Valitusvirttä

Toukokuun kesä vallitsee Torpallakin. Joka paikassa on nyt omenan- ja syreeninkukkia, mutta itse istutetut ovat aina erityisiä. Pääskyset tulivat pihaan, istuvat puhelinlangalla kuin odottaen tervehdystäni. Nekin ovat erityisiä. Kunpa ne jäisivät ja pesisivät! Siinä oli sekä räystäs- että haarapääsypari.

Harmillista, että kehoni oikuttelee edelleen. Valitan teillekin, jättäkää lukematta. Minua on vaivannut närästys koko sairasteluaikani. Olen pari viikkoa sitten vähentänyt  Somacia, kun närästystä ei ollut kovin paljon. Illalla ja yöllä sitä ei ole ollut ilokseni ollenkaan. Mutta tänne tultuani sain sellaisen poltteen myös illaksi ja yöksi jo kahtena päivänä, etten ole närästyksestä mitään sitä ennen tiennytkään. Lisäsin aamulla lääkkeen takaisin kahteen tablettiin ja otan muutakin. Silti polttelee. Lääkäri sanoi, että Somacia lopetettaessa oireet voivat voimistua puoleksi vuodeksi (rebound). Minähän olen ihan ansassa! Mitä uskallan syödä, kun mitään muuta muutosta ei ollut ruuassa kuin vähän pakasteparsakaalta broilerin joukossa? Parsakaali kyllä on Foodmapissa kiellettyjen listalla. Paino on edelleen hiukan laskusuunnassa.Liian laiha en suinkaan vieläkään ole, mutta tahaton lasku ei ole hyvä. Entiset vaatteet ovat monta numeroa liian isoja. Olen ostanut vain muutamia uusia vaatteita, kun olen uskonut, että paino pian kuitenkin nousee. Hyvä tieto oli, että kolestroliarvot olivat erittäin alhaiset, vaikka statiini on puolitettu huhtikuussa. Eivät arvot koholla ole koskaan olleetkaan ja silti suonissa on plakkeja. En silti uskalla jättää lääkkeitä pois niinkuin monet tapaamani ihmiset.

Tuntuu, että jokin ahdistus tuli mukanani tähän kokotalvisen kaipaukseni paikkaan. Postin kääntö tänne koko kesäksi niinkuin viime kesänä  tuntui nyt jotenkin liian isolta, epävarmalta askelelta, turvattomalta. Hän, joka elämästäni puuttuu, tuntuu täällä nyt isommalta aukolta. Bussissa yksi mies tarjoutui kyläilemään. Kielsin jyrkästi. En ota vastaan miesvieraita.
Voiko ahdistus aiheuttaa tällaisen närästyksen?
Koetan puuhailla, pestä pyykkiä, lukea, kävin keskustassa palveluautolla, otan taas lääkettä, olen kylvänyt salaattia ja krassia, kuivatin nokkosia, leikkasin eilen ruusupensaita ja ajoin koko nurmikon. Keksiessäni tekemistä ajattelen, että pikku Ee on jo päiväkodissa ja isommat lapset koulussa, vanhemmat töissä, minä vain koetan saada aikani kulumaan kapeissa rajoissani. Eihän minusta nyt töihin olisi, se on muistoa, mutta onhan sitä kaikkea aikanaan ollut. Jatkuva pilvetön paistekin harmittaa, kun joudun sitä välttämään, vaikka muistankin talven pimeyden. Pitää odottaa iltaa ulkopuuhia varten. Muitakin harmeja olisi. Aina minulla on valittamista! Kuka minua enää sietää, kun en osaa olla niinkuin tätini? Hän ei valittanut vaivojaan, vaan sanoi:- Se on nyt näin. Kunpa olo tuntuisi edes joskus aivan normaalilta ja hyvältä, niinkuin vielä viime kesänä! Tai kolme vuotta sitten tähän aikaan. -Se on nyt näin, on hidas läksy.