Torpan ikkunasta

Teki mieli lähteä uudeksivuodeksi Torpalle. Kätevästi pääsinkin kulkemaan julkisilla välineillä. Eilisaamuna 5.55 lähti bussi Mummanpesän vierestä, juna 6.20, 9.20 olin Lapualla ja 10.35 Torpan pihassa ruokakassien kanssa. Aikomuksena on viettää vuodenvaihde omassa arvokkaassa seurassani niinkuin ystäväni Marjatta vietti joulun. Niin se kyllä meni viime vuonnakin, mutta rivitalokodissa. Täällä hiljaisuudessa yksinolo tuntuu enemmältä, juhlavammalta. Vuosi sitten vaivasi niskakipu, jonka aiheuttanut niskanikamavika vaatii edelleen venyttelyä. Nyt vaivaa kova yskä, flunssatartunnan sitkeänä osana. Ei voi kutsua ketään tartutettavaksi enkä mennä veljenkään luo. Hänen keuhkonsa vahingoittuivat onnettomuudessa niin, ettei hän pysty yskimään. Eiköhän se parissa päivässä laannu. Olisi hienoa lämmittää itselleni aitokiuassauna, mutta luovun siitä. Pitäisi kulkea jäisen pihan yli pari kolme tuntia lämmittämässä sitä ja kylmä kiertäisi seinissä.

Viime vuonna on elämää purettu ja koottu. On purettu sisaren apuna lapsuuskotia ja  sitten rivitalokoti. Torppaa on sisustettu uudelleen siirtotavaroilla, samoin pikkumummolaa kerrostalossa. Asuminen on selkeämpää nyt. Kauan sitäkin muutosta piti miettiä ja valmistella.
Yksinoloon tottuu, kun on pohjimmiltaan erakkoluonteinen. Tosin pojan perheessä viikossa rauhoituin niin, että aloin nukkua täysiä öitä. Täällä heräilen katsastamaan tilannetta monta kertaa yössä.

En ole enää lapualainen. Siitä minua vieroittivat jo kuntapäättäjien ankea riitaisuus ja fundamentalistinen kirkkoherra, jolla ei ole mitään sanottavaa diakoniasta. Homoliitoista hänellä sen sijaan riittää sanottavaa. Itsenäisyyspäivän saarnassa hän sanoi, että sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen on Jumalan kasvoihin sylkemistä ja siitä se putoaa omalle naamalle. Ja että sitten vielä kysellään, onko Jumala todella sanonut niin. Tuotapa kysyisin minäkin.

Ilta alkaa pimetä, kuusen valot syttyvät. Laitan uuden kierroksen tulia takkaan ja hellaan, sytytän kynttilöitä. Televisiosta saa katsella Suomi 100-juhlallisuuksien alkua. Eivät noudata äitini ohjeita. Hänen ohjeensa minulle nuorena tyttönä oli, ettei pidä osallistua mihinkään tilaisuuteen, mitä ei voi aloittaa ja lopettaa virrellä. Se kirje on tallella. Siihen suuntaan elämä on vanhetessa mennytkin.Muuta hommaa tässä illassa ei ole kuin enkelivartion patistelu, että saattaisivat tyttären perheen turvallisesti Lapista kotiin.
Uusi vuosi on yhtä peitossa kuin aina ennenkin. Joku arveli, että olisi jo aika avautua seurusteluhaasteisiin. Tulin eilen avanneeksi Paavalin kirjeen Timoteukselle. "Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää, mutta hekumoitseva on jo eläessään kuollut". Paavali ei perheneuvojan viisaudessaan sano, mitä leskien pitää anoa. Nuoret lesket hän tahtoo naimisiin ja lapsia synnyttämään, etteivät kyliä kiertäessään oppisi laiskoiksi ja muutakin pahaa. En tiennytkään, kuinka raamatullisesti me ikääntyneet, oikeat naislesket elämme! Niin jatkukoonkin.
Toivotan armoitettua uutta vuotta leskille ja muille ystäville! 

