Tultiin lauantaina tyttären ja tyttärentyttären ja koiran kanssa Torpan maisemiin muutamaksi päiväksi, tytär työläppärinsä kanssa, vähän jälkijoulun tunnelmissa. Ikkunoilla loistavat kyntteliköt, myös siksi että paikallaolo näkyy tiellä liikkujillekin. Ystäväni oli hiljattain kysynyt naapurikylän taksilta, jota olen käyttänyt, että onko täältä näkynyt valoja. Hän oli vastannut että ei näy, ihan on pimeänä. Tyttären taidoilla otettiin käyttöön pari pikalämmitysniksiä. Toinen on kaasulämmitin, jonka mies osti kuusi vuotta sitten, jotta sillä voisi lämmittää peräkamaria ja kylpyhuonetta, jos sähköt katkeavat. Tuvan takan lämpö ei riitä sinne asti turvaamaan vesiputkia. Sitä ei ole koskaan käytetty, mutta nyt se nopeasti lämmitti tupaa. Toinen vekotin on kaminapuhallin, josta kuulin siskolta. Ostin sellaisen ja tosiaan, hyvin se pyörii puuhellan päällä ja levittää lämmintä ilmaa. Lämpöenergia muuttuu sähköksi ja pyörittää propelleja. Mökeillä kävijät tuntevat lähtöhaikeuden, kun pitää jättää juuri lämmennyt tila ja muurinkylki kylmenemään. Niin taas varmaan käy.
Yöllä on lisälämmöstä huolimatta vielä vilpoisaa nukkua. Koira nukkuu taljalla sänkyni vieressä ja olemme nukkuneet hyvin. Kyllä koiran kanssa olisi täällä mukava asustella, mutta en osaisi sellaista kasvattaa eikä tässä iässä pidä ottaa koiraa. Jäisi suremaan. Kissan tai kaksi voisin ottaa, jos en matkustelisi mihinkään.
Tänään on yli 10 astetta pakkasta. Tuvan matot saivat hyvän lumipesun. Lunta harjattiin niiden päällä molemmin puolin. Nyt ne saavat raikastua kunnolla ulkona, kun ne kerrankin on sinne viety.
Voi miten ilahduin pitkien pilvipäivien jälkeen, kun aamulla seitsemältä oli kirkas kuutamo. Taivas oli tähdessä. Join kahvia pimeässä tuvassa ja katselin kuun valoa ja varjoja ja kimallusta hangella. Kuuihmisen juhlahetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti