Ennen bussiin nousua menin Kampin pyöreään puukappeliin istumaan. Viimeksi kävimme siellä pikku Een syntymän iltana kiittämässä hänestä. Silloin ei paikalla ollut muita. Alttarilla Raamatussa oli auki Marian kiitosvirsi ja luin sen ääneen.
Nyt ihmisiä istui, meni ja tuli. Kiitin mielessäni tästä joulusta. Äkkiä tuntui, että hän oli vieressäni. Piti siirtyä laidasta keskemmälle, koska hän tuli oikealle puolelleni. Huomasin, etten ollut antanut hänelle juuri tilaa koko joulunaikana, vaikka hänestä oli puhuttu monessa yhteydessä. Lapsellekin näytän mumman ja papan kuvaa. Vasta nyt tulivat kyyneleet, kaipauksen syvyydestä nousevat vedet. Aioin nousta, mutta oli kuin hän olisi sanonut: älä vielä mene. Jäin istumaan ja hän oli vieressäni kuin ennen. Sinne hän jäi vielä, kun lähdin vetämään laukkuani bussia kohti.
Ihanaa, että jaoit herkän kokemuksen...
VastaaPoistaKäsillä ovat tämän vuoden viimeiset päivät. Monesta asiasta voi olla kiitollinen. Toivon sinulle ja kaikille blogisi lukijoille hyvien asioiden uutta vuotta.
Kiitos, etsitään aina myös hyviä asioita. Tästä kappelitapaamisesta sain voimia.
Poista❤️
VastaaPoista