Muodonmuutos

Näin viime yönä kummallisen unen. Oikeastaan ei tee mieli siitä kirjoittaa,mutta kun tässä ei ole ketään, kenelle kertoisin, niin kirjoitan kuitenkin. Näin unta, että olin Torpalla. Pihaan ajoi auto, josta nousi kaksi miestä. Toinen oli poikamme ja toinen, kun tarkemmin katsoin, näytti Sepolta. He eivät tulleet heti sisään, vaan puuhasivat jotain auton kanssa. Menin ulos katsomaan. Se oli Seppo, mutta kaikin puolin pienempi. Tätäkö se tapaus kappelissa tiesi, ajattelin. -Kuinka voi kuolleista nousta, sanoin. -En olekaan kuollut, minua on leikattu Tampereella. Kaikesta oli otettu pois, pituudesta, leveydestä, pään koosta, sisuksista. Terveet osat on tallella. -Mitä siinä uurnassa sitten oli, kysyin. -No niitä lisäosia, hän vastasi. Ei siinä sen kummemmin halattu eikä riemuittu, asteltiin vain tupaa kohti. Hän oli jo käynyt Helsingissäkin joillain asioilla.
On outo olo. Sekoankohan minä kokonaan?

Vasta kappelissa tulivat kyyneleet

Ennen bussiin nousua menin Kampin pyöreään puukappeliin istumaan. Viimeksi kävimme siellä pikku Een syntymän iltana kiittämässä hänestä. Silloin ei paikalla ollut muita. Alttarilla Raamatussa oli auki Marian kiitosvirsi ja luin sen ääneen.
Nyt ihmisiä istui, meni ja tuli. Kiitin mielessäni tästä joulusta. Äkkiä tuntui, että hän oli vieressäni. Piti siirtyä laidasta keskemmälle, koska hän tuli oikealle puolelleni. Huomasin, etten ollut antanut hänelle juuri tilaa koko joulunaikana, vaikka hänestä oli puhuttu monessa yhteydessä. Lapsellekin näytän mumman ja papan kuvaa. Vasta nyt tulivat kyyneleet, kaipauksen syvyydestä nousevat vedet. Aioin nousta, mutta oli kuin hän olisi sanonut: älä vielä mene. Jäin istumaan ja hän oli vieressäni kuin ennen. Sinne hän jäi vielä, kun lähdin vetämään laukkuani bussia kohti.

Jouluvaloa

Talvipäivänseisaus. Taas on menty kohti pimeää ja nyt käännytään valoon. Kesän valolatauksilla päästään pitkälle, joulu tuo väriä taitekohtaan ja sitten alkaakin päivä kukonaskelin pidetä. Tämä on pohjoisten kansojen tietotaitoa, jota eteläisemmät monasti ihmettelevät. Sähköttömänä aikana oli omat keinonsa. Hämäränhyssyn vietto oli lepohetki töiden lomassa. Saattaisi se olla rauhoittava läsnäolon hetki nytkin. Keille joulu merkitsee taivaallisen valon ja tähden syttymistä, saavat siitä henkistä voimaa. Lapsenlapsi sanoo Tähti, tähti niin vakuuttavasti, että piti käydä ostamassa hänelle valotähti ikkunaan. Lumen valo puuttuu jouluni ympäriltä tänä vuonna. Jätin lämpöisen pikku pesäni ja tulin joulun valmisteluun pojan perheeseen. Toivossa eläminen on eteenpäin piirtyvä valojuova.Varjot kirkastavat valon. Hyvää joulunaikaa!

Sinistä ja punaista

Tänään oli konserttipäivä. Iltapäivällä Sinikka Holma-Peets soitti Valoa pimeyteen-pianokonsertin Vanhassa pappilassa. Se on paikka, jossa meidät vihittiin vuonna -68 ja jossa ensimmäinen lapsemme kastettiin, alkukotimme kulmilla. Siksi konserttiin lähdin. Kappeli oli kuitenkin eri tila kuin konserttisali. Kerroin asiani toimistossa naputtelevalle ja hän lähti avaamaan ovea. Kappeli oli vielä pienempi kuin muistin, mutta pylväät olivat kauniit ja paikka entisensä. En paljon muista tilaisuudesta, ei tainnut olla musiikkiakaan, mutta pappi sanoi: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako". Se jäi tietyistä syistä mieleen.

Konsertissa kuulimmme Sibeliusta, Rahmaninovia ja Chopinin Nocturnoja. Oli kaunista, kuin kuplassa pimeyden keskellä, kauniin punaisten seinien sisällä. Soittaja myös jutteli lämpimästi auttamistoiminnasta. Konsertin oli järjestänyt Saaran tyttäret- niminen järjestö, josta en ole kuullutkaan ennemmin. He tukevat erityisesti naisia ja tyttöjä. Merkillistä oli, että minulle tuli juttelemaan kolme eri ihmistä. Tässä lähikirkossa olen käynyt kahdeksan vuoden vierailujen aikana eikä vielä kukaan ole puhutellut, yksi pariskunta on alkanut nyökätä. Eteisessä vielä tuli minua jututtamaan nainen, joka kertoi Saaran tyttäristä ja kutsui mukaan. Kertoessani hänelle vihkikappelista alkoi itku nousta pintaan, vaikka en ole itkenyt pitkään aikaan. Painelin ulos, vaikka olisin voinut jäädä lohduttavien ihmisten keskelle.En oikein arvannut, että näitäkin vaiheita eletään näin uudelleen. No, sehän on vanhuuden tehtävä, sulattaa elämässä koettu uusin tavoin ja järjestää elämänsä kenttää ehjäksi kokonaisuudeksi.

