Elämä tuo ikäihmisellekin monia muutoksia. Yksin jäätyäni asutan kahta kotia, kesällä syntymäkotiani Etelä-Pohjanmaalla ja talvipesää Jyväskylässä. Olen kokenut, mitä menetykset,yksinäisyys,sairaus ja siitä toipuminen ihmiselle merkitsevät. Nöyrin mielin opettelen elämään yksinäni ja koetan luottaa elämään. Haen ilonaiheita ja mahdollisuuksia, joita vielä on. On tärkeätä nauttia niistä juuri nyt, kuten luonnon rytmistä,ystävistä, jumpparyhmistä, käsitöistä ja pienen lapsenlapsen elämänilosta.
lauantai 2. kesäkuuta 2018
Hetki
Makailen viilentyvässä illassa pehmeällä divaanilla poikani kodin terassilla katoksen alla, ihmetellen tätä yllätyskesää. Katselen tuulen huojuttamia puita Helsingin taivaan alla. Pääskyspari syöksähtelee taivaalla pyydystämässä ruokaansa.Sisällä nukkuu pikku Ee, kolmivuotias. Hänen vanhempansa ovat ylioppilasjuhlissa. Hän oli vähän aiemmin kylpenyt terassin auringossa muovialtaassaan. Luimme sylikkäin kirjoja ja katsoimme iPadilta lastenvideoita. Iltatoimet sujuivat ilman pientäkään kiistaa ja hän nukahti heti kahdeksalta. Syreeni tuoksuu viimeisiä tuoksujaan, ruukkukukat hohtavat syklaaminpunaisina. Sisällä tuoksuu raparperipiirakka, jonka tein lapsen nukahdettua. Viime yönä nukahdin ensimmäisen kerran seitsemään kuukauteen ilman unilääkettä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti