Tienvarren väripalettia ennen sadetta

Pyöräilyn jälkeen menin vinttikamariin odottamaan sadetta. Pikku hiljaa kaivattu sade alkoi ropista peltikattoon, pölyävälle hiekkatielle, rutikuivalle ohrapellolle, kärventyneelle pihanurmelle. Kunpa sade jatkuisi tarpeeksi kauan. Levollinen rauha laskeutuu.

Kylätiellä

Vasta illalla, ellei jo varhain aamulla, on näillä helteillä hyvä lähteä ajelemaan pyörällä kylätietä ja ihailemaan  kukkivia niittyjä.Yhä useampi viljelty pelto on muuttunut niityksi.

Lämpörintamassa

Tänä kesänä olen kestänyt hellettä paremmin kuin toissa kesänä, jolloin olin sydämestäni niin huolissani. Kuumaan ja kylmään pitää aina tottua. Saaressa ei ollut tukalaa, kun ympäröivä vesi viilensi. Täällä Torpalla levittää vanha ilmalämpöpumppu kylmempää ilmaa koko taloon. Kannattaa kyllä lattaa sellainen tai jokin muu viilennyslaite, jos näitä hellekesiä tulee jatkossa useammin. Ilman mitään viilentävää helle uuvuttaa ihmistä. Pian muuttunee sää. Nyt saa vielä nauttia lämmöstä ja valosta. Kasveille pitää iltaisin kantaa vettä. Nurmikot ja viljapellot uupuvat janoissaan. Kunpa nyt ei saderintama menisi ohi.

Veden välkettä

Oi tätä veden välkettä! Oikein uida pulikoitiin siskon kanssa laiturin päässä. Vesi on niin lämmintä ettei koskaan. Tulin saareen vuokralaisten välillä. Minulla on useampi pikku urakka täällä, yksi jo tehtynä eli äsken saamani matot pestyinä.
Soutelin tuossa auringon kilossa yksinäisen joutsenen kanssa.

Kesän korkea kohta

Kesäpäivän seisaus, vuoden pisin päivä täynnä valoa ja lämpöä. Tästä taas kaikki yhdessä laskettelemme kohti pimeitä päiviä, jolloin jo puoli kolmelta alkaa pimentyä. On siitä ennenkin selvitty, nyt on vielä kesä ja valo ja käki kukkuu yötä päivää.
Harvoin minun pihaani ajaa auto, varsinkaan yllättäen. Aattoiltana yhdeksän jälkeen niin tapahtui, punainen auto ajoi hitaasti pihaan. En pelästynyt, kun näin että siellä on pariskunta. Ja siinä olikin yksi blogiystävä, joka oli lähtenyt miehensä kanssa juhannusajelulle. Ennen pitkää kävi niin, että niittotrimmerini sytytys tai pikemminkin sammutus oli korjattu! Ihailen kyllä suuresti niitä, jotka ymmärtävät koneita. Arkienkeleitä voi olla liikkeellä juhlapäivinäkin.
Tänään on taas tehty sisaren kanssa perinteinen kolmen hautausmaan juhannuskierros. Hän vei kummitätinsä haudalle naapurikuntaan kauniit kukat. Ja tänäkin kesänä on ainakin tämän kerran käyty uimassa kotikylän järvessä. Vesi oli lämmintä kuin silloiin ennen..
Kuvan lumipallonheisi ei ole minun, vaan se jää katsomaan perään, kun iäkäs ystävä miehineen muuttaa kylältä elinikäisestä kodistaan  keskustan kerrostaloon. Hänen tavarapaljouttaan lievitti hieman minulle siirtynyt mattokääreiden kasa.

Hyvää juhannusta!

Kukin viettää juhannustakin tavallaan. Mitä minä keksinkään, ikävään...Tultuani kaupasta menin hakemaan pari vuotta levossa olleen niittotrimmerin navetasta, sain sen käyntiin  ja aloin raivata esiin vanhan kivinavetan kupeita. Rauniotarhaprojekti, johon innostuimme vuonna 2013, on ollut myös hylättynä muutaman vuoden. Alue kasvoi tiheätä heinää, koiranputkea, voikukkaa. Aluksi oli pilvistä, mutta pian aurinko alkoi porottaa ja kimalaiset iskeä niskaan.  Maapohja on epätasaista entistä navetan ja myöhemmin tunkion tai puukasan pohjaa ja epätasaisuuden takia ruohonleikkurilla ajelu on minulta jäänyt. Niittotrimneri puree kyllä korkeahkoonkin  kasvustoon, mutta aika raskasta se oli helteessä. Jouduin työntelemään sitä enemmän kuin aioin, koska en saa konetta sammumaan
ennenkuin bensa loppuu.


Hiki kirveli silmissä. Haravoidessa muistuivat entiset heinäpellot mieleen. Tänään ei tarvitakaan saunaa, suihku oli virvoittava.

Kivinavetta on rakennettu on rakennettu noin 160 vuotta sitten ja jäänyt käytöstä sata vuotta sitten, kun uusi kivinavetta valmistui. Kaksi ikkuna-aukkoa näkyy vielä. Pitää nyt jatkossa jollakin pelillä leikata tätä maapohjaa, kun tällaisen juhannusurakan tein. Esiin pääsivät nyt paremmin istuttelemanisyreeni, ruusut, tatar, itsestään nousseet viinimarja, pihlaja, mänty.On merkillistä, miten puut pystyvät kasvamaan kivimuurin läpi ja sen raoissa.  Istuttamani syreenimajan syreenit olin kaivanut pois. Kivimuurit ovat minusta kauniita, varsinkin tärkeä tämä isoisän ja poikansa kokoama.

Pientä elämää

Aurinko laskee navetan taakse

Vietän hiljaisia päiviä helteen varjossa. Koko kulmakunta on hiljainen. Kylvöt on tehty, traktoreita kulkee harvoin, pellot ja pihat odottavat vain sadetta. Eilenkin ukkosrintama kiersi tämän paikan. Linnut kuitenkin ahkeroivat yötä päivää, aina näen rastaat, talitiaisen tai kirjosiepot nurmella tai
lennossa. Talon räystäskolon pesästä on kuulunut kirjosiepon poikasten virkeä sirkutus. Nyt se on vaiennut ja poikaset kisailevat ilmassa. Eilen pesän alapuolella maassa näin kaksi läpikuultavaa lintuvainajaa. Kun illemmalla menin niitä  peittämään, ne olivat kadonneet. Kuka söi ne, kuka sai niistä ruokaa? Yksi rastaanpoikanen oli tullut ulos kuusen sisällä olevasta pesästä ja istui kauan oksalla  ihmetellen uutta maailmaa.Pääskyspari on tullut ilokseni pihapiiriin, aikeissa varmaan toinen pesintä. Kunpa se onnistuisi tänä vuonna! Naapurin iso kollikissa kävi tutkimassa vajojen alustat.

Tässä talossa on asuttu 160 vuotta. Suurimman osan siitä ajasta talo, ulkorakennukset ja pihapiiri ovat olleet täynnä elämää ja väkeä, karjaa, kanoja, lampaita, jatkuvaa työn aherrusta. Yleensä vanhemmilla sukupolvilla on ollut tässä kymmenen lasta. Minun jälkeeni ei vauvoja ole taloon tullut. Karjanpito on loppunut seitsemänkymmenluvulla. Pellot ovat edelleen kunnossa.
Pidän  lintujen kanssa yllä pientä elämää talossa ja sen tienoilla. Luonnon elämä jatkuu autioituvienkin tupien ympärillä.

Saarimökillä

Neljä päivää saarimökillä kruunaa tämän ihanan valon ja kesän ytimen. Aika kului kyllä siistimis-ja kunnostushommissa, kun mökki on nyt tarjolla vuokrattavaksi. Siinä edestakaisin kivipolkuja kulkiessa koko ajan oli kuitenkin silmissä saarta ympäröivä vesi, tyynenä tällä kertaa. Imin vesimaisemaa sieluuni päivällä ja yöllä. Ensimmäiset vuokralaiset tulevat huomenna. Mökkivaatteitani roskakassiin työnnellessä mietin, ovatko nämä jäähyväiseni saarelle ja sen yli kolmikymmenvuotisille muistoille. Ehkä ei kuitenkaan.