Illalla oli toinen konsertti Vaajakosken kirkossa, Maksetut viulut-yhtyeen nuorempaan tyyliin sovitettu ja värivaloin juhlistettu joulukonsertti. Sininen väri herätti jo ulkona kysymyksen, mitä täällä tapahtuu. Se oli kaunista ja iloista, hienot kristityt nuoret esiintyjinä. Minä olin varmaan kolmekymmentä vuotta keskimääräistä yleisöä vanhempi. Mutta ei se mitään, viihdyin hyvin. Minullahan jäi vähän nuoruus elämättä.

Kyllä minä olisin paljon köyhempi ilman kirkon musiikkitarjontaa!

Asettumista

En nyt aio joka päivä sentään raportoida, mitä tein, mutta tänään
* ostin bussikortin
* ostin uimahallikortin ja kävin vesivyöhoidossa- selkä kiittää
* pesin ensimmäisen koneellisen pyykkiä, kun vävy asensi koneen
* varasin huomiseksi taloyhtiön kuivatushuoneeseen pyykinkuivaus- ja mankeliajan, huomenna isompi pyykki
* tutkin tässä paikassa käytössä olleiden vanhojen laitteiden, kuten tulostimen, toimivuuden ja järjestin elektroniikkaromun vävyn autonperään
* sain asennetuksi paikallisen lähtevän postin palvelimen tietokoneeseen
* kävelin  viidenteen kerrokseen aina, kun ei ollut kantamista.

Metkaa, että  tavalliset asiat saavat uutuudenviehätystä uusissa yhteyksissä. Kyllä minun täytyy jatkossa sentään harrastaa muutakin kuin asumista. Useita konsertteja on lähipäivinä lähiseuduilla.

Asumismuistoja

Illoin kynttilät siellä kun syttyy,                              

Unelmissain ma siell' olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
Teitä unhoita en milloinkaan.

Näin laulettiin äsken tämän taloyhtiön joulujuhlassa, joka samalla oli talon kymmenvuotisjuhla. Talon perinteenä on jokavuotinen joulukahvi- ja lauluhetki alakerran avoimessa tilassa. Siellä näkee talon asukkaita, joita muulloin ei kovin usein näe.

Ikäihmisiä ollaan melkein kaikki, muutama työikäinen vain on joukossa. Se merkitsee myös vanhuuden ilmiöitä. Viime käynnillä minua pyysi luokseen seinänaapuri, jonka keittiön töpseleistä kuulemma nousivat liekit. Aika pian tajusin, että hän on vaikeasti dementoitunut, yksin asuva, avuton ihminen, joka ei jaksa tajuta miehensä kuolemaa. Turvapuhelin alkoi kysellä tilannetta, kun hän avasi oven. Sähkölevyt on naapurien tiedon mukaan kytketty pois. Kotipalvelu käy hänen luonaan. Sen päivän jälkeen hänellä ei ole näkynyt valoja, mutta kukaan ei tunnu tietävän, missä hän on. Toivottavasti sairaalassa tai palvelutalossa.

Illan rauha kun syliin maan sulkee
Varjot puistojen kun hämärtäy
Aatos taas aikaan menneeseen kulkee
Kotiin kauaksi kaipuuni käy.

Aika hyvin olen saanut järjestetyksi tavarat entistä puolta pienempiin tiloihin, mutta monasti on tullut mieleen äidin huokaus ahtaassa lapsuuskodissamme: Kyllä liian kanssa pärjää, mutta vähän kanssa on huonompaa. Kun saisi tuota seinää siirretyksi kaksi metriä. Nyt minulla on saunanlauteet lahjavarastona, siitä tuli lisätilaa.
Naimisiin mentyämme asuimme jaetussa alivuokralaiskaksiossa. Mies tuli kerran laukaten luokseni: Nyt minulla on tiedossa asunto, kaksion puolikas, makuuhuoneessa asuu yksi Ville, mennäänkö naimisiin?! Oli kaksion olohuone ja kämppäkaverin kanssa jaettu keittokomero ja kylpyhuone. Ei silloinkaan jokainen olisi asettunut sellaiseen ensikotiin, mutta minulle se kävi, sen verran kuusikymmenluvun hippiä  minussa oli. Ensimmäinen lapsikin syntyi sinne. En muista tilanpuutetta edes keittiön kaapeissa tai eteisen komerossa. Saimme hankituksi aivan välttämättömät tavarat, joilla pärjättiin. Yövieraitakin kävi. Vanhemmille ihmisille annettiin meidän sänky ja itse nukuttiin patjoilla, nuoremmat saivat maata patjoilla. Arvostan tätä nuoruuden muistoa.
Tänään oli perinteinen jouluostospäivä tyttären kanssa, se on meidän yhteistä jouluamme. Jouluksi menemme eri suuntiin. Tyttärentytär kysyi : -Oletko vielä huomenna täällä, kun meidän koululla on myyjäiset? -Olenhan minä, kun asun nyt täällä. -Ai niin. Osta sitten meidän luokan pöydästä.

Mummanpesään

Mumman raitamatto-blogiin tuli 500. kirjoitus edellisessä osoitteessa, viiden vuoden ajalta. Tuntui sopivalta aloittaa uusi blogi, kun elämä siirtyi osittain uudelle paikkakunnalle, tosin melko tutulle. Tuli uusi pesä, jossa vietän pääsääntöisesti talvet ja viimeistään muuttolintujen mukana siirryn Torpan pesään. Blogin sisältö jatkunee samaan tyyliin kuin ennenkin, oman elämänkulun kirjoittamia asioita myötäillen. Blogin nimeä piti hakea, että löytyi sellainen, joka ei vie muihin yhteyksiin.

 Muutto meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka muutamia muualle aiottuja tavaroita jouduttiinkin välillä viemään Torpan varastoihin, ennenkuin kaikki mahtui kyytiin.
Nyt ovat kaikki tavarat suunnilleen paikoillaan. Tutut huonekalut ja esineet ovat uusissa paikoissa. Täydempää on tietysti kuin tukikohta-asumisen aikoina. Eri asia on, muistanko missä kukin tavara nyt on.  Edellisen muuton jälkeen muistin usein, missä jokin tavara oli edellisessä asunnossa. Tytär laittoi näppärästi tietokoneen kohdilleen. Tänään keksin, miten punaisen Genova-radion asemia pystyy säätämään kohdalleen. Mies harrasti erikoisia laitteita. Ylen ykkönen on välttämätön.

Illalla lähdin kävelemään lumisille teille. Oli tarve oikaista selkää oikein kunnolla ja vetää happea. Viime päivät on kumarassa siirrelty tavaroita aamusta iltamyöhään.
Alue on tuttu kahdeksan vuoden vierailuista tähän pikkumummolaan. Kirkko, terveyskeskus, kirjasto, uimahalli, apteekki, kaupat, pizzeriat, kampaamot, lounaspaikat, lasten koulu ovat muutaman sadan metrin säteellä, paikallinen ja pitkänmatkan bussipysäkki alle sadan metrin päässä, asunto tyttären perheen kulkureittien varrella. Tämä kaikki  sopii autottomalle. En taidakaan enää haikailla ensimmäisen kotimme alueelle Jyväskylän yläkaupungille, kun tajusin, ettei siellä ole lähellä muu kuin yliopisto. Eihän siellä ole muutakaan, mitä ennen oli. Bussilla olen siellä vartissa. Oloni täällä talvipesässä on ollut merkillisen hyvä.

Tuntui jotenkin erilaiselta katsella paikkakuntaa vakituisena asukkaana kuin vierailijana. Viimeksi minusta tuli jyväskyläläinen, kun menimme naimisiin. Kuusikymmenluvulla naimattomat opiskelijat kuuluivat kotipaikkakuntaansa. Silloin oli kaikessa paljon nuorta energiaa. Nytkin ikäänkuin luulen ja tunnen, että olen aika nuori ja aloitan uutta elämänvaihetta, kun siirryin syntymäpaikkakunnalta opiskelukaupunkiin toisen kerran. Mitä vielä, kahdeksattakymmentä tässä käydään.
Parvekkeella loistavat jouluvalot, mukana edellisestä kodista siirretyt. On kyllä vähän ihmeellinen olo. Tässä kohdassa kirjoittamista iski rintakipu, korviin asti ulottuva harvakseltaan esiintyvä oire. Piti ottaa miehen peruja olevaa nitrosuihketta.