Myöhäisaikuisuus

Kuuntelin Ikisluentoa persoonallisuudesta ja hyvinvoinnista eri  elämänvaiheissa, liittyen professori Lea Pulkkisen johtamaan seurantatutkimukseen. Luennoitsijan, gerontologian tutkimuskeskuksen dosentti Katja Kokon ikäluettelossa oli loppuelämän vaiheena vain myöhäisaikuisuus, alkaen kuusikymppisestä eteenpäin, sisältönä luopuminen. Vanhuutta ei mainittu ollenkaan. Luennoitsija arveli, että uutta luokitusta tarvittaisiin eliniän noustua niin, että ikääntymisen myönteiset vaiheet ja sisällöt todettaisiin eläkeiän alkuaikoina. 

En ollut kuullutkaan tuollaista luokitusta. Niitähän on monia, kuten että varsinainen vanhuus alkaa 75-vuotiaana.  Erään ikäihmishaastattelun mukaan koettu vanhuus alkaisi 81-vuotiaana. Kolmannen ja neljännen iän käsite on tutumpi. Terveys/sairaus määrittelee iän kokemusta enemmän kuin ikä numerona.

Myöhäisaikuinen, kuulostaa melkein samalta kuin aikuinen, vaikka sisältönä olikin luopuminen. Senköhän luokan olen tähän asti hyväksynyt itselleni, kun en ole oikeasti myöntänyt vanhuuden tunnusmerkkien  lisääntymistä. Nyt kun jalka kipuilee lonkasta sääreen ja valvottaa yöllä, mikään asento ei ole hyvä, on noustava ylös. Otan särkylääkettä ja kipuvoidetta,  laitan puoli kuppia kofeiinitonta kahvia keskellä yötä, juon parvekkeella. Katson vastapäisen ikäihmistalon ikkunoita. Missään ei näy  valoja, nukkuvatko kaikki muut vanhat koko yön, eikö muita mikään valvota?

Tuntuisi helpottavalta unohtaa aktiivisuuteen pyrkivä velvoite itseään kohtaan ja hellittää, antaa olla. Tehdä vain mitä mieli oikeasti haluaa. Olla tekemisensä jo tehnyt, ottaa parvekeikkunoiden pesijä tai antaa lasien harmaantua. On leppoisaa nukahtaa sohvalle iltapäivällä. Hyväksyä uusi ikäkausi.