 

Muutakin kuin suru

Lauantai-iltana kuuntelin Alfa-teeveestä ihanaa romanttisen venäläisen ja suomalaisen musiikin konserttia vuodelta 2017. Venäläinen huipputaiteilijoiden esittämä musiikki on minulle viihdettä parhaimmillaan. Suomalaisetkin esiintyivät hienosti.  Diandra esitti aivan ihanasti Chydeniuksen Laulun kuolleesta rakastetusta.
"Tuota miestä rakastin niin, hänen suutaan, hänen silmiään, hänen käsiään, hänen sydäntään. On suru jäänyt vain, on suru jäänyt vain".
Istuin, kuuntelin, katsoin ulos vihreyteen ja omenapuuhun,joita hänkin niin ihasteli. Tunsin, että minulle on jäänyt muutakin kuin suru. On muodostunut sydämen aarre, elämän lahja, jota en ansainnut. Hänen koko elämänsä kaari piirtyy selvemmin esiin ja kiteytyy, kuva lapsuudesta ikäihmiseksi, vanhus hän ei vielä ollut ja sitä hän ei halunnut kokeakaan.
Erityisesti esiin nousee tuntu hänestä nuorena miehenä. Elinvoima, itseluottamus ja rohkeus, taito ja viisaus, vapaakirkollisen taustan antama syvällisyys sekä halu vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin olivat tasoa, jota kaikilla ei koskaan ole. Aina joskus katson yle-arkistosta hänen haastatteluaan vuodelta 1968, Jyväskylän yliopiston mielenosoitusten ajalta. Tämän kaiken näkeminen himmeni ruuhkavuosien arjen uupumuksessa, mutta eläkepäivien onnelliset seitsemän vuotta kruunasivat tarinamme. Nyt huomaan elämässämme erilaisia seitsenvuotiskausia, joihin en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Jäljellä on muutakin kuin suru, en jäänyt tyhjäksi.

***
Luin taas kerran kestosuosikkini, Terttu Tupalan pienen kirjan " Yhdeksänkymmentä päivää". Luen sen joka kesä vintin suosikkihyllystä. Joka lukukerta on erilainen. Ensimmäisellä kerralla ahmin saadakseni selvän, mitä hänelle oli tapahtunut, toisella kerralla, mitä kaikkea hän teki, sitten mitä luki ja mietti. Nyt näin pieniä syvällisiä ajatuksia ja toipumisprosessin yksityiskohtia. Haluaisin kiittää häntä kirjasta. Wikipedian mukaan hän on 95-vuotias. Yhteystietoja ei löydy, kuten ei aikaisempinakaan vuosina. Jotenkin kirjan elämä on ollut mukana minun toipumisissani.

Teippisuutari

Kirkot avautuivat tänään, se oli varmaan monelle mukaan päässeelle  juhlallinen kokemus. Radiokirkkoonkin välittyi hyvä tunnelma, kun oli vielä tuttuja ääniä lukemassa tekstejä ja laulamassa.
Jatkan juttua kellosta.  Olen ollut eilen kellomaakarina! Koetin perjantaina soittaa kellosepälle, mutta ei vastattu. Ihmettelin vanhan kellon hätäistä, käheää lyöntiä, kuin huutoa henkeä vetämättä. Ei se ennen ollut sellainen. Tutkin kellon ahdasta sisustaa taskulampun avulla. Löysin kielen, joka lyö lyönnit vieteriin. Saksenkärkien avulla sain pienen, paksun teipinpalan takertumaan kielen päähän. Lyönti pehmeni. Toinen ongelma oli, että lyönnit joutuivat puoli tuntia liian aikaisiksi, kun siirsin viisaria varomattomasti taaksepäin. Päättelin, että samalla lailla tekemällä kierroksen lähes ympäri voisin päästä oikeaan kohtaan. 23 kertaa siirsin minuuttiviisaria puolen tunnin taakse ja taas eteenpäin, jolloin se löi tunnit. Niin päästiin oikeaan kohtaan. Vielä koetin vähentää jätättämistä siirtämällä heilurissa olevaa laattaa ylöspäin, jotta heiluri liikkuisi nopeammin. Mustan teipininpalan avulla sain laattaa nostetuksi. Nyt kello lyö lähes oikein ja lyönnit muuttuivat jostain syystä myös tahdiltaan rauhallisiksi ja ääni on siedettävä. Teippisuutarin tervehdys! Saa nähdä, kauanko kello virityksiäni sietää, jotain kangertelua ilmenee. On kuitenkin hauskaa perehtyä johonkin, mitä ei ole ennen katsonutkaan.

