Komerolaukku

Tienristeyksessä tuli vastaan saman talon asukas, yli kahdeksankymppinen, kantaen ruokakasseja. Olkapäät kipeytyvät kantamisesta, hän mainitsi. -Eikö sinulla ole vetokassia, kysyin. -On kaksikin ja tytär aina kysyy, olenko käyttänyt niitä. En ole käyttänyt. -Etkö silloinkaan, kun käyt tuolla "alakaupassa" ison mäen alla? -En ole kertaakaan käyttänyt. -Miksi et, jatkoin vielä. -No en, en minä vielä..

Tähän olen törmännyt monta kertaa. Ei vetolaukkua, vaikka olisi komerossa. Minä olen käyttänyt sellaista jo vuosia. En muista, milloin ostin sen, sievästi kukikkaan pyörällisen kauppakassin. En taida tajuta jotain. 

Syyksi "komerolaukkuun"  arvailen, että sitä pidetään vanhuudenmerkkinä, rollaattorin esiasteena. Vai mitä?

       

Sumean olon päiviä

Hohhoijaa. Uusi aamupäivä, pilvistä, yöllä on satanut. Kävin puoli seitsemältä kaupassa, tavaroitten virussuodatus sujuu jo tottuneesti ( kasvosuojus, hansikkaat, tavarat parvekkeelle tai huuhtelu, käsien pesut). Uusi normaali. Käyn pienessä kaupassa, josta löytyy kaikkea, nyt siman ainekset. Väsyttää, vaikka join  toisen kerran kahvia, väsyttää jo tähän aikaan, silmät tihruttavat punoittavina. Tuntuu, että muisti heikkenee. Heräsin taas viideltä. Olenko hypännyt jonkin askelman vanhuuteen, kun en saa enää unta viiden jälkeen? Tunnen monia minua vanhempia ihmisiä, jotka usein mainitsevat nousseensa viideltä. Olen siis liittynyt siihen joukkoon. Valvominen pitempään illalla ei auta. Uni-ikkunani sulkeutuu puoli yhdeltätoista ja uni kaikkoaa, jos en ole silloin valmis nukkumaan. Amerikkalaistutkimuksen mukaan ihmiset tuntevat itsensä vanhoiksi 57-vuotiaana. No ei, silloinhan ihminen ei ole enää nuori, mutta vanhuus on kaukana.

Päivät kuluvat merkillisen nopeasti, vaikka ohjelmaa on entistä vähemmän. Aina illalla ihmettelen, että ollaanko taas illassa. Olenko puoliksi torkuksissa koko ajan? Pitäisi löytää keino pidentää aamu-unta. Joskus kahvinjuonti ja lukeminen siihen aikaan on raukaissut vielä uneen. Tänään en ole jaksanut lähteä ulkoilemaan. Eilen oli kiva retki, kun satuin pururadalle yhtä aikaa  päiväkeskuksen jumpassa  käyneen naisihmisen kanssa, en tiedä nimeä. Kävelimme hitaasti  hänen tahtiinsa ja korkeimmalla kohdalla istuimme kuuntelemassa lintuja. Oli kaunis sää. Kotona luin pitkään siivotulla, lämpimällä parvekkeellani ja olo tuntui leppoisalta lomapäivältä. Nyt pilvien välistä pilkisti aurinko, ehkä se kannustaa minut vielä ulos. Ei, taas meni pilveen. Taidan olla meteopaatti, sääriippuvainen. Huomasin, että monet kiertävät urheilukenttää ja minäkin olen käynyt kävelemässä joustavaa, punaista alustaa. Se on helppoa.

