Vuori lasinen

Sisareni lähdettyä olen istunut roosan kutimeni kanssa keinutuolissa, katsellut maiseman vaipumista pimeyteen ja kuunnellut netistä herättäjäyhdistyksen uusia levyjä sekä Samuli Edelmanin uutta kokoelmaa Vaiheet 2. Sieltä jää mieleen soimaan kaunis Lasinen vuori.
En tavallaan ymmärrä, mistä tämä Aale Tynnin teksti kertoo ja tavallaan se puhuu minulle jotakin sellaista, minkä haluaisin jakaa minulta iäksi kadonneen elämänkumppanini kanssa. Siitä tulee mieleen nuoruuden ajat, kun kuunneltiin yhdessä musiikkia osakuntatalolla (kummallakaan ei ollut musiikkivälineitä), pettymykset omaan osuuteeni elämän varrella, -olinko sellainen prinsessa jonka takia kannatti nousta lasista vuorta?- monta tulkintaa suhteesta ja elämästä.
Enimmäkseen olen viime aikoina tuntenut olevani kokonaisempi oma itseni, en vain revitty puolikas. Jokin herkkä kohta kuitenkin avaa kaipauksen.

(En saanut illalla linkkiä toimimaan enkä pöytäkoneeseen ääntäkään, vaikka kuinka yritin.Tänään sain muutetuksi liittimiä ja asetuksia, hyvä minä!)