Antaako olla vai ei? Vanha talouspiha, ei nurmikko?

Mummolapitsejä

Kauan aikaa sitten edesmennyt Iida-tätini puhui kerran ystävänsä poismenon jälkeen, että kaikki ystävän kauniit pitsilakanat ja muut vastaavat oli kipattu kaatopaikalle. Lupasin pitää huolta hänen pitseistään. Minulla on nyt hänen pitkilakanansa tuvan verhoina. Tänään pääsin niin pitkälle, että kaikki alakerran ikkunat ja verhot on pesty, tänään oli tuvan vuoro. Hyvä tuoksu levisi tupaan ulkokuivauksen ja silityksen jälkeen. Kun vielä matotkin olivat olleet ulkona, tuli aivan launtaitunnelma. Täti virkkasi liinojen ja verhojen ja lakanapitsien lisäksi kalastajalangasta lukuisan määrän sängynpeittoja suvulle. Kun kaikki eivät ole niitä halunneet käyttää, minulle on kertynyt niitä viisi ja osa onkin käytössä. Eilen sain vielä virkatun keinutuolimaton, kun pyöräilin iäkkään ystäväni pihaan häntä tervehtimään.Hän kaivoi kirpputorille menossa olevasta kassista virkkaamansa maton. Että pitsiä on nyt monessa muodossa, ahkerien käsien työn arvostuksena. Itse en ole koskaan virkannut pitsiä.

Voi tätä vihreyttä! Kelpaa sitä nyt kirkkaitten ikkunoitten läpi katsella. Nurmikot ovat huonossa kunnossa. Tänään on onneksi hiukan satanut, mutta ei se vielä juuri tunnu rutikuivassa maassa. Omenapuu aloittelee kukintaansa.
MInä täällä vain puuhailen ja järjestelen pesääni. Maailma on jossain täynnä tapahtumia, tietoa ja tuskaa. Pitkään jo kävi Katri Kulmuni sääliksi, nuoren naisen elämä liian rankalla alasimella. 

Ajan kaari

Minulla on täällä Torpalla monta kelloa, talon vanhoja ja mukana tuomiani. Vaihdoin eilen tupaan takaisin vanhan punttikellon, jonka isoisä on ostanut noin sata vuotta sitten. Muistan, että isoisä veti puntit ylös joka päivä enkä minä saanut siihen koskea. Tutkiessamme taloa enon jälkeen, löytyi kello osiin purettuna vintistä. Kelloseppä puhdisti ja kunnosti sen ja sanoi:-Nyt se käy taas sata vuotta. Korjaus maksoi 990 markkaa. Kello oli pitkään tuvassa, mutta siirrettiin riippumaan peräkamariin, kun se alkoi jätättää. Sen lyöntiääni järähtää niin että seinä tärähtää vintissäkin ja iskut ovat nopeat, kuin hätäiset. Kuinka pystyimme nukkumaan? Nyt se on taas vanhalla paikallaan, mutta yöksi pysäytän heilurin. Seinän kuva on tämä talo 100 vuotta sitten.

