On silti vähän ristiriitainen olo. Eihän korona ohi ole, sairaaloissa on jatkuvasti kymmeniä vakavasti sairaita ja bussissa voi saada tartunnan.

 Lapsenlapsi oli kasvanut paljon yhdeksässä kuukaudessa. Olen pyöräillyt ja käynyt uimahallissa tämän väsymättömän energiapakkauksen, iloisen västäräkin sekä äitinsä kanssa. Nyt hän jatkoi isänsä kanssa pyörälenkille. Minä makailen ja tunnen rajallisuuteni. Katselen puita ja nurmikoita, jotka vihertyivät päivässä.

Erakkona

Olen viettänyt kaksi leppoisaa viikkoa erakkona omassa hiljaisuudessani, luonnon rauha ympärilläni. Erakkona olen tietysti ollut talvikodissanikin, ei vieraitten ihmisten näkeminen kadulla seuraa ole. Täällä maalla olen katsellut valon lisääntymistä, seuraillut ja ruokkinut  pihapiirin lintuja.Tiheässä kuusessa pesii pikkulepinkäinen, jollaista en ole ennen nähnytkään. Huonolaatuinen kuva on otettu ikkunan läpi, erotat kotieläimeni kuitenkin.

En ole tehnyt juuri mitään. On ollut kylmää, talon varjoissa on vieläkin lunta. Tähän aikaan vuodesta ulkona ei ole paljon tekemistäkään, kun en juurikaan haravoi olkapään takia. Varon kipeätä polveani enkä ole lenkkeillyt. En ole viitsinyt lämmittää ulkosaunaakaan.Pyöräily sopii ja olen päivittäin ajellut noin kymmenen kilometriä. Tänään ajelin hiukan rohkeutta kysyvän metsätien, siis karhu tai susi mielessäni. Jumppakaan ei sovi, paitsi asahi (Vantaan jumpat). Olen lukenut tai kuunnellut kirjoja Book beatistä ja katsonut Netflixistä elokuvia, molemmat puhelimella. Käy se niinkin. Kuuntelemalla osaan seurata vain asiatekstiä kuten Tommi Hellstenin "Enää en pelkää". Romaaneissa kuultu tuntuu etenevän liian hitaasti, on vaikea hahmottaa. Ehkä vielä opin. Pari vanhaa oikeata kirjaakin on löytynyt, kuten kiinnostava "Kaarina Hannuntytär", Juhana-herttuan "avovaimo" 1500- luvun Turun linnassa.  (Kaarina Maununtytär oli Erik-veljen puoliso). Puhelu tai kaksi päivässä, parin ystävän tapaaminen. Pullakahveja joka päivä.

Leppoisaa vanhuutta, hyväksyn sen jo aika pitkälle. Voi ajatella, että saan nauttia siitä, mistä voin. Voin olla laiska tai en jaksa enempää, en ole entiseni.  Kuuntelin sydänviikolla Sydänliiton luentoa eteisvärinästä. Luennoitsija mainitsi useaan kertaan lääkkeen ja toimenpiteen, jota ei voi käyttää vanhoille eli  yli 75-vuotiaille. Heidän elimistössä ei enää kestäisi sitä. Ai minuako tuo koskee? Sisimmässäni elättelen ajatusta, että en ole oikeasti vanha, kunhan polvi paranee ja sydän ei reistaile. Televisiosta katsoin laihaa miestä hoitopaikan käytävällä. Hitaasti hän pyöritti pyörätuoliaan, pissapussi riippui tuolinselästä. Olenko minä joskus tuossa tilassa? Voiko tuo todella koskea minua? En usko, vaikka tiedän. Suojamekanismit toimivat vielä. Elämänpyörä pyörii omaa kierrostaan, ihminen sopeutuu hitaasti siihen mihin on pakko.  

Olen monasti miettinyt erään minua nuoremman ja terveen  pariskunnan päätöstä myydä aikanaan kotinsa ja muuttaa yhdessä yksityiseen palvelutaloon, käyttää varansa hoitoonsa niin ettei kummankaan tarvitse tulla omaishoitajaksi tai lähiomaisten nähdä päivittäistä vaivaa ja huolta. Minä en pysty ajattelemaan niin pitkälle.

Talvikotini, joka oli lievän koronan sairastupana, on nyt vapautunut. Lähiaikoina on tulossa  mieluista sosiaalista elämää ja kulkuneuvoja. Kuinkahan jaksan? Sitä kysymystä ei ollut ennen.

Kuusen tarina

Vanhetessa moni ihminen kiinnostuu historiasta, sukuhistoriasta ja yleisestä. Ihminen silloin sijoittaa itseään ajan, ihmisten ja olosuhteiden virtaan.

Olen ennenkin kertonut isosta kuusesta, joka näkyy Torpan ikkunaan. Eilen menin taas sen juurelle taputtelemaan vankkaa runkoa, tai runkoja. Niitä on kaksi, vaikka kauempaa näyttävät yhdeltä.

Iäkäs naapuri kertoi, että enoni Veikko ja naapurin samanikäinen  Jussi olivat kymmenvuotiaina kiertäneet kahden nuoren kuusen varret yhteen. Siitä ne jatkoivat kasvuaan. Tämä on tapahtunut noin 1933. Kuuset ovat pian satavuotiaita. Ne ovat jatkaneet vakaata kasvuaan sotien ja monien muutosten vuosikymmenten aikana. Koskaan ympäristö ei ole ollut niin hiljainen kuin nyt. Työn ja ihmisten ääniä ja hyörinää on vähän. Viljelytyöt sen näköpiirissä sentään jatkuvat, tapahtuvat muutamana päivänä vuodessa suurin konein.

Lintujen kevätmuutto ja pesiminen on kyllä toimeliasta kuusen lähimetsissä. Yöpakkasista ja päivittäisistä lumikuuroista huolimatta vilkas hyppely, lentely, viserrys, vihellys täyttävät metsiköt. Rastas tuntuu omineen kuuset pesäpuukseen, säksätti koko ajan, kun olin puun alla.

Olen istuttanut pihapiiriin muutamia puita. Tammen istutin yli kymmenen vuotta sitten. Sen taimen on ystäväni mies kasvattanut siemenestä. Tammi on nyt ehkä viisi metriä korkea. Se voi kasvaa vanhaksi ja suureksi, nähdä monia vuosikymmeniä enemmän kuin minä.