Minulle tuli ketjuhaaste korona-ajan ruokaohjeista. En ole jatkanut sitä, kun en saanut siinä mitään ohjetta itselleni. Mitä laittaisin, jos jatkaisin sitä? Olen viime viikkoina iltaruuaksi tehnyt ison raaste-vihanneslautasen: Raastan keräkaalta ja porkkanan, lisään makeutettua puolukkahilloa ja sekoitan. Lisään salaattia, avokadon, rapeata paprikaa, jotain proteiinia kuten rahkaa tai salaattijuustoa. On hyvää, varsinkin tuo raastesekoitus. Sitten kuulin, ettei keräkaaltakan saa joka päivä syödä. Monien terveyshyötyjen lisäksi haittavaikutuksia löytyi netistä niinkuin lääkeluetteloista- kilpirauhasen vajaatoimintaa, veren hapensitomisen heikennystä, kaliumia liikaa ym. Määristä en löytänut mitään tietoa. Lehtikaalta olenkin varonut runsaan K-vitamiinin takia.  No ei raasteta kaalta joka päivä.  Iltapalaksi banaanilettuja: puolikas banaania ja yksi kananmuna, hiukan öljyä paistinpannuun, tiputetaan pannulle kolme lettua. Tein tyttären perheelle mehukkaita mustikkamuffinseja, joitten sisälle laitoin vaniljarahkaa. Noudatin ohjetta, jossa kuivat ja kosteat aineet sekoitetaan ensin erikseen ja sitten kosteat  käännellään varovasti jauhojen joukkoon. No tässähän tulikin haastevastaukseni muutamalle kymmenelle!

Kirjat on luettu. Kirjaston e-kirjat ovat kovin varattuja. Varasin kaksi, mutta löysin yhden heti lainattavan,  J.P. Laitisen Lumo. Se on filosofista olemisen tarkastelua oman arkipäivän kulussa, aika mainiota asioiden kääntelyä, ei nopeasti luettavaa. 
Vielä yksi juttu. Jos haluatte pientä rentoutusta illalla, tehkää tämä 8 minuutin rentoutusharjoitus. 
 Lopuksi voi silitellä hyväksyvästi omaa päätään tai hiuksiaan, kun keho ei kuulemma erota kuka silittelee, vaan tuottaa oksitosiinia. En ehkä aivan usko tuota, mutta ei se haittaakaan.

Iloa etsimässä

Panoraamakuva Vaajavirralta

Tässä joutuu ohjaamaan itseään tavallistakin paremmin, ellei halua vajota apatiaan. Huhtikuussa luonto on mielestäni rumimmillaan, ruskeanharmaata ja kuollutta. Sellaista tosin etelän lomamaissa on suurimman osan vuotta. Liikuntaintokin oli alamaissa, jalat raskaat. Lähdin kuitenkin alamäkeen liikkeelle ja taas tuntui, että veden ääreen päästyäni olo alkoi elpyä. Istuin lahonneen veneen keulassa ja katselin veden läikettä.Vihreätä ei täällä näy missään, mutta aurinkoisessa rinteessä näkyi tarkemmin katsoen kevään lupaus, suurentuneita silmuja oksissa.

Vaikuttaako tämä yleistilanne unen laatuun, kun uneni on alkanut pätkiä enemmän? Hiljaisten päivien vastapainoja ovat taas viime aikoina olleet vilkkaat unet. Yhdeltä olin kouluikäinen, menossa uuteen kouluun, jossa ilokseni sainkin heti kavereita. Kolmelta olin opiskelija, jonka asuntoon yllättäen ilmaantui nukkumaan muitakin ja se olikin kai soluasunto. Viideltä olin Amerikassa lapsuuskaverini Raijan kanssa (illalla katsoin Netflixistä amerikkalaista elokuvaa) ja menossa New Yorkin keskustaan johonkin juhlaan. Olimme majapaikassa kaukana keskustasta, tavarat olivat hankalassa paikassa eikä meillä ollut dollareita. Sukulaiseni antoivat joitain paperireita metrolipuiksi. Raija huomasi tutunnäköisen ihmisen autossa ja meni kysymään onko hänkin menossa keskustaan. Se olikin kansakoulukaverimme Tapio ja hän lupasi  meille kyydin New Yorkin keskustaan. Takkini vielä puuttui, kun heräsin. Olipa niin vilkas ja seurallinen yö, että piti päivällä ottaa poikkeuksellisesti kunnon päiväunet!

