Hämäränhyssyä

Pehmeän harmaita pilvipäiviä, pimeästä pimeään. On hyvä kävellä, kun ei ole liukasta. Täällä pääsee illallakin metsään, kun valaistut pururadat ovat kävelijöiden käytössä ennen latuaikaa.

Olen kotoillut kutimien ja kirjojen seurassa. Mieli muistaa ja siunaa heitä, joilla on on sairautta ja vaikeita elämäntilanteita. Se lienee tämän iän tehtäviä. Välillä ihmettelen koko päivän  merkillisiä uniani. Mistä tuli  viime yön tunnelilaskettelu ja toisessa unessa äitinsä menettäneen lapsen takertuminen syliini?

Huomaan, että välillä oikein viihdyn pikku kolossani. Olen vähän tuunannut ja laitellut pikku juttuja uusiksi.Seuraavan viikon aikana  onkin sitten kolme matkaa.
Koetin taas kirjoittaa tätä kännykällä, mutta en onnistu, laite muuttaa tekstiä kaiken aikaa. 

Kissanpäiviä

"On se Herra joillekin helepon antanna"-lause tuli aamulla ensimmäiseksi mieleeni. Lauseen olen kuullut ystävältäni joskus. Heräilin seitsemältä, olin nukkunut pikku keinojeni avulla aivan hyvin ja olin levännyt. Laitoin valoja, kuuntelin vielä sängyssä makoillen radiosta mieheni hyvän ystävän  rovasti Lemettisen pitämän aamuhartauden.

Ei kiirettä mihinkään, ei kiristä mistään. Rauhassa aamupuuron keittoa, jooga-aamutervehdys siinä ohessa, aamulääkkeet, valkenevan aamun katselua. Sadetta, nollakeliä, liukasta. Lasteni perheissä kiireiset aamutoimet ja liikkeellelähdöt, pikku Eekin jo kahdeksalta päiväkodin aamupalapöydässä ja isommat koulussa. Tänään ei häivähdäkään toimettomuuden syyllisyys, olen opettanut itselleni että aikanani minäkin olen lähtenyt varhain liikkeelle, itse asiassa 55 vuoden ajan alakoulusta lähtien.
Pieni kuppi hyvää kahvia ja puolukkapiirakan pala aamupalan päätteeksi. Aamun lehdet kännykästä, hetken päästä naapurin jo lukema lehti joutaa minulle. Kymmeneltä päiväkeskuksessa ihana kehonhuoltotunti, joogatyyppinen venyttely. Eilinen vesijumppa tuntuu vielä jäsenissä. Pari kirjaa matkan varrella kirjastoon  (Minna Lindgreniä ja Jörn Lier Horstin hyvä dekkari,  Peter Maylea jäljellä). Lounas päiväkeskuksessa.
En taida viitsiä lähteä tänään sateessa ikääntyvien yliopiston luennolle. Luen netistä luentorungon, jos se ilmaantuu. Jossain kohdassa leivon mustikkapiirakkaa huomiseksi. Sukankutimia on esillä, teen aina jotain uutta versiota, kuuntelen Ylen ykköstä. Kun kutoo jollekin, ajattelee häntä ja on kuin hänen luonaan, ei ole yksin. Muistan ystäviäni lähellä ja kaukana, mietin millainen mahtaa heidän päivänsä ja vointinsa ja tilanteensa olla tänään.

Oma vapaus, oma rauha! Kissanpäiviä😽. Ottaisinkin kissan kaverikseni, jos pysyisin yhdessä paikassa.

