keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Nimi kateissa

Joudun tuon tuostakin harrastamaan nimien muistelua. Elämän varrelta on kertynyt satoja nimiä, joita voin unohtaa ja joita voin ajautua jostain syystä muistelemaan. Voi olla ettei ole kyseistä henkilöä muistanut vuosiin tai vuosikymmeniin, mutta jostain yhteydestä nousee mieleen tilanne, että mitähän ne seitsemänkymmenluvun työn etäisemmät ihmiset olivatkaan. Sukunimet varsinkin katoavat helposti. Joskus muistuttelen mieleeni myös julkisuuden nimiä, kirjailijoita, näyttelijöitä. Näitä nimiä en ole muistanut nuorenakaan. Jo oppikoulussa muistan ajatelleeni, että olisi kauhun paikka joutua tietokilpailuun, joka ei olisi monivalintaa ja pitäisi saada jokin tunnettu nimi kielelle. Nimimuistini on myös viime aikoina hidastunut, voi viedä useita sekunteja ennenkuin jonkin ajan takainen nimi tulee sumusta esiin. Ei tämä vielä tutuimpia ole koskenut.

Mutta konstit on monet, sano akka kun kissalla pöytää pyyhki. Kun nimi ei tule minuuteissakaan, on aakkosten  luettelu yksi tunnettu keino muistaa, millä kirjaimella nimi voisi alkaa. Tuntuu joskus melkein pakonomaiselta saada kadonnut nimi mieleen, vaikka sitä ei tarvitse mihinkään. Naisten ja miesten nimiluettelojen lukeminen auttaa usein. Fonecta auttaa yllättävän hyvin, varsinkin jos tietää paikkakunnan ja henkilön puhelinnumero on saatavissa Fonectasta. Tänäänkin löysin Fonectan avulla yhden Eevan nykyisen sukunimen etunimen ja paikkakunnan avulla. Kouluaikaisen nimen muistin. Siis esim. Eeva, Kokkola. Yleensä nimi nappaa heti, kun se tulee vastaan. Google on hyvä etsimiskeino ja hakusanojen keksimisessä voi kehittyä näppäräksi. Googlesta voi löytyä kuvakin, kuten tänään eräästä Pirkosta löytyi "kuvavahvistus" että nimitieto oli oikea. Facebook olisi yksi hyvä väylä, mutta olen eronnut siitä. Tässähän se eläkeläisen päivä kuluu!

On aivan ilo, kun ilman apuja muistaa jonkin nimen ajan kanssa, kun nimi putkahtaa esiin: Ai niin, sehän se oli tietysti. Ensimmäisen luokan opettajani nimi oli äsken kateissa, kun Isoäitikirjaan kysyttiin opettajien nimiä. Taisi mennä seuraavaan päivään, ennenkuin muistin. Muut opettajien nimet olivat aktiivimuistissa.
Jotkut muistavat nimiä hyvin. Veljeni oli loppuun asti paikkakunnan ihmisten ja sukulaisten nimitietopankkini. Hän painoi nimet mieleensä huolella ja kertasi niitä, yhdisti muihin tietoihin. Minulla on taipumus hypätä nimien yli. Nuorena en  läheskään aina tiennyt, kenen kirjoittamaa kirjaa luen. En olisi osannut sanoa, minkä nimistä antibioottia sain vaivaani. Nyt kiinnitän näihin huomiota paremmin. Kaikkea ei tarvitse muistaa, jos ei oikeasti tarvitse. Tätä voi aikansa kuluksi ja muistin virkistykseksi harrastaa niin kauan, kuin jotakin vielä muistaa. Minulla on kokemus, että entisillä  asuin- tai työpaikoilla käynti on ihmeesti nostanut sinne liittyvät nimet muistiin samalla kuin asiatkin. Jossain on iso muistivarasto, jonka päälle ajan sumu ja muut tekijät heittävät varjojaan. Tässä iässä unohtamiset huolestuttavat enemmän kuin nuorena, siksi kai tätä harrastaa.

4 kommenttia:

  1. Kokeilen kommentointia, kun alusta ilmoittaa etteivät Google- kommentit toimi. Älä siis lähetä Googlella, vaan omasta osoitteesta tai nimettömässä- nimen voi kirjoittaa! Annikki

    VastaaPoista
  2. Kyllä oli hankalaa niiden kuvatunnisteiden kanssa. Olen ajat sitten poistanut kuvatunnistuksen asetuksista, mutta se ei vaikuttanut.

    VastaaPoista
  3. Olen valistanut itseäni sillä tiedolla, että nimien muistamisen vaikeus voi olla synnynnäistä - tai iän tuoma viaton haittailmiö. Huolestuminen on siis turhaa, kun eläkkeellä oleva ei tarvitse painaa nimiä mieleensä sillä tavoin kuin työkuvioissa, se taito painuu taka-alalle. Puhuin tästä juuri eilen kymmenen vuotta nuoremman ystävättären kanssa. Totesimme, että aina voi myös kysyä, jos ei muista, siis tyyliin "kuule, kun just nyt kadotin sun nimesi..". Ei kai sellaisesta voi loukkaantua, vai mitä? - Eri asia on, kun alkaa unohtaa asioita,joista oikeasti on haittaa: oma osoite ja pin-koodit, sovitut lääkärikäynnit tai muut tapaamiset, avaimet tai silmälasit jne. Silloin on huolta kyllikseen.
    - Konstit on todella monet, jos tarvis on!
    - Muuten olen kyllä laittanut googletililtä kaikki kommenttini, ovat näämmä tulleet perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kommentti-ilmoitus tuli Bloggeriin tänään. Toimii ainakin tänään. Olen kyllä alkanut epäillä kaikkia ilmoituksia.

      Poista