Kävelyllä

 Kävely omaan tahtiin on mukavaa, kun etsii samalla jotain uutta tai kaunista. Tämän päivän löytö oli pienen lammen rannalle tehty laituri. Siitä voisi mennä uimaan. Suomen kaupungeista löytyy luontoa sille, joka sitä haluaa katsella. Puolukoita napsin suuhuni täälläkin ja olivat täyskypsän raikkaita.

Vaajavirta sulkuportteineen ja Alvar Aallon taloineen on kaunis, mutta nelostie pauhaa sen poikki. Tottuuko siihen taas jotenkin?

Pesänvaihto

 

Hupskeikkaa, aamulla päätinkin yhtäkkiä lähteä tyttären kyydissä talvipesään, vaikka olin aikonut olla  pitempään maalla koronapiilossa. Lähtöpäätökseen vaikutti tavarakassien, esim.marjojen, siirron helppous ja arvelu, että voin tarvita terveyskeskusta. Syystyönikin olin tehnyt ja vuokraaja oli puinut viljat pelloiltani. Onneksi puinti toteutui ennen eilistä ukkospuuskaa ja kaatosateita. Ja takaisin voi jonain päivänä taas lähteä.

Tähän aikaan ennenkin olen siirtynyt ja jooga sekä vesijumpat odottivat. Nyt on vain kävelyä ja kotijoogaa, niinkuin maallakin, en aio mennä uimahalliinkaan. Hiljaisen maiseman jälkeen kuuluu täällä ulkona vahvasti läheisen moottoritien taustamelu, joka yltyy korvia häiritseväksi, kun siihen suuntaan kulkee. "Tarkastin" paikallisten rakennushankkeiden edistymisen. Huomasin, että viiden jälkeen koulun pihoille valui yläasteikäistä poikaa, kaikilla reput selässä roikkumassa, ennen en ole sellaista nähnyt. Iltakoulua näköjään... Pari tuntematonta ihmistä sanoi minulle hei. Varmaan katsoin heitä suoraan kohti, niinkuin maalainen tunteakseen. 

Torpalla ja matkan varrella oli uskomattoman kaunis ruska, jota aurinko kirkasti. On sitä täälläkin, ehkä on vielä vähän vihreämpää kuin pohjoisemmassa oli.

Asuulemista

Tuas ollesnani marias, tuli miälehen lapsuuren asuulemiset. Kuinka vanahaksi sinä oot asuullu tytyyllä? Minen oo koskaan oikeen niillä asuullu, mutta kiriojen perähän oon kuulemma ollu piänestä asti. Kerran krannin äitee lupas tuara kirkolta likallensa paperinuken. Minäki orotin koko päivän ja tuumaalin, notta se olis sellaanen vähän kun paperimassasta tehty. Oli isoo pettymys, ku se oliki vaan sellaanen littuunen pahavipiirustus. Sen jäläkihi kumminkin piirrin palio paperinukkeja toises krannis, ku siälä oli värikyniä ja paperia ja kiiltokuvia ja kaikellaasta, kun sen likan kummitäti niitä lähäretti. Karkasin sinne tuan tuastaki, pirin sitä vissihi päiväkerhonani. Emminä niillä leikkiny sellaasta, että tämä Maria-Leena pukis nyt veheriääsen hamehen ja panis krepukaatin etehe ja menis sitte Ritva tyä. Piirtelin likanpäitä ja värkkäälin värssyjä kiiltokuvihin.Niiton kuulemma viäläki talles. Kotonakin piirrin kyllä. Kävin Kauppa-Kallelta pyytämäs käärepaperi-arkkia ja se sanoo: Joko sinä taas oot kaikki kuluttanu.

Kerran Ameriikanpaketis tuli hiano yllätys: päällimmääsenä oli läpinäkyväs käärees kaks alastoonta tyttyä, niinku piäniä vauvoja. Ei sellaasia pehemoosia oltu ennen nähty. Varmahan minä niillä siskoon kans leikiin. Verhaa ne ainaki tarvitti. Ja kymmenen vanhana tein kylymäs vintis siskoolle joululahajaksi nukkekorin, kun olin lukenu jotta sellaasia on. Tein sen äityslaatikkohon, pahavista väliseinä ja tulitikkulaatikkoja päällystin ja liimaalin niistä huanekaluja. Kyllä se tykkäs. 

Oon minä kumminki tytyyllä asuullu, vaikka vasta yli seittemänkymppisenä. Ensimmääsenä kesänä, kun olin yksin, rupesin tälläälemähän tätien nukkejä, jokka olin itte aikoonani niille antanu joululahajaksi. Niiren nimet on Irene ja Onerva, mikkä oli tätien toiset nimet. Otin kuvia ja tein valokuvakiriankin. Niin nottei koskaan oo liika myähäästä ruveta asuulemahan tytyyllä! Tuala ne nykkin istuu peräkamarin soffalla.

On tämä mun ploki aika köppäänen, kun ei täs oo mitään teemaa ja liniaa. Niinku niillä jokka teköö isoon tyän käsityäohojeeren tai leipomusohojeeren tai remonttien kans. Ei muuta liniaa ku Ikäihimisen elämää. Mutta onha tämä satunnaane kirioottelu ja kuvien otto kumminki mulle harrastus. Ja tiatokoneeren käyttyä täs on pakko oppia. Ny on uus vaikia pohoja tässä Bloggeris ja äsköön se hävitti kaikki mitä olin jo teheny. Emminä tätä murresta meinaa useen kirioottaa, ku en ittekkää viitti palio sellaasia lukia.

Syysväriä

Kirkas auringonpaiste aamusta alkaen, punavärit pääsevät puissa esiin. Tein kävelyretken peltoteillä virkeässä tuulessa. Minun pelloistani on enin osa puitu, kaksi lähipeltoa vielä odottavat. Yöllä oli upea tähtitaivas ja aivan tyyntä. Nyt se kaupungin valoissa kaivattu tähtikatto ja linnunrata ovat pihani yllä.

Vielä löytyi kukkakimppu pellonvieriltä.

Het-kylän puhetta

Tuuli kohahtelee savupiipussa ja ikkunoissa, taivuttelee puita syvälle, oksat viuhtovat, tuulen suunta näyttää kääntyilevän. Aurinko alkaa siilautua pilvien läpi, sähköt palavat. Myrskyssä on jotain juhlallista, jos ei tule vahinkoja. Olen joskus ollut saarimökillä ukkosmyrskyllä ja se oli vaikuttavaa. Pois sieltä ei silloin pääse.

Kiitos monista mukavista viesteistä, joita murrejuttuni tuotti! En nyt taida jatkaa murteella kuitenkaan. Puhelimella murteen kirjoittaminen on muuten aika mahdotonta, kun laite muuttaa sanoja kaiken aikaa yleiskieleen. 

Minua alkoi kiinnostaa kuitenkin kotikyläni Kauhajärven savolaismuutoista sävynsä saanut murre, joka on kuitenkin pohjalaismurteita. Kauhajärvi kuului Lappajärveen vuoteen 1938 asti ja murrekin kuului Järviseutuun.  Harvemmin tapaan nykyään kauhajärvisiä, jotka sitä puhuvat. Minähän olen kuitenkin asunut  sen kielen keskellä koko lapsuuteni puolitoistavuotiaasta asti, luulisi minun muistavan. Äiti kyllä puhui aina  lapualaasta, isä ja mummu kauhajärvistä, minulla kai  sekoittui. Liityin Järviseuvun murre-ryhmään sitä murretta palauttaakseni. Lappajärven ja Lapuan raja on kuulemma ainakin ollut jyrkin murreraja koko maassa, nyt lienee tasoittunut. Lapualaiset sanoivat Kauhajärveä "het-kyläksi".

Miten kotikylässäni  puhuttiin? Yritän kirjoittaa, muistelen muutamia erityissanoja.  -Tulukaa pualiselle, ruaka on paa'assa pöyällä. Maitoperunoita ja leipäressua, pualukkaakin on sulanu. -Minen syä tuallasta. -On tua kersa sitte väkitukko, aina naama vääräs. Ja sinä siältä kamarista peilin eestä, köppäsaara, aina peilailoo.  Kuka tuala tiällä kulukoo, se on vissiin Aholan Velin morsian, oikein köppänen ihiminen, keikutteloo mennessään. Jaa, Veli menöö perässä, on se het niin komea poika! No nyt multa putos kauha käestä, löppäkoura oikein. Nyt minä keitän ittelleni kahavit ja leikkaan ankkastukista ison palan, juan postikahavit rauhas. Poiat jo vilahti pihalle ja pihilajaan, puottavat päräkän pesästä munia. Mummu tuloo illalla, sen taskuista kersat aina ettii makosia.

Saa lähettää korjauksia!

Murtehella

Istuun lauantakiehtoolla lautehilla ja tuli miälehen, notten oo koskaan kokeellu kirioottaa murtehella. Mullon kyllä murtehet vähän sekaasikkin, kun mun kotikyläs oli enempi järviseutuunen murret ja äitee toimitti kotokylänsä pohojalaasella. Koulus kyllä kuuli leviää puhesta, johona hoota esiintyy joka välis. Mailmalla kymmeniä vuasia olles tuli käyttöhön enempi yleeskielen tyyli, jota mun on luannikkahin puhua. Siitä kyllä eroottaa pohojalaasia vivahtehia. Täysi pohojalaanen mun pitää erityysesti ottaa käyttöhön. Ei uimahallin lautehilla viitti toimittaa erilailla.Pohojalaastakin on monensorttista, joka pitäjäs on erilaasta johonakin kohoras. Miätiin siinä löytyjä napolla nakellesnani, notta minkähänlaasta sukkaa alakaas tekemähän, kun ostin Halapahallista kiriavaa lankaa. Se on ohkaasempaa, pitää lykkyjä luara enemmän kun seittemällä velieksellä.Ja kairaa on monenlaasta, yks tai kaks tai vaikka kololome oikeen ja väärin. Voi teherä viteehinsäkin kulukevaa. Joskus oon teheny kukkaastakin kairaa ja tuli koriaa. Vai tekiskö kumminkin lapaaset? Tekis ittelle sellaaset, johona on etusormelle reikä, notta saa pihalla pakkaaseskin vastatuksi kännykkähän. Oon jo toisille sellaasia värkänny. No joo, ruvetahan pesuulle, vatihin vettä köykin parasta ja kylymää sekahan. Pitää oikeen selekää harialla ravata, kun niin raakasti kynsittää aika aioon.

Äkillistä toimeliaisuutta

 

Aivan nauratti, kun iltapäivällä sivutiellemme porhalsi harmaa pakettiauto, perässään lava ja sillä keko rakennustikapuita ja -telineitä. Jaha, Timo on tullut. Sivutien päässä on Torpan ikäinen talo, joka viime kesinä on remontoitu lattiapohjasta yläkattoon aivan uudeksi, aikomuksena muuttaa eläkeiässä siihen asumaan. Nyt on alkanut uuden saunan rakennus. Samassa mutkasta kääntyi toinenkin auto ja kohta kolmaskin, sukua varmaan värvätty talkoisiin. Vilkkaasta liikenteestä, varsinkin peräkärryllisestä tai perälavallisesta, tietää milloin sen talon isäntäväki on tullut paikalle.

Samaan puoleen tuntiin tietä tärisytteli ensin punainen traktori perässään viljankuormauslava, sitten vihreä viljanpuimuri, kohta sininen traktori ja punainen puimakone ja lisäksi viljalava. Siis näilläkin pelloilla alkoi sadonkorjuu. Kaunis sääkin tänään, huomenna sataa. Ja kas, toisenkin  osa-aikanaapurin vaimo kipitteli kävelysauvojen kanssa, missä välissä hekin tulivat! Vallinnut liikkumattomuus on siis hetkeksi poissa. Täällä muutokset huomaa, kaupungissa on tasaisempi ja tuntemattomampi hurina aina päällä.

