tiistai 22. syyskuuta 2020

Asuulemista

Tuas ollesnani marias, tuli miälehen lapsuuren asuulemiset. Kuinka vanahaksi sinä oot asuullu tytyyllä? Minen oo koskaan oikeen niillä asuullu, mutta kiriojen perähän oon kuulemma ollu piänestä asti. Kerran krannin äitee lupas tuara kirkolta likallensa paperinuken. Minäki orotin koko päivän ja tuumaalin, notta se olis sellaanen vähän kun paperimassasta tehty. Oli isoo pettymys, ku se oliki vaan sellaanen littuunen pahavipiirustus. Sen jäläkihi kumminkin piirrin palio paperinukkeja toises krannis, ku siälä oli värikyniä ja paperia ja kiiltokuvia ja kaikellaasta, kun sen likan kummitäti niitä lähäretti. Karkasin sinne tuan tuastaki, pirin sitä vissihi päiväkerhonani. Emminä niillä leikkiny sellaasta, että tämä Maria-Leena pukis nyt veheriääsen hamehen ja panis krepukaatin etehe ja menis sitte Ritva tyä. Piirtelin likanpäitä ja värkkäälin värssyjä kiiltokuvihin.Niiton kuulemma viäläki talles. Kotonakin piirrin kyllä. Kävin Kauppa-Kallelta pyytämäs käärepaperi-arkkia ja se sanoo: Joko sinä taas oot kaikki kuluttanu.


Kerran Ameriikanpaketis tuli hiano yllätys: päällimmääsenä oli läpinäkyväs käärees kaks alastoonta tyttyä, niinku piäniä vauvoja. Ei sellaasia pehemoosia oltu ennen nähty. Varmahan minä niillä siskoon kans leikiin. Verhaa ne ainaki tarvitti. Ja kymmenen vanhana tein kylymäs vintis siskoolle joululahajaksi nukkekorin, kun olin lukenu jotta sellaasia on. Tein sen äityslaatikkohon, pahavista väliseinä ja tulitikkulaatikkoja päällystin ja liimaalin niistä huanekaluja. Kyllä se tykkäs. 


Oon minä kumminki tytyyllä asuullu, vaikka vasta yli seittemänkymppisenä. Ensimmääsenä kesänä, kun olin yksin, rupesin tälläälemähän tätien nukkejä, jokka olin itte aikoonani niille antanu joululahajaksi. Niiren nimet on Irene ja Onerva, mikkä oli tätien toiset nimet. Otin kuvia ja tein valokuvakiriankin. Niin nottei koskaan oo liika myähäästä ruveta asuulemahan tytyyllä! Tuala ne nykkin istuu peräkamarin soffalla.

On tämä mun ploki aika köppäänen, kun ei täs oo mitään teemaa ja liniaa. Niinku niillä jokka teköö isoon tyän käsityäohojeeren tai leipomusohojeeren tai remonttien kans. Ei muuta liniaa ku Ikäihimisen elämää. Mutta onha tämä satunnaane kirioottelu ja kuvien otto kumminki mulle harrastus. Ja tiatokoneeren käyttyä täs on pakko oppia. Ny on uus vaikia pohoja tässä Bloggeris ja äsköön se hävitti kaikki mitä olin jo teheny. Emminä tätä murresta meinaa useen kirioottaa, ku en ittekkää viitti palio sellaasia lukia.



5 kommenttia:

  1. Nyt tarvittais sanakirjaa. Onko "asuuleminen" leikkimistä? "Tytty", nukke? "Kranni" naapuri? "Krepukaati"?? "Verha", vaate? "Köppäänen"??

    Paitsi hauskoja nää murrepakinat, tuleehan tässä samalla lapsuusmuistojasi, semmoisia mitä olet puuhastellut pienenä. Onhan niihin mukava palata toisinaan tässä uhkakuvien täyttämässä nykyajassa mieltään keventääkseen.

    VastaaPoista
  2. Krepukaati on röyhelöessu.Köppäänen on tässä vähän heikonlainen, ei oikein mistään kotoisin, "olematoon".
    Tämä murre on itse asiassa ensimmäinen kieleni, puhuin puolitoistavuotiaana aika paljon ja sillä murteella.

    VastaaPoista
  3. Luin noita aiempiakin murrejuttuja. Arvailen sanoja. Oikeastaan aiheeni oli että murteessa on aina se nuotti. Moni tuntee turun seudun nuotin ja savolaispoljentoakin kuullaan. Ihan hienoa että tässä on nyt välillä ollut pohjalaistyyliä. Nuotti on vieraampi. Teksti vie mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murrehan on tosiaan paljon enemmän kuin sanoja, nuotti, sanontatavat, ilmaisutavat, ajatustavatkin. Tulee erilainen olo, kun kuulee eri murteita.

      Poista
  4. Siksipä näitä voi lukea makustellen. Kertomus alkaa elää.

    VastaaPoista