Haave vai varjo?

Haaveilin omasta, tyhjästä, valoisasta huoneesta, jossa ei olisi paljon muuta kuin sänky keskellä ja avarat näköalat. Se oli Kruununhaan aikaan, kun lapset olivat murrosiässä ja minä olin perheen kiukkuinen vaatekasapoliisi ja piika. Se sijaitsisi jossain Hakaniemen korkeassa kerrostalossa ja menisin sinne silloin tällöin yksin päiväksi rauhoittumaan. 

Nyt minulla on melkein sellainen, mutta onko tämä haave- vai varjoelämää? Petaan petini joka aamu, vaatekasoja ei ole, tiskipöydälle kertyvät vain omat lasini, ovensuussa vain omat kenkäni. En tarkoittanut tätä yhden ihmisen eloa aivan näin kokoaikaiseksi muodoksi. En kuitenkaan saanut muutetuksi senioritaloon, jonka ideana on yhteisöllisyys, vaikka arvostan ideaa. 

Haave-elämää? Yksi uusi lenkkikaverini nauttii nimenomaan omaehtoisesta elämästä, jätti kauan sitten miehensä ollakseen vapaa. Varjoelämää? Onhan tämä sitäkin, kun en ole missään mukana, päivissä on paljon tyhjäkäyntiä, jaksamisissa kapeutuvat rajat. Kukaan ei varsinaisesti tarvitse minua. Kun lapset olivat pieniä, rukoilin, että he saisivat pitää vanhempansa aikuisiksi asti. Työssä oli aina tavoitteita ja projekteja loppuun saatettaviksi. Entä nyt? 

Joillakin on ikäihmisenäkin tärkeitä rooleja. Minulla on sosiaalinen ystävä, jolla on laaja sairastelevien ja yksinäisten tuttavien piiri. Koronapäivät täyttyvät  pitkistä puheluista. Hätääntyneet ihmiset rauhoittuvat ihmisestä, joka kuuntelee tyynenä heidän murheitaan. 

Tässä kolmannen ja neljännen iän välissä pitänee ajan mittaan  hyväksyä riittäväksi merkitykseksi itsestään huolehtimisen. Kävin jo neljännessä iässä, kun sairastelin ja olin apua tarvitseva heikko vanhus, mutta palasin kolmanteen ikään, kun toivuin - toistaiseksi. Vanhakin ihminen voi toipua. Jokin iltaisin hiipivä pelokkuus jäi piilemään ja sydäntä ja unta haittaamaan. Aamut ovat hyviä, ihmiset ovat hereillä, terveyskeskus auki, terveellinen aamupala ja päivän kahvikuppi maistuvat. 

Tämä aika on tietysti oma, muuttuvassa tilassa oleva jaksonsa elämää, jossain vaiheessa kovien haasteiden kanssa elämistä jokaisella. Sairaus, yksinjääminen, rajoitteet entisiin puuhiin elettävinä. Ei kai sitä silti varjoelämäksi pidä kutsua, vaan suurta kypsyyttä kysyväksi päätösjaksoksi. Kun on leppoisa aika, pitää ladata voimia ja iloita siitä, mitä vielä on, elää tätä päivää. Arvokasta on, jos voi kuulua naapurustoon tai elinpiiriin, jossa huolehditaan toisistaan vastavuoroisesti ja voi olla välillä myös antavalla puolella.

Kaiken vastapainona olen alkanut arvostaa huumoria, jota sieltä täältä tulee vastaan. Että jokin tuottaa naurahduksen totiselle naamalleni.

 

Jaettu sanomalehti toimii myös viestinä, onko herätty tänään.

Kirjakassista

Tänään lopulta DNA vastasi puheluun, kirjallisiin palautteisiini ei oltu vastattu. Eipä oikein pahoiteltukaan, mutta peruttiin ylimääräinen netti. Laskusta näin että kyseessä olikin "pakettimyynti". Minulle ei todellakaan puhuttu mitään toisesta tuotteesta, matkanetistä eikä sen hinnasta. Annoin vähän palautetta, mutta en ryhtynyt liittymän vaihtoon.

