Keväisen kaunistuksen se saa kuin Libanon

Juuri nyt täällä on tämä koivujen keväinen vihreä heleys, juuri nyt katsottava. Suvivirsi soi hyvänä päivänä.

Heinälatonostalgiaa

Kesä tuli tännekin. Puut vihertyvät heleiksi silmissä, käki kukkuu kaiken aikaa. Kuovi pulisee peltoaukeamalla. Traktorit ovat puuhanneet pelloilla, kevätkylvöt on tehty. Nouskoon sieltä mullan alta hyvä sato.
Kävelin Torpan ohitse kulkevaa pikkutietä Punaaselle nevalle, josta äiti usein kaivaten puhui. Neva oli ainakin jo äidin nuoruudessa  peltoaukeama, jossa hänkin oli ollut paljon peltotöissä.

Muistatteko, miltä käden alla tuntuu auringossa lämmennyt, kuiva hirsi? Minut se vie suoraan lapsuuteen ja heinäpellolle. Mitä sinulle tuo mieleen tyhjä lato? Muistan hikiset, pistelevät heinänpoljennat. Mieli oli kuitenkin hyvä, kun urakka saatiin loppuun. Metsikössä lojui vanhoja työkaluja, kuten hevosen vetämä niittokone. Nostalgiaretki tuli tästäkin.

Ihana aamu

Käki kukkui, kun avasin ikkunan, kukkui melko lähellä. Kun avasin kuistinoven, oli sähkölangoilla kaksi haarapääskystä, kolmaskin lennähti paikalle. Eivät säikähtäneet oven avausta. Toivotin ne tervetulleiksi ja toivoin, että asettuisivat taloksi. Näytti olevan kilpakosinta meneillään. Kaksi katosi, kolmas jäi parittomana langalle. Talon nurkkaan räystään alle tekee pienikokoinen lintupari pesää. Tikka on talven aikana tehnyt seinään reiän.

Kaunis ja kirkas aamu, linnunlaulua täynnään. Luonto alkaa vihertyä. Olo on erinomainen hyvin nukutun yön jälkeen. Heräsin kuudelta. Istutin 16 itänyttä perunaa maahan. Tein vanhan kottikärryn metalliseen pohjaan pari reikää ja laitoin kärryyn multasäkin, kylvin keräsalaattia. Kärryä voi siirtää varjoon tai aurinkoon. Laitoin mullat valmiiksi parvekelaatikoihin ja ruukkuihin. Sisar on tulossa ja käymme puutarhalla. Aamun mittaan on uunissa valmistunut tonnikalapiirakka, nyt tulee banaanileipää, kun oli vanhentuvia banaaneja. Kanakeitto on valmiina. Tällaisena aamuna on energiaa. Useina aamuina tähän mennessä on vasta selailtu nettilehdet ja -sivustot.

Koronatulkintoja

Pyöräilykohde 

Kuinkahan minä olen kuunnellut koronaohjeita, kun en ole edes kuullut, että riskiryhmäläinen ei saisi liikkua? Olen kuullut yllättävän monen ikäihmisen pysytelleen kotona seinien sisällä ja kunnon rapistuneen. Minä olen lenkkeillyt metsäpoluilla joka päivä, monasti kaksikin kertaa. Korvani torjuivat kai liikkumiskiellon turhana minun oloissani. Muistan kyllä ajatelleeni, että liikkumiskielto koskee maita ja paikkoja, joissa kadulle astuvat ihmiset melkein törmäävät muihin. En minäkään ole mennyt bussiin, vaikka niitä ajoi tyhjänä ohi,  enkä kaupunkikeskustaan enkä muille kuin välttämättömille asioille aamuvarhain, joskus jopa omatekoisen maskin kanssa. Kangistunut kroppa kyllä on, kun kotivoimistelu jää vähäiseksi. En minä kotioloissa käsiäkään pese kaiken aikaa. Jotkut aivan kotioloissa pysyvät käyttävät kotona hansikkaita ja pesevät käsiä joka välissä, vaikka liikettä ulospäin ei ole kuin kauppakassin vastaanotto kerran viikossa.

Riskiryhmäläiset ovat vaaraksi muille, levittävät tautia! Luin jostain tällaisen yleisökommentin ja kuulin kerrottavan tällaisesta tulkinnasta. Siis että ikäihmisten  pitää pysyä kotona, koska he levittävät tautia ja ovat siksi riskiryhmä. Joillakin muillakin on kuullun ymmärtämisen vaikeuksia.

Riskiryhmä alkaa tuntua yhä negatiivisemmalta sanalta. Alun perinkin minua kaiversi epäluottamus siihen, että meitä nyt yhtäkkiä haluttaisiin niin kauniisti suojella, meitä yhteiskunnan kuluerää. Terveydenhoidon resurssien säätely oli selvä tarve. Uskon kyllä, että hallitus ajattelee oikeatakin vanhusten suojelua, mutta puhe meistä yhteiskunnan taakkana on loukannut niin, ettei suojeluhenkeen tahdo luottaa. Meitä suurten ikäluokkien ihmisiä on alusta alkaen ollut liikaa. Tottahan se on, että yhteiskunnan kulut kasvavat vanhusten määrän kasvaessa ja iän lisääntyessä. Siitä puhuttaessa unohtuvat eläkeikäisten aiempi työ ja perintöjen kartuttaminen sekä usein senhetkinen panos lastensa perheiden tukemiseen. Ihmettelen, etten ole kuullut puhuttavan hoitoavun puutteesta tässä tilanteessa. Lienevätkö pikkulasten isovanhemmat alle seitsemänkymppisiä  vai onko se vähän piilotettu asia?
Palvelutaloissa on monenlaisia tulkintoja ja käytäntöjä. Kukaan ei halua syytöstä koronan levittämisestä yksiköissään, mutta inhimillisyys vaatii harkinnan käyttämistä. Jospa siihen on nyt saatu tarvittava lupa. Varovainenhan tämän tuntemattoman tunkeilijan kanssa on edelleen oltava.

Lakaluoman myllyllä

Vastoin suositusta

Torpan tupa on lämmin, kun tein tulen hellaan jo ennen kuutta. Aamu-unen jaksoa ei tänään tullutkaan. Yöllä on ollut taas melkein pakkasta, mittari nollassa. Kevät etenee hitaasti, maa on täällä vasta vähän vihertynyt. On mukava, kun näkee kesän tulon silmuista asti.

Talo on tyhjentynyt. Yli viikon ajan sain viettää perhe-elämää, joka oli kuin perheterapiaa ja hermoston huoltoa. Tytär ja tyttärentytär tekivät omia töitään, minä huolehdin ilolla ruokahuollosta. Kaupasta tuotiin ruokakassit. Välillä retkeiltiin lähialueilla ja saunottiin ja rumsteerattiin tupa taas uuteen uskoon.
Toimimme siis vastoin koronaohjeita. Sallimme itsellemme harkinnan ja järjen käytön. Kaikki me olimme olleet hyvin eristyksissä kotona. Vain minä olin käväissyt kaupassa.
Erityinen ilo oli koira yökaverina. Se asettui sänkyni viereen tiiviisti, niin että minä kuljin sänkyyn päädystä. Se nukkui rauhallisesti koko yön, välillä kuorsaillen. Minäkin nukuin hyvin. Aamulla lähdimme lenkille. Koira tai kissa olisi kiva kaveri minulle, mutta en arvaa siihen ryhtyä. Tämänikäisen ei pitäisi ainakaan koiraa ottaa.

On surullista ajatella yhdeksänkymppistä sukulaismiestä, jonka vaimo on palvelukodissa. Mies ei voi tavata häntä ja on hyvin yksinäinen talossaan. Heillä ei ole lapsia. Paikkakunnalla ei ole ollut yhtään koronatapausta. Eikö järjen käyttö olisi suotavaa? Paikkakunnilla on samat säännöt, vaikka on aivan eri tilanteet.
Viikon sisällä tuli kolme suru-uutista, kaksi yli yhdeksänkymppistä ja yksi seitsemänkymppinen ovat poissa. Kukaan heistä ei kuollut koronaan. Kaikki ovat entisiä naapureitani. He ja heidän läheisensä ovat mielessäni.

Geenien koti?

Ensimmäinen Torppa-aamu valkeni lumivaipan peitossa. Portailta sai lakaista paksun, märän kerroksen.
Ystävä muisteli jonkun kotiseudulle palanneen kirjoittaneen, että siellä geenit lepäävät. Onko minun geenieni koti tämä varhaisin kotini vai naapurikylän lapsuuskoti? Geenien  tai aivorakenteisiin piirtyneiden peruskoordinaattien koti. Elämä Jyväskylän lähiössä on kuin järkiavioliitto; kaikki on hyvin ja toimivaa ja sitä muistuttelee itselleen, mutta jotain puuttuu. Mikä tuntuu kodilta, on vaikeasti selitettävä asia ja joskus yllättäväkin kokemus. Kun aivan uusi paikka tuntuu omalta, siitä löytynevät jotkut tärkeät peruskokemukaet.
Voi tulla kevät, että en pysty enää siirtymään kesäkotiin. Hankin parvekkeen täyteen kukkia ja hoitelen niitä. Serkkuni ilmoitti 80 täytettyään, ettei hän enää viitsi eikä jaksa siirtää huusholliaan kesäksi lapsuuskotiinsa tuohon metsikön taakse, vaikka mies olisi tehnyt kaikki hommat. Hän viihtyy ja lenkkeilee kaupungissaan.

Oli hyvä nukkua viileässä kamarissa ja kuulla hiukan liikehdintää vintistä ja peräkamarista, joihin tytär ja tyttärensä majoittuivat. He tekevät nyt etätoimiaan. Koira nukkui  rauhallisesti tuvassa, aamuyöstä siirtyi sänkyni viereen. Tällaiseen voisi vielä tottua. Ruokatilaus sujui helposti, kun kauppias kulki puhelin korvallaan kärryjen kanssa kaupassa ja kertoi, mitä kustakin toiveesta oli tarjolla.

Jotain vaihtelua!

Kovin hiljaista on tämä elo. Mieli katsoo entistä enemmän taaksepäin, kun tässä ajassa ei paljon tapahdu. Päivien ohjelmana on metsässä kuljeskelua, tyttären päivittäinen soitto, murusten lakaisua lattialta. (Kun mies kuoli, minulle selvisi ettei se ollutkaan hän, joka meillä murustelee).Aika lailla kyllästyttää jo tämä sisäänpäin kääntymisen ja eristymisen  tila, joka vain jatkuu. Jotain uutta ja vaihtelevaa pitäisi elämässä olla. Miksi esimerkiksi jo liki kaksi kuukautta eristyneinä olleet ikäihmiset eivät voisi kyläillä keskenään? Nyt mainittiin ikäihmisten ohjeissa sana harkinta. Vieläkö sitä meillä lienee jäljellä?
Jotain tulevaa voin nyt suunnitella, muuttoa Torpalle. Tytär, vielä huolellisemmin karanteenissa ollut kuin minä, on luvannut harkinnan jälkeen lähteä minua viemään, ennenkuin koulumaailmasta tulee taas osa heidän elämäänsä.

Vähän työstämistä sekin siirto tarvitsee. Olen aika lailla kotiutunut talvikotiini neljässä talvessa. Täällä on helppoa ja turvallista asustella ja lenkkeilyreittejä löytyy aina vain lisää. Nyt täytyy säätää mieltään sellaiseen moodiin, että pärjää yöt ja päivät syrjäisessä talossa, jossa ei ole lähinaapureita. Vielä voin mennä, muuttaa kesäksi. Pitää alkuun tilata kaupasta ruokatavarat, ettei olisi riskiä viedä koronaa paikkakunnalle, jossa tiettävästi ei ole ollut yhtään tartuntaa.
Sielläkin ruoho alkaa nousta, sipulikukkien päältä pitää ottaa havut pois, linnut konsertoivat lähimetsissä, kurjet ja joutsenet huutelevat suolla kaiken aikaa.

Vappuajelu 2

Vappuaattona 2014 kirjoitin Mumman raitamattoon "vappuajelusta" mieheni kanssa. Kiersimme erään lähistön metsätien kotiseutumatkailuna. Nyt lähdin huolletulla Ainollani ajelemaan omakotialueen läpi kohti jatkotietä ja uusia alueita, joilla en ole vielä ajanut. Sieltä kiertelin takaisin rautatiesillalle ja kävelin rautatien yläpuolisella rinteellä kulkevaa metsäpolkua eteenpäin. Kilometrin mäkikapuilun jälkeen tulin rantaan, josta pitkä pengerrys vei junaraiteet järven vastakkaiselle puolelle. Vietin laiturilla viileän kesähetken. Sorsa tuli seurakseni ja puhdisteli kovasti itseään. Kotiseutumatkailua tämäkin.

Vihreätä ei täällä näy eikä valkovuokkometsiä. Vain sammal on vihreätä. Silmut kyllä suurenevat, vedet ovat vapaina ja linnut laulavat. Ehkä kesä tulee tänäkin vuonna.

Noin kolme vuotta sitten ajelin samalla suunnalla ja ihmettelin voimattomuuttani. En tiennyt enkä arvannut, että sydämen sepelvaltimot olivat tukkeutumassa. Nyt tilanne voi olla parempi, mutta en uskalla kovasti ponnistella vastamäkiä ylös ajaen, kun en tiedä tämänhetkistä verisuonten tilannetta.

Yksinäistä on vapunvietto nyt niinkuin jo monena vuonna ilman koronaakin, joskaan vappua ei meillä ole erityisemmin vietetty. Lapsuuskotini perinne oli perunoiden nosto kellarista itämään.
Tein tyttären perheelle pari kassillista vapputarjottavia. Jotakin roolia ja osallisuutta ihminen kaipaa.
Tämä blogikirjoittelu on eräänlaista seuraa, yksipuolista tosin. Omasta elämästä kirjoittelu ylläpitää olemassaoloa ja minuutta jollakin tavalla. Usein itsekuvauksiin liittyy aika lailla fiktiota, tietyn identiteetin luomista. Voi sitä olla minullakin. Ainakin tähän ikääntyvään olemassaoloon ja päivien ketjuun liittyy niiden  tarkoituksen hakemista ja mielensä aina uudelleen noutamista..