Toinen seinäkello, kerran kuussa vedettävä on ollut jo enoni käytössä pitkään. Sen sointiääni on kaunis, mutta olen jo viime kesänä alkanut pysäyttää senkin yöksi. Nyt se käy ja soi peräkamarissa. Kello tikittää jotenkin liian nopeasti. Vanhan kellon käyntiääni on verkkaisempi ja sopii paremmin tupaan. Kumpikaan kello ei käy ilman lyöntipuolta. Aikaa katson varsinaisesti uudemmista patterikelloista tai puhelimesta. Kun vanha kello oli uusi, ei talossa tainnut olla muita kelloja, tai ehkä isoisällä oli taskukello, joka päivä vedettävä sekin. Aikatieto oli niiden varassa. Kellojen vetämistä ei voinut unohtaa.Millaista oli elämä, kun kelloja ei ollut ollenkaan? Satoja vuosia on kelloja kuitenkin ollut, monenlaisia, mutta oliko täällä metsäkylissä? Ajan tuntu oli varmasti toisenlainen, vuoden- ja päivänajan mukainen. Sitä on vaikea kuvitella. Nuoriso ei tarvitse kelloja, kun on aina puhelin kädessä. Nuorempien kodeissa ei välttämättä näy seinäkelloa ollenkaan. Jostain kyllä luin, että rannekellot tulisivat taas muotiin.Aika on muuttunut digitaaliseksi.Jollakin lailla mittaamme ja säädämme päiviemme kulkua. Ajattelin ajan kaarta, kun olin puhunut pitkän puhelun entisen työtoverin ja naapurin kanssa. Hänen miehensä hautajaiset olivat olleet juuri. Miehillämme oli ollut samanlainen kypsä valmius jättää tämä aika tyytyväisenä siihen, mitä oli elämältä saanut. Kello raksuttaa tätä hidasta ja uneliasta aikaani, muistista tulvii mieleen toisenlainen aika, voiman, täyteyden ja elämänjanon vimma.

Lukupäällä

Illalla huomasin harmikseni, että kirjastoauto ei kulje koko kesänä. Onko kuljettaja sairastunut? Soitin aamulla kirjastoon ja kerroin jo tehneeni varauksen, noutopaikkana kirjastoauto. No me voimme tuoda, sanottiin! Ihanko totta? Sitten varaan lisää, sanoin. Nyt on seitsemän varausta, enimmäkseen seutuvarauksia, kun varaamiani ei täällä ollut. Kirjavinkistä löysin osan, yhden (Järvinen) Kolmas huone-blogista. Tuodaanko tosiaan 25 km ja haetaan pois?
Nyt makailen viileän aitan riippumatossa. Luin loppuun naapurin hyllystä  lainaamani Pirjo Rissasen Posliinihäät, hyvä kirja. Sitä ennen luin vanhoja blogikirjoituksiani entisiltä kesiltä, kuinka kävin ja elin tätä yksineläjän koulua. Tai elämänkoulua.

Puusohvalta

Aika on jotenkin seisahtunut,niinkuin usein helteellä, nyt on 25 astetta varjossa. Mitä oikein tekisin? Aamupäivällä jatkoin saunan siivousta, pesin harjalla betoniseinää, huuhtelin rallit ulkona, pesin lattiaa. Se riittää päivän työksi. Koetan joka päiväksi ottaa jonkin kohteen  pihalta tai rakennuksista tai matonpesusta. Ikkunat on vielä pesemättä, kun eivät näytä likaisilta. Talon ikkunoiden pesu ruutujen välistä on raskasta, kun täysipuiset karmit täytyy nostaa paikaltaan ja ne painavat paljon. Tunti ehkä päivässä työnomaista puuhailua, muuten on elämä aika toimetonta ja hiljaista makailua, sitähän jatkuvasti valittelen. Vaihtoehtoni ovat kovin rajoittuneita enkä tosiasiassa paljon jaksaisikaan.Lasten perheiden luona mieli on usein. Pienimmälle lapsenlapselle lähettelen postia, se on hänelle mieluista.
Eilen tein sentään mukavan pyöräretken, ehkä tänäänkin illan puolella.

Onneksi on tämä luonto ja vuodenajat ympärillä. Vuokraviljelijän kylvöt ovat nousseet pintaan. Sadetta ne nyt tarvitsisivat. 

Olen aikani kuluksi opetellut löytämään puhelimesta yhä uusia toimintoja ja käyttämään sitä pankkiasiointiinkin. Kirjoittamiseen tämä on huono, tulee vain usein aloitetuksi puhelimella. Pitää etsiä olisiko kirjoittamiseen jokin säätö.