Kirjastosta on osattava tehdä varauksia, kun täällä pääsee vain kirjaston keskelle aidatulle alueelle. Vinkit ovat tervetulleita. En kyllä ole koskaan nähnyt hyllyjen välissä tungosta, en juuri koskaan toista ihmistäkään samassa välissä. Keskiosassa on tarjolla jonkun verran kirjoja ja tuntui tavallaan helpommalta valita pienestä valikoimasta. Löysin Alex Schulmanin Unohda minut, jossa hän kertoo äitisuhteestaan. Palautin nimittäin juuri hänen kiinnostavan kirjansa Polta nämä kirjeet, jossa hän selvittää isovanhempiensa tarinan ja sen vaikutuksen jälkipolviin. Olen lukenut aika paljon, mutta mainitsen vain minua kiinnostaneita. Osa on jäänyt keskenkin, mikä kertoo enemmän kapeasta kirjamaustani kuin kirjoista. Raakel Lignellin Älä sano että rakastat, Misha Defonsecan Susilapsi, Lisa Genovan Edelleen Alice (alzheimerista), Saara Turusen Sivuhenkilö, Outi Ampujan Hyvä hiljaisuus, Johanna Laitilan Lilium Regale, (hänen uudempaansa en jaksanut lukea),Tommi Hellstenistä Ihmisyyden matkamies. Paula Nivukosken ja Sofia Lundbergin kirjoja olen kehunut jo aiemmin. Dekkareita pitää välillä saada, äsken luin Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä. Nyt löytyi Seppo Jokisen Vakaasti harkiten. Ja uteliaisuutta herättää takakannen perusteella Lisa Jewellin Löysin sinut.

Rauhanhäiritsijä

Eilisiltana asetuin nojatuolissa leppoisiin kotiseuroihin, kuuntelin körttiseuratallennetta ja samalla kudoin taas kerran langanloppusukkaa. Ilman käsityötä en oikein pysty keskittymään puheeseen. Puhelin kilahti, sähköpostiviesti. No katson sen, se oli Omapostista. Varmaan Lapuan Sanomien lasku, no katson kuitenkin. Ei ollutkaan, vaan puhelinliittymäni  lähettämä lasku Welho- laajakaistasta. En ole sellaisesta kuullutkaan! Alkukuusta uusittiin  puhelimessa Torpan pöytämokkulan sopimus, mutta mistään Welhosta ei puhuttu. Ja nämä liittymälaskuni ovat e-laskuina, eivät koskaan Omapostissa. Rauhani oli pilalla, mitä on tapahtunut? Kirjauduin liittymän palveluun, sekin takerteli kun salasana piti uusia vaikka se oli tallessa. Siellä oli "palvelujeni" joukossa uusi matka-netti, 10 €/kk ja laskujen joukossa tämä lasku. Kun tarkistin puhelimessa tehdyn sopimuksen vahvistuksen, uuden simkorttini sopimuksen jäljessä tuli uudella sivulla tämä matkanettisopimus, jota en ollut huomannut. No kirjoitin laskukohdan asiakaspalautteeseen, etten ole tällaista tilannut enkä saanut. Aamulla huomasin, että yöllä oli tullut sähköposti, että numeroitu liittymä on peruttu asiakkaan aloitteesta. En löydä sopimuksista mitään numeroakaan, että voisin tarkistaa. Katsoin palvelusivuilleni, ylimääräistä ei ole poistettu. Kirjoitin taas asiakasviestiä. Mitään ei ole kuulunut.

Ajattelin illalla, että ei tämä ole iso asia ja kyllä tämä pian selviää ja tytär kertoi että hänellekin oli  tapahtunut aivan samoin, oli tilauksen päälle tullut ylimääräinen toiminto laskuineen. Kuitenkin nukkumaan käytyäni asia alkoi kiertää mielessä. Onko tässä jotain muutakin ongelmaa, onko joku tunkeutuja päässyt tileihini ynnä muuta, kenen kanssa oikein puhuin liittymien uusimisesta. On sitä sitten avuton itsensä kanssa, kun järkevä rauhoittelu ei auta nukkumaan. Olinko jo nuorempana tällainen vai onko tämä vanhuutta? Mies ainakaan ei olisi valvonut, vaan pannut asian johonkin aivolokeroonsa ja ottanut sen joskus sopivalla hetkellä hoitaakseen tai odottanut, että minä hoidan. Aamuyön puolella nukuin sitten kyllä. Harmittaa kuitenkin tuollainen ylimäärien ujuttaminen. Vähän samanlaista oli syyskuussa, kun jääkaappitilausta Torpalle seurasi luotollinen Aktiivirahatili mastercard-kortteineen. Tilasin jääkaapin puhelimella ja tuotiin samana päivänä, kiitos siitä, lasku tulee perässä puheella. No sen kanssa en kyllä valvonut. Sain kortin ja tilin perutuksi vasta joulukuussa, kun olin maksanut pienen käyttölaskun. En minä mitenkään kaipaisi elämääni tällaisia virityksiä ja asioimisia, joissa on ikäänkuin epävarmalla pohjalla kaikkien nettiuhkien maailmassa.  

