Uusi lehti

"Sinun ja minun tarinaan kirjoitetaan tänään uusi sivu", sanoi aamuhartauden pitäjä tänään rohkaisevassa puheessaan. Minun tarinaani kirjoitettiin tasan vuosi sitten kokonainen uusi luku. Menin matkalaukun ja bussilipun kanssa rasituskokeeseen, aikomuksena matkustaa kokeen jälkeen Helsinkiin lasta hoitamaan. "Tuli akuutti tilanne, nyt ei lähdetä matkalle", sanoi rasituskoetta ohjannut lääkäri. Matkalaukku siirrettiinkin paareille ja ambulanssiin, joka vei minut tien toiselle puolelle sairaalaan. "Sinä olet shokissa", sanoi hoitaja, kun en reagoinut muutoin kuin soittamalla tuloni peruutuksen. Seuraavana päivänä tehtiin pallolaajennus ja sitä seuraavana päivänä kotiin. Silloin  säikähdys, turvattomuus ja pelot valtasivat mielen. Viikon päästä jouduttiin tekemään toiseenkin sepelvaltimosuoneen pallolaajennus. Perusterveen elämä muuttui pysyvän sairausdiagnoosin ja monenkirjavien sivuoireiden kantajaksi.
Tänään oli hyvä aamu. Eilen aloitin hermoratahieronnan ja sen vaikutus tuntui aamujäsenissä miellyttävältä. Eilen häiritsi vähän hierojan pettymys siitä, etten ollut pystynyt noudattamaan menestyksellisesti hänen puhelimessa auliisti antamiaan luontaisohjeita närästyksen hoitoon. Vesijumppa sujui helposti aamupäivällä. Onneksi aamuisin ei närästä. Kun on hyvä olo, tuntuu, että voisi tehdä mitä vain. Jooga jäi eilen väliin, kun gastrokirurgin ohje Somacin iltalisäyksestä puhkaisi vielä ikävän iltanärästyksen.
Olen lukenut amerikkalaisen lääkärin Alexander Loydin kirjaa "Parantamisen avain". Sen mukaan olen hakenut hankalien asioiden takaa aikaisempia tapahtumia, jotka voivat kyteä myös solumuistissa. Olen niitä löytänytkin lapsuudesta asti. Esimerkiksi matkustamiseen nyt liittynyt vaikeuden tunne voi kytkeytyä alussa kertomaani vuoden takaiseen matkalle lähtöön. En silloin enkä yleensäkään osaa reagoida äkillisiin tapahtumiin tunteenomaisesti.Loydin tekniikkaa ja itsehoito-ohjeita moni toki sanoo huuhaaksi, mutta siinä on yleensä terapiaan kuuluvaa perustaa.
Olen kiitollinen, että pääsin nopeasti hoitoon ja sain avun. "Kuulut onnekkaisiin", sanoi eräs sairaanhoitaja.  Moni asia on nyt paremmin. Varjoainekuvauksissa elimistöön päässyt radiojodi on poistunut, minkä jälkeen kilpirauhasarvot ja verenpaine ovat normalisoituneet. Pystyin olemaan koko kesän maalla. Tänne sairastuskotiin ja - paikkakunnalle paluu on tuntunut kehon reaktioissa, mutta olen nyt alkanut viihtyä paremmin. Olen jaksanut osallistua enemmän väsyttävistä vatsaoireista huolimatta ja olen saanut uusia tuttavia. Haikeana katson kyllä, kun ihmiset voivat syödä mitä vain ja ruoka maistuu. Muistutan silloin itseäni, että sellaista sinullakin oli 72 vuotta. Normaali hyvä olo on hieno olotila. Odotan, että saisin vielä sellaisen koko päiväksi. Iloitkaa, kenellä sellainen on! Ulkona viuhuu raaka tuuli, mutta minulla on täällä sisällä sellainen olo, kuin ei olisi arkipäivä, vaan jokin juhlapyhä!

Elämänohjeita

Joskus on aikoja, että pitää muistella entisten ihmisten  kiteytyneitä elämänohjeita. Tätini lause sairauksien tultua oli:-Se on nyt näin. Äitini lohtulause oli:- Aina ei ole samanlaista.
Joskus aamu on kaunis syksylläkin ja kaktus puhkeaa kukkaan.

Luettavaa

Luin Antti Eskolan vuonna 2016 ilmestyneen kirjan "Vanhuus". Siinä hän tutkijan silmin seurailee ja kuvaa elämäänsä ja ajatuksiaan yli 80- vuotiaana. Olen lukenut aiemminkin hänen uskonaiheisia kirjojaan kuten "Yksinkertainen usko" sekä tenttinyt hänen oppikirjojaan. Nyt aloitin 2009 ilmestyneen ja varmaan suuritöisen " "Mikä henki meitä kantaa", jossa hän käy läpi ammatillisia vaiheitaan, metodiensa ja ajatustensa kehityslinjoja koulupojasta alkaen.  Tähän työhön hän sanoo asennoituvansa Aleksis Kiven kuvauksen mukaan: "Niinpä syksy-iltana, koska luonto on käynyt lepoon ja kellastuneena seisoo lempeä lehto, katselee paimen matkanpäästä armasta ahoa, jolla hän kerran kesänä kilvoitteli, tuskitteli, hikeä vuodattain". Vaikka hän sanoo monessa yhteydessä välttävänsä yksityiselämänsä jakamista, kirjoihin valitut kuvaukset tuovat elämänkaaren sekä ikäihmisen arjen nähtäväksi kiinnostavalla tavalla.