Koronakuvun alla

Eläkkeelle ja sitten leskeksi jäädessä on kyllä oppinut elämään yksin ja säätelemään ankeutta. Ei tämä niin erilaista ole normaaliin verrattuna kuin työelämästä ja koulusta kotiin jääneillä. Paras keino minulle on edelleen ulos meno ja luonnon näkymät. Kun kroppa tottuu ulkoiluun, se myös vaatii sitä ja se madaltaa lähtökynnystä. Luin juuri ympäristötutkijoiden lausuntoja, että avarat maisemat tyynnyttävät mielen, vievät silmät ja aivot lepotilaan. Sehän nyt on pohjalaiselle itsestään selvää. Parasta on olla itse suojapaikassa ja nähdä edessä avara horisonttinäkymä. Meditoidessa ajattelenkin saarimökin vesimaisemaa.Tässä lähistöllä pitää jaksaa kiivetä 200 metriä korkean mäen lakipuolelle, että näkee kaukana siintävät mäet ja järven pinnat. Onneksi ikkunastani näkee aika kauas, kun katsoo vähän sivuun. Muutoin täytyy vain muistella kesämaisemia

Epätasaisen maaston harjoitusrata

Päivästä toiseen, hiljalleen elellään. Monasti on  tylsää, joskus ahdistaa, tekee mieli taas syödä jotain. Jumppaaminen laiskottaa, television kymmenminuuttiset juuri sujuvat. Jos meikäläisten pitää olla eristyksissä vuoden loppuun, on näkymä ankea.Kuinka pääsen menemään Torpalle, kuinka saareen? Helsinkiinkö ei aikakausiin? Mihin asti heitän tulevaisuusankkurin? Pitää suojautua yhteiskunnan takia, se on roolimme. Nyt pitäisi olla oma auto, mutta eipä ole enää korttiakaan. Ihmisiä on lähellä, mutta näen heitä harvoin. Tein kangasmaskin käsin ompelemalla, kun olen antanut koneen pois, ja pidin sitä varhaisaamun hiljaisella kauppareissulla. Oli hankalaa, ei tahtonut pysyä paikoillaan, nousi silmillekin näköesteeksi.Olen alkanut painaa hissin ja liikennevalojen nappuloita kyynärpäällä, ehkä se ehkäisee jotain. Vien kauppalaukut ja ulkovaatteet parvekkeelle "puhdistumaan".Ensi kertaa huuhtelin heti sellaisia tavaroita, joita muut ovat kaupan hyllyllä voineet kosketella, kuten hedelmät.


Pääsiäisaika oli virkistävä eristyksessäkin. Oli hyviä televisio-ohjelmia. Viestejä liikkui paljon. Puhelinkeskustelut ovat kuin vierailuja yksinolon sisällä. Videopuheluista näkee,
kuinka lapsi kasvaa ja oppii uusia taitoja. Nuoriso ei osaa puhua keskenään puhelimessa, lyhyet viestit ja merkit korvaavat sen. Se tyyli uhkaa tarttua vanhoihinkin. Koetan ylläpitää vanhojakin muotoja. Lähettelen lapsenlapselle kortteja ja tänään sain häneltä piirustuksen.
.Vähän ihmettelen sitä, että kirjastot eivät palvele muutoin kuin e-kirjojen avulla. Voisivathan nekin koota varauksia ja tuoda oven ulkopuolelle kuten kaupat. Koota poistokirjoja pusseihin ja laittaa ulos katoksen alta haettaviksi. Löysin taloyhtiön kirjahyllystä vielä lukemista, sitten pitää katsoa e-kirjoja.

