Kuusen tarina

Vanhetessa moni ihminen kiinnostuu historiasta, sukuhistoriasta ja yleisestä. Ihminen silloin sijoittaa itseään ajan, ihmisten ja olosuhteiden virtaan.

Olen ennenkin kertonut isosta kuusesta, joka näkyy Torpan ikkunaan. Eilen menin taas sen juurelle taputtelemaan vankkaa runkoa, tai runkoja. Niitä on kaksi, vaikka kauempaa näyttävät yhdeltä.

Iäkäs naapuri kertoi, että enoni Veikko ja naapurin samanikäinen  Jussi olivat kymmenvuotiaina kiertäneet kahden nuoren kuusen varret yhteen. Siitä ne jatkoivat kasvuaan. Tämä on tapahtunut noin 1933. Kuuset ovat pian satavuotiaita. Ne ovat jatkaneet vakaata kasvuaan sotien ja monien muutosten vuosikymmenten aikana. Koskaan ympäristö ei ole ollut niin hiljainen kuin nyt. Työn ja ihmisten ääniä ja hyörinää on vähän. Viljelytyöt sen näköpiirissä sentään jatkuvat, tapahtuvat muutamana päivänä vuodessa suurin konein.

Lintujen kevätmuutto ja pesiminen on kyllä toimeliasta kuusen lähimetsissä. Yöpakkasista ja päivittäisistä lumikuuroista huolimatta vilkas hyppely, lentely, viserrys, vihellys täyttävät metsiköt. Rastas tuntuu omineen kuuset pesäpuukseen, säksätti koko ajan, kun olin puun alla.

Olen istuttanut pihapiiriin muutamia puita. Tammen istutin yli kymmenen vuotta sitten. Sen taimen on ystäväni mies kasvattanut siemenestä. Tammi on nyt ehkä viisi metriä korkea. Se voi kasvaa vanhaksi ja suureksi, nähdä monia vuosikymmeniä enemmän kuin minä.

Harmaan valkoista

Hiljainen, harmaanvalkoinen  olo, levollinen jäämisen tunne, tyhjentyminen, kun viikonloppukulkijat lähtivät.

Talvi tuli takaisin, joko kesä oli? Kaksi vuotta kukkinut ja talvehtinut pelargoni kurottaa taas uuteen kasvuun. Toinen samanlainen ja samoin käsitelty oli kuollut, heitin pois. Kummallista kaikessa elävässä, että toinen jo sortuu, kun toinen samanikäinen vain porskuttaa

Pikalähtö

En tiennyt vielä aamulla herätessäni, että illalla katselen kaunista iltaa Torpan maisemissa. Tein äkkilähdön, kun tein tilaa koronaepäillylle nuorelle. Olisikohan siirtyilyistä kotiboksieni välillä jotain hyötyä aivotoiminnalle, kun piti löytää uusia reittejäkin? Entinen bussilinjani oli juuri käytön vähyyden takia  lakkautettu, tuli esiin kun yritin ostaa lippua, mutta löysin bussi-juna- bussi-bussi-taksiyhteyden toista reittiä. Ei näissäkään välineissä montaa matkustajaa ollut, yksi tai kaksi vaunussa. Kauanko kannattaa ajaa niitäkään?

Sain tyttäreltä kehuja nopeasta päätöksenteosta. Itse asiassa olen tänä talvena jahkannut lähtöjeni kanssa edestakaisin, mutta näköjään tarvittaessa osaan olla ripeäkin. Ja on hyvä mieli, että antamalla kotini käyttöön sain autetuksi ongelman ratkaisussa, kerrankin jotain hyötyä minusta.

Täällä Torpalla kevät etenee ja maa tuoksuu, lunta on vielä ojissa. Maa odottaa kuivumista ja uutta siementä multaan. Linnut visertävät joka puolella eikä pöly lennä. Ilta on täällä valoisa pitempään kuin Jyväskylässä.

Huomasin kyllä, että alan viihtyä kaupungissakin, kun on ollut ohjelmaa, lääkäreitä ja pyöräilyä ja kyläilyä ilman maskia. Normaalikyläily tuntui aivan oudon hyvältä ja vielä kuitenkin vähän epäilyttävältä. 

Lääkärikäynneistä maininta, että mammografiaan ei kuulemma enää tarvitse mennä kahden vuoden välein, ellei ole ilmennyt varsinaista ongelmaa. Yli 75- vuotiaiden mammografian hyödystä ei ole näyttöä.  Asiat oli hyvin, siitä tiedosta maksoin taas 500 euroa. Saatan jatkossa jättää kontrollikäynnit tekemättä.

Myöhäisaikuisuus

Kuuntelin Ikisluentoa persoonallisuudesta ja hyvinvoinnista eri  elämänvaiheissa, liittyen professori Lea Pulkkisen johtamaan seurantatutkimukseen. Luennoitsijan, gerontologian tutkimuskeskuksen dosentti Katja Kokon ikäluettelossa oli loppuelämän vaiheena vain myöhäisaikuisuus, alkaen kuusikymppisestä eteenpäin, sisältönä luopuminen. Vanhuutta ei mainittu ollenkaan. Luennoitsija arveli, että uutta luokitusta tarvittaisiin eliniän noustua niin, että ikääntymisen myönteiset vaiheet ja sisällöt todettaisiin eläkeiän alkuaikoina. 