Johan minäkin eilen erakkoviikon mursin, kun minut haettiin kotikylääni vieraisille. Nämä paluumuuttajat ovat lähes ainoat kotikylässä asuvat koulukaverini. Harkitsimme niin, että se voi nyt toteutua. Oli mukava muistella tuttuja paikkoja ja asioita lapsuudestamme.  Tänäänkin tuli pihaani auto, kun palveluauto haki ja toi minut ja toimittelin viisi eri asiaa "kylällä". Maskia pidin  kasvoilla alusta loppuun. 

Puolukkaa on noukittuna, niinkuin täällä sanotaan, ehkä viisikymmentä litraa. Olisi pitänyt malttaa mielensä ja odotella syvempää kypsymistä, mutta aika kypsää jo on. Löysin kilometrin päästä uuden hyvän paikan ja viimeinkin hyvän kokoista marjaa hienoissa mättäissä. Jokin vuosi sitten harvennettu metsä on ollut suotuisa marjoille. Nyt tekeytymässä on Palmupuolukkaa. Siinä 7-8 litraan hiukan pehmiteltyä puolukkaa sekoitetaan paketti Pulmu-palasokeria. Aineita käännellään kahdeksan tunnin aikana kerran pari tunnissa, kunnes sokeripalat ovat sulaneet. Sitten palmupuolukat laitetaan rasioissa jääkaappiin tai pakastimeen. En ole ennen tehnyt, vaan Marjastajien Facebook-sivulta löytyi tämä idea. Tosi marjastajiin verrattuna minä olen varsin vaatimatonta lajia, siellä kuvissa on heti neljä sangollista kerralla. Maaseudun ihanuuksiin vielä yksi kerran vuodessa- lisäys: Kantarellipaikassani oli kymmenen kantarellia, osa hyvin pieniä kyllä, mutta makoisa kastike oman maan perunoille tuli.

Torpan erakkona

Siinä ovat nyt eläkkeelle siirtyneet krassini uudessa tilassaan. Jotain muistoa on jäljellä kesän hehkusta ja pientä uutta viritystäkin näkyy, mutta pahasti ovat lehdet rupsahtaneet ja koko olemus on nahistunut. Tuttua juttua. Siinä ne odottavat kanssani talvea, joka ne kauniisti lumen alle hautaa.

Tänään varmistui, etteivät ne suosikkijumppani ala enää ollenkaan siellä Jyväskylän  kodin naapurissa, vaan sosiaalitoimi on lähtenyt koko talosta, joka on määrätty purettavaksi. Olin purkuasian kyllä kuullut, mutta aikataulu yllätti. Nyt etsitään uusia tiloja, mutta tänä vuonna ei ainakaan mitään toimintaa ole. Eipä minulla siellä ole sitten paljon tekemistä.

Olen nyt viettänyt melkein viikon hiljaisessa retriitissä. Muutaman ihmisen olen ohimennen nähnyt. Kävin marjassakin aikani kuluksi, vaikka puolukka  ei ole  täysin kypsää. Katse kääntyy usein ikkunaan ja tielle, kuin odottaisin jotain tulevaksi. Ei edes leikkuupuimureita liiku vielä, vaikka vilja näyttää kypsältä. Päätin puhua välillä ääneen, ettei kieli lamaannu. Annan kärpäsen surista, on siitäkin seuraa. Näen kaikenlaiset valon ja sään vivahteet, nyt auringonlaskuhohteen puunrungoissa. Aurinko laskee nyt kahdeksalta ja hämärä muuttuu hiljalleen pimeydeksi. Sumuista utua ilmaantuu ja kiertyy pelloilta talon ympärille. Aamun aurinko paistaa sen läpi ja haihduttaa sen. Viime yönä oli upea kuutamo ja tähtitaivas, varmaan ensi yönäkin. Vaahterani on saamassa oranssin värin, tatarien latvukset punoittavat.
Laitoin makailusohvani talviasuunsa ja aloin lukea uudelleen Leena Lundbergin Jäätä, kun ystävä palautti lainansa. Saariston talvimyrskyn kuvauksen rinnalla syksyinen sade kalpenee. Kun kirjastoauto ei kulje, täytyy kääntyä omien kirjahyllyjen puoleen, siksi kai niitä kirjoja säilötään!
Iltaisin tulee usein hienoista päänsärkyä ja läpätystä sydämen tienoilla. Kuitenkin koen virren sanoin: "Minun sydämeni on levollinen, minun mieleni on tyyni".