Löytyyköhän jälkeenpäin viisaus,kuinka  tällainen tilanne olisi pitänyt hoitaa, jotta kaikkinaiset haitat olisivat pienempiä? Ovatko Ruotsin talous, ihmisten hyvinvointi ja lastensuojelu vuoden päästä paljon paremmassa kunnossa kun meillä, vaikka kuolleita on nyt paljon enemmän? Sitten ehkä lausutaan julki, että kuolleethan  ovat enimmäkseen niitä, jotka muutoinkin olisivat kuolleet  vuoden parin sisään. Kovia ovat päättäjien haasteet. Polemiikki tulee olemaan aikamoinen.Ihmisten reaktiot jäävät nähtäviksi: Hyöky ulkomaanmatkoille vai muuttoja maalle? Jälleenrakennuksen intoa vai tappioiden katkeruutta?

Pääsiäispäivänä

Iloista Pääsiäistä! Jospa vielä näemme senkin päivän, että pääsemme koronapiinasta kuin pääsiäisen iloon.

Pääsiäislauantaina

Lapsuudessa pääsiäislauantai oli "menopäivä" pitkäperjantain kotonaolon jälkeen, tai kirkossa käytiin, jos kyläkirkossa oli silloin jumalanpalvelus. Kokosimme innolla pientä pääsiäisvalakiaa. Aikuiset eivät risujen kokoiluun osallistuneet, vaan se oli ainakin meidän kulmalla kersojen puuhaa. Isompana sitten kuljettiin isoa maantietä edestakaisin ja odoteltiin, näkyykö naapurikylien poikia mopoineen.
Tämä tuli mieleeni, kun järjestin tänään itselleni eräänlaisen menopäivän. Poikkeusajan löytöjäni on karttapalvelu, jossa voi mitata kaikenlaisia matkoja. Olen etsinyt sitä kautta uusia kävelykohteita, mitannut matkoja ja käynyt niitä kävelemässä. Vaihtelu piristää ja estää lamaantumista, mikä uhkaa eristyksessä eläviä. Huomasin, että tyttären kotiin löytyy oikotie, noin 6,5 km. Minulla oli viemisiä heille, se oli yllätysretken aiheena. Lähdin vanhalla Aino-pyörälläni, joka on aika raskas poljettava. Sain taluttaa aika paljon mäkiä ylöspäin. Jätin pyörän puoleenväliin, ennenkuin alkoi pienempi tie, ehkä vanha kulkutie. Edelleen sai nousta aikamoisia mäkiä, välillä oli laskujakin toki. Tulin tyttären pihaan kello 11. Koirat haukkuivat tarhassa, mutta ketään ei näkynyt. Soitin ja lähetin viestiä, ei vastausta. Savu tuli savupiipusta, takassa oli siis tuli. Lopulta tytär tuli kuistille, miehensä oli nähnyt minut ikkunasta. Tyttären puhelin oli äänettömällä. Juotiin kahvit ulkona nuotiopaikalla ja lähdin takaisinpäin. Vanha tie oli mukava entisajan tie, nyt kostea ja pehmeässä kunnossa, lammikot jäässä. Sellaista tuttua pintaa kaipasin suuresti Kruunuhaan asfalttikeväässä. Kulkija tunsi olevansa metsän sylissä. Välillä näkyi harmaahirsinen talo ja sekalainen syrjäkylän pihapiiri. Siellä tulivat entiset pääsiäislauantait mieleen. Loppumatkan sain enimmäkseen ajella pyörällä asfaltoituja alamäkiä. Ihmettelin, että jaksoin vastamäet niin hyvin, kun usein on jalat jo lähtiessä  raskaat, kuin heti maitohapoilla. Uutuus virkistää, vaikka vähäinenkin, ja paluumatka on aina lyhyempi. Näin uuden asuma- alueen, järvenlahden vanhemman pikku kylän, tien varressa lähdevesipumpun, josta piti pumpata vettä kouraan. Kotona panin heti saunan päälle. Kylmässä aamussa  pyöränsarvissa kohmettuneet kädetkin sulivat. Sellainen  oli korona-ajan matkailuksi sopiva nostalginen metsäretkeni.

