Nurmikonleikkuu alkoi tänään, suurin haasteeni. Ei leikkuu, vaan kone. Ajoleikkurin puhjennut pyörä oli poissa ollessani korjattu ja täyshuolto tehty. Silti kone sammui vähän väliä, mitä ei ole ennen tapahtunut. Soitin jo korjaamoon ja kone luvattiin hakea. Sitten vasta huomasin, että leikkuujälki oli liian lyhyt, aivan jyrsitty. Ajatella, että tein oikean diagnoosin, että leikkuuterän nostin ei toimi. Tarvittiin kuitenkin naapurin mies huomaamaan, että ao vipu oli kokonaan irti. Siis vika ei ollutkaan minun! Nyt nurmikot on ajettu. Naapuri palautti tavallisen leikkurin, jonka mieheni oli lainannut hänelle. Sillä on helpompi ajella puiden ja pensaiden alta. Lykkelin sillä hiki pinnassa. Kyllä on nyt meikäläisellä hyvä koneistus. Jospa tämä tästä!
Tarinan opetus koskee parisuhteessa olevia: Opetelkaa asioita, joita ette osaa, kun toinen on vielä neuvomassa!
 |
| Kuva liittyy kommenttiin |
Hautausmaakäynneillä mietin usein, kukahan meikäläisen mummosukupolven jälkeen hautoja hoitaa. Nyt on vielä seurakunnan systeemi, joka maksusta istuttaa ja kastelee, jollei mummo itse kykene. Mutta veronmaksajat kirkossa vähenevät hiljalleen. Ehkä meidän jälkeemme haudat laputetaan ja lopulta jyrätään maan tasaan.
VastaaPoistaSamaa olen ajatellut, katoavaa kulttuuria varmaan ylläpidämme. On se puuha vähän työlästäkin, jos asuu kaukana. Kotikylän hautausmaalla ei ole mitään kirkon systeemiäkään.Maalaispaikkakunnilla hautausmaa on kylän sosiaalinen keskus ja joskus liiankin normittuva. Ihmettelin tanskalaisella hautausmaalla, miten hienoista hautapaikoista suuri osa oli vapaina. Ne ovat kuulemma määräaikaisia ja hyvin kalliita ja siksi useimmat nykyään sirottelevat tuhkat mereen.Tämä linja voimistunee meilläkin. Laitoin tekstin jälkeen kuvan tanskalaiselta hautausmaalta.
Poista