Asumismuistoja

Illoin kynttilät siellä kun syttyy,                              

Unelmissain ma siell' olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
Teitä unhoita en milloinkaan.

Näin laulettiin äsken tämän taloyhtiön joulujuhlassa, joka samalla oli talon kymmenvuotisjuhla. Talon perinteenä on jokavuotinen joulukahvi- ja lauluhetki alakerran avoimessa tilassa. Siellä näkee talon asukkaita, joita muulloin ei kovin usein näe.

Ikäihmisiä ollaan melkein kaikki, muutama työikäinen vain on joukossa. Se merkitsee myös vanhuuden ilmiöitä. Viime käynnillä minua pyysi luokseen seinänaapuri, jonka keittiön töpseleistä kuulemma nousivat liekit. Aika pian tajusin, että hän on vaikeasti dementoitunut, yksin asuva, avuton ihminen, joka ei jaksa tajuta miehensä kuolemaa. Turvapuhelin alkoi kysellä tilannetta, kun hän avasi oven. Sähkölevyt on naapurien tiedon mukaan kytketty pois. Kotipalvelu käy hänen luonaan. Sen päivän jälkeen hänellä ei ole näkynyt valoja, mutta kukaan ei tunnu tietävän, missä hän on. Toivottavasti sairaalassa tai palvelutalossa.

Illan rauha kun syliin maan sulkee
Varjot puistojen kun hämärtäy
Aatos taas aikaan menneeseen kulkee
Kotiin kauaksi kaipuuni käy.

Aika hyvin olen saanut järjestetyksi tavarat entistä puolta pienempiin tiloihin, mutta monasti on tullut mieleen äidin huokaus ahtaassa lapsuuskodissamme: Kyllä liian kanssa pärjää, mutta vähän kanssa on huonompaa. Kun saisi tuota seinää siirretyksi kaksi metriä. Nyt minulla on saunanlauteet lahjavarastona, siitä tuli lisätilaa.
Naimisiin mentyämme asuimme jaetussa alivuokralaiskaksiossa. Mies tuli kerran laukaten luokseni: Nyt minulla on tiedossa asunto, kaksion puolikas, makuuhuoneessa asuu yksi Ville, mennäänkö naimisiin?! Oli kaksion olohuone ja kämppäkaverin kanssa jaettu keittokomero ja kylpyhuone. Ei silloinkaan jokainen olisi asettunut sellaiseen ensikotiin, mutta minulle se kävi, sen verran kuusikymmenluvun hippiä  minussa oli. Ensimmäinen lapsikin syntyi sinne. En muista tilanpuutetta edes keittiön kaapeissa tai eteisen komerossa. Saimme hankituksi aivan välttämättömät tavarat, joilla pärjättiin. Yövieraitakin kävi. Vanhemmille ihmisille annettiin meidän sänky ja itse nukuttiin patjoilla, nuoremmat saivat maata patjoilla. Arvostan tätä nuoruuden muistoa.
Tänään oli perinteinen jouluostospäivä tyttären kanssa, se on meidän yhteistä jouluamme. Jouluksi menemme eri suuntiin. Tyttärentytär kysyi : -Oletko vielä huomenna täällä, kun meidän koululla on myyjäiset? -Olenhan minä, kun asun nyt täällä. -Ai niin. Osta sitten meidän luokan pöydästä.