Syysaamuna

Aamulla portaat ovat kasteesta tai sateesta märät, enää ei voi mennä aamukahville ulos. Linnut ovat ajat sitten vaienneet, vain kurjet kriikuvat lähisuolla. Leikkelen pihakasveja alas. Kaikkeen elämään kuuluu kukoistus, lakastuminen ja kuolema. Siinä elämänkuviossa vain ollaan mukana, kaikki mikä syntyy. Katsoin ohjelmaa, jossa eläkeläisjoukko tutustui amerikkalaisiin eläkeläisyhteisöihin. Rikkaimpien yhteisön naiset käyttivät hurjia summia kasvoleikkauksiin pysyäkseen nuoren näköisinä. He eivät hyväksyneet elämän kulkua.

Aktiivijaksojen jälkeen minusta tuntuu joskus, että elän liian pienellä liekillä liian varhain. En kuitenkaan löydä isompaa vaihdetta normaalipäiviini. Ehkä tämä yksinäisyyden hallinta on minun aktiviteettini. Olen liiaksi erakko, mutta en  innostu pinnallisista kontakteista, pitää olla jotain yhteistä. Ehkä en jaksaisi enempää. Minähän olen jo tässä vaiheessa, takana on monivaiheinen elämä, olen saanut sen, muistan sen.  Olen saanut kokea elämän kevään voiman, mikä luonnossa kertautuu elvyttävänä joka vuosi.

Työssä ollessani syksyni menivät hujauksessa jouluun. Nyt elämä kääntyy sisään päin, kun ulkona pimenee. Pitää aktivoida itseään. Ehkä innostun taas sukututkimuksesta, liityin ainakin takaisin sukuhistoriallisen seuran jäseneksi. Aurinkolyhdyt syttyvät omenapuun oksilla ja kuistin edessä, sato korjataan, maa laskeutuu lepoon. Sen alla on uuden, ihanan kevään odotus.