Isä

Tammikuun 11. päivänä vuonna 1978 aamupäivällä minulle tuli työpaikalla niin kova päänsärky ja huono olo, että piti lähteä kotiin. Sellaista ei ollut ennen tapahtunut. Iltapäivällä puhelin soi, veli soitti: -Isä on kuollut. Kuoli metsään, oli veljensä Jaakon ja hevosen  kanssa aamupäivällä lähtenyt hakemaan puita. Isä oli lähtenyt jossain kohdassa edeltä katsomaan reittiä eikä palannut, velimies löysi hänet polulta selällään. -Massiivinen sydäninfarkti, ei olisi voitu pelastaa vaikka olisi tapahtunut sairaalan pihalla, oli kuolinsyystä soittanut poliisi sanonut myöhemmin. Isä oli 61-vuotias.

Neljäkymmentäyksi vuotta sitten. Niin kauan hän on ollut poissa elämästä. Oli merkillistä tavata kolme vuotta sitten nainen, joka oli silloin lähes satavuotias. Hän muisti hyvin, että oli ollut isän kanssa samalla luokalla. Hän oli elänyt kaikki ne vuosikymmenet, jotka isä oli ollut jo poissa.

Mielestä isä ei ole jäänyt koskaan. Hän oli enimmäkseen hiljainen kotona, mutta vilkastui sopivassa seurassa. Hän oli pienviljelijä, joka oli lisäksi "päivämiehenä" isommissa taloissa, joista saatiin hevonen lainaan tai myöhemmin traktoriapua. Joskus hän sai työttömyystöitä esim. tienteossa. Työt olivat raskaita ruumiillisia töitä, kuten ojankaivuuta.Tienestit olivat pieniä, huoli perheen elatuksesta varmaan usein mielessä.  Joskus hänen repussaan oli vielä eväitä jäljellä, kun hän illalla palasi kotiin. Söin voileivät, ne maistuivat hyviltä. Muistan kerran, jolloin hän otti minut mukaan suolle,Huuhannevalle, jossa hän kaivoi ojaa. Siellä oli lakkaa keltaisenaan, sain helposti kolmen litran hinkin täyteen. Isompana tehtiin yhdessä heinää, joskus uhkaavien sadepilvien alla kiirehtien. Oli ilo, jos saatiin heinät ajoissa seipäälle tai kuivina latoon. Kun näen työmiehiä, muistan aina isää hellyydellä. Vanhemmalla iällä hän oli välillä masentunut, kun töitä ei löytynyt.

Vastapainona ruumiilliselle työlle hän piti nuorempana poikakerhoa, kuului evankeliseen nuorisoseuraan ja joskus piti puheita seuroissa.  Varmaan hän siellä pellolla yksin kaivaessaan suunnitteli puheita ja kerho-ohjelmaa. En aikuisena kuullut hänen puheitaan, niin että tietäisin, miten hän ajatteli, mitä puhui. Evankelisuus oli hänen ja vanhempiensa uskonsuunta, sieltä hänen ystävänsä. Meillä kotonakin pidettiin  evankeelisten kokouksia, kuten niitä kutsuttiin. Laulettiin Siionin Kannelta, ihmiset olivat nauravaisia. Jos kirkossa ei ollut jumalanpalvelusta, isä kuunteli radiosta, veisasi hyvällä äänellään mukana, välillä meni puusohvalle pitkäkseen ja nukahti.

Isä oli suvaitsevainen, salliva, myhäilevä. Riitoja hän karttoi, pani lakin päähän ja meni ulos. Juhlaa minulle oli joskus päästä isän mukaan. Vietiin säkki jyviä kirkonkylän myllyyn linja-autossa. Isän kanssa mentiin aina kirkolla syömään hernekeittoa ja lättyjä Kivikuppilaan. Välillä mentiin polkupyörällä sukulaisiin kylään. Sain istua isän "jopparilla". Illalla viileä ilma tuntui notkopaikoissa, mäen päällä oli lämpimämpää. Yhden kerran oli huviretki. Lainattiin vene ja isä souti kotijärven saareen. Mukana oli varmaan sisko ja naapurin Raija. Tästä ainutkertaisesta saariretkestä jäi niin hyvä muisto, että kesämökin paikaksi tuli pieni saari. Isä ehti nähdä lapseni, he olivat  viisi-kuusivuotiaita hänen hautajaisissaan. Olisin mielelläni pitänyt hänestä huolta hänen vanhuudessaan, jota hänelle ei tullut.

-Tuuli käy hänen ylitseen eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. Kotikylässä vielä on muutamia ihmisiä, jotka hänestä jotain muistavat. Minulle hän on aina olemassa.  Konkreettista muistoa on vain hänen sileä sormuksensa ja muutamia kirjeitä sodasta vaimolleeen. Sormuksesta muistan hänen kätensä, vahvat, ruskettuneet työmiehen kädet. Sukuperintönä isän puolelta minullakin on sepelvaltimotauti.

Mitä veisuuta!

Tulipa oikein Lapuapäivä. Oli  seurakuntaviikon päätöspäivä ja herättäjän kirkkopyhä. Kirkossa messu, opistolla lounas ja seurat. Olin sisareni seurassa ja tapasin monia tuttujani. Ensin emerituspiispa Laulaja piti kiinnostavan esitelmän kohtuullisuudesta, sitten Salla Ranta älyllisen pohdiskelun häihinkutsttujen vertauksesta. Opiston ihana kuoro esitti virsisovituksia. Virrenveisuun aikana kirkossa ja opistolla oli ilo kuunnella upeata mieslaulua lähipenkeistä. Muualla en ole kuullut moniäänistä penkkiveisuuta. Kuoroissa laulavat saattavat innostua laulamaan muita ääniä. Silloin tuntuu kuin olisi kuorossa laulamassa, vaikkei minulla ääni juuri kuljekaan.

Pyhäinpäivänä olimme illalla kotikylän kaunissa, kodikkaassa kirkossa. Oli hyvä istua lapsuuden kotikyläisten keskellä jakamassa pyhäinpäivän tuntoja. Puhelimme äsken vaimonsa menettäneen tutun miehen, koulukaverini pikkuveljen  kanssa. Monet menivät hänen vierelleen. Kunpa se hetki olisi hetkeksi lieventänyt hänen tuskaansa ja muistokynttilä vienyt lohtua kotiinkin. Vaikeinta hänelle on mennä tyhjään kotiin.

Sunnuntai-iltana oli isossa kirkossa vielä Petri Laaksosen konsertti.  Kirkko oli täpötäysi. Jotenkin en ihastunut erityisemmin, vaikka esitykset olivat hyviä. En erottanut kunnolla minulle vieraiden laulujen sanoja. Kaunein oli äidin muistolle tehty pianosävellys, joka äidin toivomuksesta alkoi Karjalan kunnailla- sävelin. Alkoi väsyttää, sydän muistutti rajoistaan. Päivä oli täysi.

Aamulla mielessä hyrisi: "Täällä Pohjantähden alla taivas täyttyy purppuralla.Siitä suojakseni peiton minä itselleni saan." Niissä tunnelmissa nousin junaan.

I

Pyhäinpäivänä

Suuria lumihiutaleita leijailee, maa käy valkoiseksi. Torpan takassa palaa tuli, hellalla valmistuu kanakeitto. Kuuntelin radiosta kauniin messun. Päivän teema jatkuu klassikkoparatiisin musiikissa.  Illalla kuuntelin ohjelman sielunmessumusiikista, reqiemeista. Miten rikas ja runsas onkaan uskonnon virittämä kulttuuri ja elämää rikastuttava kirkkovuoden kulku. Tulin jo muutama päivä sitten lämmittämään tupaa. Pöytä on katettu, sisareni tulee pian, syömme  ja lähdemme hautausmaille sytyttämään kynttilöitä. Laskin, että viidellä hautapaikalla muistamme kuuttatoista edesmennyttä. Jälleennäkemisen toivossa. Yhdessä kynttilässä on teksti: Olet aina sydämessäni.