. No

Suojakotiin

Toissapäivänä palasin Torpan maisemiin. Aivan viihtyisää oli kerrostalokodissakin, mutta muutamat työt odottivat. Tulin lähes tyhjällä linja-autolla Jyväskylästä ja taksilla loput, maskin peitossa. En usko, että olen matkallani voinut altistua mitenkään muutoin, kuin että pojan perheessä olisi oireetonta koronaa. Latasin koronavilkun, mutta otin sen täällä pois päältä. En tapaa ketään toistaiseksi, ruuankin tilasin kaupasta. Olisi kamalaa, jos toisin tautia paikkakunnalle, jossa sitä ei tiettävästi ole ollenkaan. Täällä pelätään koronaa jollakin tavoin enemmän kuin siellä, missä tartuntoja on, mutta jossa ihmisten pitää kuitenkin asua, käydä työssä ja liikkua.

Ajelin eilen nurmikot ja leikkasin vadelmien marjoneet versot pois ennen sateita. Katsastin puolukkamaita, oli vain pientä ja raakaa marjaa. Näissä puuhissa nousee mieleen kysymys, kauanko vielä olen näitä tekemässä, milloin on se vuosi, että en pysty enää. Se vuosi tulee. Kun en ole tekemässä,  vadelma villiintyy ja leviää. Teetin uudet portaat lahoavien tilalle. Nyt mietin kattotimpurille soittoa entisen navetan katon korjaamiseksi, pitäisi purkaa pois lahoava kattotuuletustorni ja korjata ruostuvia peltejä. Vai annanko sateen pian sataa sisään, tähänhän ne jäävät lahoamaan kuitenkin? En anna, pitää korjata. Ehkä tässä vielä asuu joku, vaikka vuokralainen.

Paljon on elämä tällä kulmakunnalla hiljennyt sen kahdenkymmenen kahden vuoden aikana, jona olen tätä Torppaa asuttanut. Lähipiirissä, joksi lasken entisen pyhäpostin kantopiirin, oli 18 taloa, joissa oli 33 asukasta, kolme taloa oli aktiivisessa vapaa-ajankäytössä. Nyt on 16 asukasta ja yksi uusi talo on rakennettu sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Viisi taloa on lomakäytössä kuten tämä, kaksi tyhjänä. Kolmetoista  ihmistä on tänä aikana kuollut, muutama asuu palvelutaloissa  tai on muuttanut, yhdessä talossa on vuokralainen. Vain kahdessa talossa on elämä päällisin puolin ennallaan. Monella vielä kotona asuvalla on vakavia sairauksia ja liikkumisen esteitä. Eloa kylän teille ja pelloille tuovat kauempaa tulevat vuokraviljelijät. Pyhäpostin hakua ei enää kierrätetä, kun paperilehtiä tulee enää harvoille. Onneksi yksi autoileva tuo sunnuntailehden  viiden kilometrin päässä olevasta laatikosta myös iäkkäille naapureilleen.

Koronalta täällä on suojassa, kun ei edes näe ketään, tai näen portailla tänään kauppiaan. Jyväskylässä eivät ne mieluisat palvelutalon kuntopiirit taida alkaa ollenkaan eikä uimahalliin oikein arvaa mennä. Jäänkö tänne pitemmälle syksyyn, sen  näyttää aika. Kansalaisopiston ja ikääntyvien yliopiston luentoja voin kuunnella netistä täälläkin, ilmoittauduin niihin. Poissa ollessani ovat illat kovasti pimentyneet, piti laittaa muutkin lamput kuin lukuvalo palamaan. Vielä täältä valot näkyvät, kotona ollaan.