Suurimman vaikutuksen minuun tekee se, että hän vaivojen ja sairauksien lisääntyessä koko ajan kuitenkin kirjoittaa ja tekee sen hienosti. Mistä ne voimat ja motivaatio edelleen nousevat? Tietokirjailijan into ja elinikäinen lahjakkuus varmaan kannattelevat häntä, niin ettei hän takerru oireisiinsa niinkuin tässä eräät. (En millään pysty unohtamaan tätä uuvuttavan jatkuvaa, polttavaa närästystä kurkussa) . Noin kahdenkymmenen eläkevuoden aikana hän julkaisi kahdeksan kirjaa. Valtava älyllinen aktiivisuus jatkui loppuun asti. Kirjoissa on ikäihmiselle paljon ajatuksia herättävää luettavaa.

Hän kuoli äkillisesti kotonaan syyskuussa tänä syksynä 84-vuotiaana. Hän pohtii myös kuolemaa. "--turha miettiä, mikä jatkuu ja missä muodossa. Viimeinen ajatukseni voisi sen sijaan olla,  että jännittävää, kohta se selviää. Nyt vain yksinkertaisesti luotan siihen, että kun Jumala on pitänyt minusta huolta tähän asti, niin kyllä hän pitää edelleenkin".
Jostain luin, että hänellä oli seuraavan kirjan kustannussopimus valmiina. Mielekäs vanhuus ja kadehdittava kuolema!

Äsken itkin

Katsoin juuri "Duudsonit tuli taloon". Siinä auttamiskohteena oli perhe, jossa perfektionistilta vaikuttava monitaitoinen, työteliäs, komea, mutta totinen isä ei pystynyt näkemään mitään hyvää itsessään eikä kai antamaan mitään tunnustusta muillekaan, näki vain puutteet. Lapset olivat jumiutuneet puhelimiensa taakse. Vanhemmat eivät enää puhuneet  keskenään välttämättömiä lukuunottamatta. Äiti oli kutsunut apujoukot paikalle.
Ensimmäisenä päivänä Duudsonit sekoittivat pakan hullutteluilla. Toisena he ottivat määräysvallan. Siirryttiin 80- luvulle ennen älypuhelimia ja pantiin koko perhe leikkimään. Yksi tehtävä oli, että isän piti peilin edessä toistaa ne hyvät maininnat, joita perheenjäsenet hänestä sanoivat. Ratkaiseva oli korvalappu- terapiaistunto. Isä ja äiti istutettiin kahdestaan herkkupöytään. Ensin lapset sanoivat taustalta korvanappiin kauniita ja tärkeitä vuorosanoja kummallekin vanhemmalle ja myös Duudsonit lisäsivät niitä. Lopuksi vanhemmat saivat sanoa omia sanojaan. Minua alkoi itkettää, kun isän leuka alkoi täristä ennen rakkaudentunnustusta. Tytär itki ilosta ja kaikki olivat liikuttuneita. Mikä perheterapia!

Jotain kaunista

Kun elämä on hankalaa, on tärkeätä etsiä jotain kaunista tai tehdä jotain sellaista. Pitää lähteä ulos katselemaan syysruskan keltaista ja punaista loistoa auringonpaisteessa. Tai tehdä iloisen väriset sukat lahjaksi tai itselle ja koota langanlopuista lapaset.
Minua rasittaa viime päivinä pahentunut närästys, mikä alkoi vuosi sitten vähän ennen sydänoireita. Menin eilen yksityiselle alan erikoislääkärille, mutta tulin tyhjän kanssa pois. Tai laskun kanssa. Ohjeena vain enemmän Somacia, mikä tuntuu lisäävän kurkun poltetta. "Ei missään tapauksessa", kun kysyin uutta castroskopiaa vuoden takaiselle. "Tuolle linjalle en ollenkaan lähde", vastasi tämä castrokirurgi, kun kysyin, voisiko närästys olla psykosomaattista.
Pian alkavat onneksi kaktukset kukkia.

Kaksi kotia

Tunnustelen oloani taas kaupunkimiljöössä. Hyviä puolia on: Bussit kulkevat usein, palvelut ovat vieressä, ei tarvitse rahdata viikon ruokia kerralla, harrastuksia löytyy. Eilisiltana kävin uudessa joogassa kynttilänvalossa. Se oli hyvä kokemus. Aamun vesijumppakin sujui helposti. Käväisin seniorimessuilla, vaikka en jaksa sellaisilla seisoskella. Huomisaamuna menen laboratoriokokeisiin, ensi viikolla on lääkäri ja hammaslääkäri. Jospa tiettyihin vaivoihin löytyisi jotain apua.
Mieli karkaa hiljaisina hetkinä helposti takaisin Torpan pihoille ja huoneisiin, tunnustelee viilentynyttä takanotsaa, katselee ikkunasta pihapihlajien punerrusta. Monet sanovat, että oli ihana kesä. Minulle se kuumuus jätti kammon. Leppeän viileä syyssää olisi nyt suosikkini, jos saisi säätilan valita.
Katselen illalla parvekkeelta. Naapuritalon asunnoissa on valot, ihmiset ovat kotosalla. En vain tunne heistä ketään, pihassa vastaantullessa kyllä vähän tervehditään kaikkia. Maalla voin pistäytyä kaikissa lähitaloissa.
Kai sitä voi pitää elämän rikkautena, että saa kokea erilaisia miljöitä, jotka täydentävät toisiaan elämän kokonaisuudessa tai eri vuodenaikoina. Hyvin monilla on sellaiset asumisratkaisut. Mikä milloinkin tuntuu kodilta, saattaa vaihdella. Monille se maalla oleva paikka on enemmän kodin tuntuinen kuin kaupunkiasunto. Ihanteeni olisi kuitenkin kaikin puolin tyydyttävä yksikotisuus, jossa olisi läsnä ne elementit, joita hyvinvointiin tarvitaan.