No nyt asetutaan rauhassa lauantaiehtooseen saunan, kardemummaa tuoksuvan puolukkapiirakan ja dekkarin seurassa!

Jotain hyvää koronasta

Ainakin ikäihmiselle sopii, että moniin asioihin voi osallistua kotisohvalla, kun monet tahot ovat korona-aikana kehittäneet digitaalisia ohjelmia. Joka pyhä osallistun henkisen kotiseurakuntani jumalanpalvelukseen, joka löytyy helposti seurakunnan kotisivulta. Kuvallista esitystä  ei yleensä ole, mutta en kaipaakaan, kun silmäni sulkemalla voin nähdä tilan ja ihmiset, joista osa on tuttuja.  Aivan upeita olivat joulukalenterivideot, joihin osallistuivat melkein kaikki seurakunnan työntekijät hautausmaaihmisiä myöten. 

Eilen kuuntelin avoimen Facebookin kautta herättäjäyhdistyksen körttiseuroja. Toivottuja virsiä veisaa herättäjäyhdistyksen musiikkisihteeri Katariina Airaksinen ja puhujia on kaksi. Seuroja löytyy lisää osoitteesta www.h-y.fi.  

Ja nyt alan kuunnella Ikis-yliopiston verkkoluentoa lääkkeitten yhteisvaikutuksista ruoka-aineiden, ravintolisien ja luontaistuotteiden kanssa. Tähän palveluun voisi tottua!

Ikinuoret?

Huomisesta alkaen Yhdysvaltoja johtaa 78- vuotias presidentti ja first lady on 69- vuotias rouva, joka haluaa jatkaa myös professuuriaan yliopistossa. Miten ihmeessä he tähän kaikkeen pystyvät, eikö ikä tunnu missään? Eihän tämä uutta ole, onhan eläkeikäinen kansan päämies tuttu ilmiö, mutta silti tämä ajatteluttaa minua. Ei arveluta, vaan herättää ajatuksia iästä ja vanhenemisesta. Ehkä nämä ovat poikkeusihmisiä, joilla on hyvät geenit, aktiivinen elämänasenne ja kyky kääntää vaikeudet voitoksi, niin ettei masennus kuluta voimavaroja. Ero tavisten työelämään on suuri. Viisikymppinen on työnhakijana heikossa asemassa. Minulla oli hoppu eläkkeelle 62- vuotiaana, että olisi aikaa vapaaseen elämään. Amerikoissa nuorekkuutta on ihailtu kauan, sukulaisetkin ovat olleet kuvissa nuoremman näköisiä kuin olisivat Suomessa. Still going strong, kirjoittaa hiukan vapiseva käsi joulukorttiin. Meillä vanheneminen on sallitumpaa. Asenne ja mahdollisuudet vaikuttavat toimintaan. Ehkä minäkin olisin jaksanut ainakin 65- vuotiaaksi, jos olisi ollut pakko. En kyllä tiedä, mitä iloa siitä olisi ollut, vähän enemmän tienestiä kyllä. Voi olla, että nämä esikuvat vaikuttavat ikäkäsityksiin, työelämän asenteisiin ja eläkeikään.

Olemisen tilassa

Olemisen tila ja tekemisen tila, kuvataan joululahjaksi saamallani videokurssilla joogarentoutumista toiminnan vastapainona. Kurssi on erittäin hyvä ja olen sen jo mennyt läpi yhteen kertaan. Minun täytyy vain todeta, että olen melkein aina olemisen tilassa. Tekemisen tilat ovat hetkittäisiä.  Kipeä polvi vielä rajoittaa tekemisiä. Sellaista se on tämä koronaeläkeläisyys ainakin minulla. 