En ollut kuullutkaan tuollaista luokitusta. Niitähän on monia, kuten että varsinainen vanhuus alkaa 75-vuotiaana.  Erään ikäihmishaastattelun mukaan koettu vanhuus alkaisi 81-vuotiaana. Kolmannen ja neljännen iän käsite on tutumpi. Terveys/sairaus määrittelee iän kokemusta enemmän kuin ikä numerona.

Myöhäisaikuinen, kuulostaa melkein samalta kuin aikuinen, vaikka sisältönä olikin luopuminen. Senköhän luokan olen tähän asti hyväksynyt itselleni, kun en ole oikeasti myöntänyt vanhuuden tunnusmerkkien  lisääntymistä. Nyt kun jalka kipuilee lonkasta sääreen ja valvottaa yöllä, mikään asento ei ole hyvä, on noustava ylös. Otan särkylääkettä ja kipuvoidetta,  laitan puoli kuppia kofeiinitonta kahvia keskellä yötä, juon parvekkeella. Katson vastapäisen ikäihmistalon ikkunoita. Missään ei näy  valoja, nukkuvatko kaikki muut vanhat koko yön, eikö muita mikään valvota?

Tuntuisi helpottavalta unohtaa aktiivisuuteen pyrkivä velvoite itseään kohtaan ja hellittää, antaa olla. Tehdä vain mitä mieli oikeasti haluaa. Olla tekemisensä jo tehnyt, ottaa parvekeikkunoiden pesijä tai antaa lasien harmaantua. On leppoisaa nukahtaa sohvalle iltapäivällä. Hyväksyä uusi ikäkausi. 

Sääriippuvainen

Vaihtelevatko mielialasi sään mukaan? Meteorologinen herkkyys vaihtelee, toiset ovat sääriippuvaisia, toiset melkein immuuneja sääilmiöille. Hiukan sitä on tutkittukin ja eroja havaittu. Aurinkoisuus, kuu, ilmanpaine, kosteus, lämpötila ja tuuli vaikuttavat ihmisiin monin tavoin, aurinkomyrskytkin on mainittu. Aurinko yleisesti piristää. Hellittämätön porotus on kuitenkin monelle ahdistavaa. Jos on sairauksia, vaikutukset tuntuvat enemmän kuin terveillä ja oireet lisääntyvät. Vanhastaan muistetaan vanhusten kolotusten pahenevan säämuutosten edellä. 

Minä taidan olla kovinkin meteomaani, sääriippuvainen. Kun tänä aamuna aurinko tervehti tupaan tullessani, on elämä heti kohdallaan.

Huhtikuun räntää

Hiljaista on, harmaata, räntää satelee viistosti, lumi madaltuu tuvan ympärillä. En ole käynyt ulkona tänään. Pääsiäisaika oli mukava, oli vieraita, oli paljon kuunneltavaa pääsiäisohjelmaa. Vapaa-aikataloissa olivat asukkaat paikalla. Nyt on tiellä  mennyt vain postiauto. Yhden talon tyhjentyminen tuntuu ohi kulkiessa. Sukulaisen kuusi, jota hän ei antanut kaataa, seisoo paikallaan kuin muistomerkki.

Polvi kipeytyy kävelystä. Pyöräily sopisi paremmin, mutta on kylmää ja tuulista, räntää ilmassa. Elämä muuttuu paljon, kun liikunta käy hankalaksi. Jääkaapin ovi käy usein, ajankuluksi. Sisaren kanssa totesimme, että meillä on kuitenkin vielä paljon menetettävää, ennenkuin ollaan siinä vaiheessa, ettei pääse itse kääntymään sängyssä. Se on hyvä huomata.

Tässä olossa ei tarvitse yrittää eikä tehdä mitään. Voi katsella uneliaasti sadetta, lintujen pyrähtelyä puissa, ikkunan avatessa kuulla joutsenten kirkasta kilinää ja tööttäilyä suolla. Oikaista päivälevolle. "Olla olemassa niinkuin Lehtimäki ja Soini", kuten mieheni sanoi. Olla olemassa ilman mitään mainittavaa tarkoitusta ja roolia, vain kantaen hiljaista, vanhenevaa elämää niinkuin näissä muissakin taloissa asuvat, sillä oikeudella, että on annettu elämä elettäväksi. Tai olla pian kuin talon kivinavetan raunio, ennen täynnä karjaa ja lypsytouhuja, nyt entisten polvien muistoa kantamassa.

Virtaavat vedet

Vesien virtaaminen ja solina tai isommassa paikassa kohina ovat kevään ääninä kuin omiakin jäitä sulattelevia. Pyörämatkan päässä Torpalta on joki ja koskikohdassa mylly, jossa isä kävi nuorena miehenä jauhattamassa viljoja. Menen sinne aina kuin isän jalanjäljissä. Juuri nyt joki virtaa runsaimmillaan. Näillä main ei ole tulvia. Meidän pieni luomammekin luo jäitään.

Luonto vapautuu pimeän vallasta ja aletaan odottaa uutta elämää, vihreätä kasvua. Siinä me ihmiset kuljemme mukana. Pääsiäisen ilossa ja toivossa, kärsimyksen ja vapautumisen universaalissa jakamisessa, sanomassa jota pääsiäisajan runsas musiikki syvällisesti kuvaa.