Tasapainoilua

Eilen ankea ja vetämätön oloni haihtui, kun noudatin sisareni esimerkkiä: pesin ikkunat lämpimässä säässä. Sauna ja kylpyhuonekin saivat pesut, kun alkuun pääsin. Parvekelasit odottavat uutta inspiraatiota. Niin kauan pärjään, kun tekemällä jotain hyödyllistä ja ulkoilemalla saa paremman olon. Kun se ei enää toimi, pitää keksiä uusia keinoja. Olen nähnyt pitemmän aikaa mukavia unia, joissa ei mitään ole hukassa. Kerran näin jopa unen, että Matti Vanhanen tarttui käteeni ja talutti minua isojen ikkunoiden edestä, joiden takana seminaariväki ruokaili. Tarkoittaako tämä sitä, että seurustelemme, ajattelin ihmeissäni. Viime yönä vein vieraita mökille. Oli kyllä syksy.

Nyt ei kannata ruokkia stressitasoaan uppoamalla koronatietojen kertaamiseen ja kauhukuviin pitkin päivää. Ajan tasalla pysyy vähemmälläkin. Viruspelko on aiheellista, mutta sekin voi kehittyä äärimmäisyyteen asti, jos sitä ruokkii. Itseään kannattaa sen sijaan ruokkia hyvin. Uusi pieni iloni on päiväkahvi kofeiiniherkälle: KultaKatriina Relax kofeiiniton. Yllättävän hyvää.
Mieleen on tullut hoitotyöntekijän oppi: kukaan ei voi siitä paremmin, että minä voin huonosti. Jos on mahdollisuutta, niin verkkopankkinsa voi avata ja lähettää rahaa hätäkohteisiin.
Pääsiäisenä olen "aina" ollut Torpalla. Nyt näissä oloissa aloin oikein odottaa television, radion ja nettiradioiden  pääsiäistarjontaa: musiikkia, hartauksia, dokumentteja, myös jumppahetkiä. Matteuspassiota torstaina.
         

Palmusunnuntaina

Virvon varvon, tuoreeks terveeks
näillä kukkaan puhjenneilla mustikan varvuilla.

Alkaa tuntua kummalliselta. On palmusunnuntai, pääsiäinen lähestyy, aika kulkee kuten ennenkin. Silti niin paljon on toisin. Nyt tuntuu, etten tajua tätä kokonaisuutta vielä ollenkaan. En  tietysti voi tietääkään, mikä kaikki on muuttunut ja tulee muuttumaan. Maapallon ihmisillä on kullakin oma todellisuutensa tämän yhteisen koronakuplan sisällä. Pois siitä ei pääse kukaan, ennenkuin aika on. Pikku hiljaa huomaa myös, että tulevien poikkeusviikkojen paino alkaa tuntua, vaikka en ainakaan vielä kuulu niihin, jotka todellisesti kärsivät erilaisista menetyksistä. Nyt on vasta kolmas viikko meneillään. On kuin olisi alkanut pitkitetty hiljainen viikko ja  pitkäperjantai. Ihmisten huolet, pelot ja murheet  painavat ilmassa, vaikka aurinko paistaa siniseltä taivaalta.

Lepohetkiä matkalla

                  

Joskus on oikein hyvä olla, kuten nyt. Puolentoista tunnin rauhallinen lenkki uudella reitillä, sauna keskellä päivää, vatsa täynnä, puoli seitsemältä käyty kaupassa, Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö pohjana. Yhteyksiä ystäviin ja perheenjäseniin, oikein ilahduin kun opiskeluaikaisella ystävällä oli ihana käänne elämässään. Hyvät hetket ovat nykyään arvossaan.