Yöunen laatu ja määrä vaikuttavat päivän tilaan. Viime aikoina uneni määrä ja ajoitus ovat vaihdelleet paljon enemmän kuin ennen. Joskus ei illalla uneta ollenkaan, joskus nukun kymmenestä yhdeksään. En kyllä koskaan heräilemättä, mitä en pidä pahana. Viimeksi nukuin yön heräämättä elokuussa 2002 ja heräsin asentohuimauksen kourissa. Facebookissa joku kirjoitti: Vanhan ihmisen uni on kuin vanha käkikello, kukkuu koska sattuu. Eipä se nyt ketään häiritse.

Tässä ollaan uneliaan olemisen tilassa lumisateen, tuulen ja hämärästä täysin pimentyvän iltapäivän keskellä. Pari puhelua päivässä on sosiaalisuuden osuus. Sekin on hyvä. Kyllä tässä sisäänpäin kääntynyt suomalainen elelee, vaikka joskus tuntuu jatkuva yksinolo jotenkin  oudolta. Ei mitään hätää, mutta onkohan tämä ainoa mahdollinen tapa? Hataria mielikuvia vanhojen elämästä muiden ihmisten piirissä häivähtelee, mutta ei mitään mahdollisia. Tänäänkään en muuta keksi. Aikani kuluksi menen taas jääkaapille ja vaaka huomaa sen heti. Tekemisen puolta en viitsi miettiäkään. Lankaa ostin. Onkohan perussukan kutominen tekemistä vai olemista?

Tervehdys Torpalta!

Tultiin lauantaina tyttären ja tyttärentyttären ja koiran kanssa Torpan maisemiin muutamaksi päiväksi, tytär työläppärinsä kanssa, vähän jälkijoulun tunnelmissa. Ikkunoilla loistavat kyntteliköt, myös siksi että paikallaolo näkyy tiellä liikkujillekin. Ystäväni oli hiljattain kysynyt naapurikylän taksilta, jota olen käyttänyt, että onko täältä näkynyt valoja. Hän oli vastannut että ei näy, ihan on pimeänä.  Tyttären taidoilla  otettiin käyttöön pari pikalämmitysniksiä. Toinen on kaasulämmitin, jonka mies osti kuusi vuotta sitten, jotta sillä voisi lämmittää peräkamaria ja kylpyhuonetta, jos sähköt katkeavat. Tuvan takan lämpö ei riitä sinne asti turvaamaan vesiputkia. Sitä ei ole koskaan käytetty, mutta nyt se nopeasti lämmitti tupaa. Toinen vekotin on kaminapuhallin, josta kuulin siskolta. Ostin sellaisen ja tosiaan, hyvin se pyörii puuhellan päällä ja  levittää lämmintä ilmaa. Lämpöenergia muuttuu sähköksi ja pyörittää propelleja. Mökeillä kävijät tuntevat lähtöhaikeuden, kun pitää jättää juuri lämmennyt tila ja muurinkylki kylmenemään. Niin taas varmaan käy. 

Yöllä on lisälämmöstä huolimatta vielä vilpoisaa nukkua. Koira nukkuu taljalla sänkyni vieressä ja olemme nukkuneet hyvin. Kyllä koiran kanssa olisi täällä mukava asustella, mutta en osaisi sellaista kasvattaa eikä tässä iässä pidä ottaa koiraa. Jäisi suremaan. Kissan tai kaksi voisin ottaa, jos en matkustelisi mihinkään.

Tänään on yli 10 astetta pakkasta. Tuvan matot saivat hyvän lumipesun. Lunta harjattiin niiden päällä molemmin puolin. Nyt ne saavat raikastua kunnolla ulkona, kun ne kerrankin on sinne viety.

Voi miten ilahduin pitkien  pilvipäivien jälkeen, kun aamulla seitsemältä oli kirkas kuutamo. Taivas oli tähdessä. Join kahvia pimeässä tuvassa ja katselin kuun valoa ja varjoja ja kimallusta hangella. Kuuihmisen juhlahetki.