hämäränhyssyä

Minulle on tullut tavaksi istua illalla joku hetki sängyllä ja olla aivan hiljaa, mietiskellä. Siitä tulee mieleen entisajan hämäränhyssyn vietto. Ennen lamppujen sytyttelyä ja iltapuuhia istuttiin hetki rauhassa, Torpan tuvassakin äidin kertoman mukaan. Minäkin olen elänyt nelivuotiaaksi ilman sähköä. En siitä mitään erityistä muista, mutta sen muistan, kun sähkö asennettiin. Tuvan kattoon tuli yksi himmeä lamppu. Oven pielen nappulaa teki mieli napsutella. 

Katselen pientä pesääni. Märkä räntä ropsahtelee pimeään ikkunaan. Olen tässä. Nyt riittää sähkövaloja. Laskin että asuintilassa valolähteitä on 12, kaksi niistä kattokruunuja. Silti viihdyn usein melko hämärässä valossa.

Tilakin riittää kyllä hyvin, kun on lisäksi väljä keittiötila ja kylpyhuone sekä hyvä oma sauna. Olen tottunut tähän pieneen ehtooboxiini. Yövieraita tämä kyllä rajoittaa, vaikkei kokonaan estä. Näin elämä kuljetti, tässä ollaan, vuodet virtaavat jonnekin, taakse kai. Jotkut elämän kipukohdat ovat yllättäen löytäneet 

selityksen ja on kuin oppisi tuntemaan itseään paremmin. Mieleen nousee kiitos tärkeistä ihmisistä, jotka ovat olemassa, toipumisesta, elämän kulusta kipeine menetyksineenkin, myös kuluneesta vuodesta. Armorikasta tulevaa vuotta!

Tätä olen aina toivonut..

Sanon, niinkuin viisivuotias lapsenlapsi toisteli lahjojenavausvideoilla: -Tätähän minä toivoinkin, tätäkin minä toivoin. Olen kaivannut talviboxiini tulen liekkejä. Ja paketista kuoriutui näppärä pieni sähkötakka. Sen saa myös puhaltamaan lämpöä. Nyt käy ulkona ikävä tuuli, kohahtelee ilmastointikanavassa, on mukava sytyttää tuli huoneeseensa.

Voinko sanoa kuten mieheni viimeisestä joulustaan, että sellaista ilman vieraita hän on aina toivonut? No osaksi kyllä, oli oma rytmi ja rauha ja silti yhteyksiä. Eilen kuitenkin tytär tuli oikein kunnolla kylään, kun oli lasten kouluista kulunut viikko kotioloissa. Saunoimmekin, katoin pöytää. Siinä oli mukana entisten joulujen tunnelmaa.

On ollut hauskaa, kun useampien vuosien takaisten ystävien tai työtovereiden kanssa joulutervehdyksistä on tullut viestiketjuja. Melkein kaikki vanhatkin käyttävät emojeja. Näyttää kuulemma tylyltä, jos niitä ei ole. Siinä vastausviestejä näpytellessäni ajattelen, että miksi en soita samantien. Nyt voi tuntua siltä, että olisi liian rohkeaa ilmaantua yllättäen toisen kotiin äänen välityksellä. ? . Mutta yksi entinen työkaveri soitti. Puhuimme puolitoista tuntia. Oli kuin olisimme viime viikolla tavanneet, kaikki palasi mieleen yli viidentoista vuoden takaa. Kiitos soitosta! Pitäisikö meidän vanhojen vain soittaa rohkeammin? 

Koronajoulua 2020

Elämä tuo haasteita joka vaiheessa. Nyt monella muullakin on ensimmäinen joulu yksinään. Facebookissa joku sanoi ratkaisevansa sen niin, ettei vietä joulua ollenkaan. Voi kai joulu olla monenlainen!

Minä olen viritellyt mieltäni ihan omaan ja omanlaiseen joulunaikaan. Joulumieltä toi se, että sain tehdä kiireisen tyttären perheeseen laatikoita ja leivonnaisia ynnä muuta. On kiitollinen mieli siitä, että nyt on ollut terveyttä. Ja kiireetöntä tekemistä, yksi asia kerrallaan. Se olisi ollut unelmaa työaikana.

Kirjaston kirjoja on iso pino odottamassa, radio on täynnä joulumusiikkia, televisio antaa seuraa, voi ulkoilla, yhteyttä perheeseen ja ystäviin on ollut monin tavoin ja tervehdyksin, pikku kotini on jouluisa ja lämmin. On paljon, mistä voi olla kiitollinen. 

Arvatenkin voi tulla hetkiä, joissa taas kysytään taitoa rauhoittaa ja virkistää mieltään. Tai sietää jonkin aikaa ankeutta, katsoa ikkunasta jouluvaloja, joista monen takana on hiljaista, muistella entisiä jouluja ja ympäristöjä. Kuva on viime joululta. Tämä koronajoulu voi olla ainutlaatuinen kokemus ja omien voimien mukainen rauhan hetki. Etäyhteyskin on yhteyttä, sitä että omassa mielessä on ihmisiä ja että itsekin on joidenkin mielessä.

Lunta satelee, maa on taas valkoinen. Joulurauhaa ja - iloa sinulle ja itsellenikin!

On jouluyö,

Sen hiljaisuutta yksin kuuntelen ja sanaton on sydämeni kieli.

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen

Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Nyt sydämeeni joulun teen

Ja mieleen hiljaiseen

Taas Jeesuslapsi syntyy uudelleen.

Valot jäi

Viime tiistaina iltahämärissä nousi naapuritalon lipputangon puoliväliin lippu. Kuulin pihalla, että yksinasuva seitsenkymppinen nainen oli jotenkin pudonnut noustuaan tuolille, varmaan joulunvalmistelupuuhissaan. Selkäranka oli murtunut ja päähän tullut vammaa. Hän oli ilmeisesti saanut itse hälytetyksi apua. Hän oli sairaalasta soittanut tuttavalle, että tulee kotiin jouluksi. Sitten tuli toisenlainen viesti. 

En tuntenut häntä, pihassa olen varmaan nähnyt mutta en tiedä kuka hän oli. Hänen parvekkeensa näkyy minulle. Sinne syttyvät edelleen ajastetut jouluvalot, mutta ikkunat pysyvät pimeinä.

Joulukuusia

Yhden kävelylenkkini varrella on hienosti valaistu kuusi. Omistaja kertoi laittaneensa valot niin, että kiersi 100 metriä pitkän valoketjun ensin maahan kuusen korkuisina lenkkeinä puun ympäri ja nosti sitten pitkällä kepillä lenkkien päät kuusen päälle joka puolelta. Kätevä keino tuo olisi minunkin kuuseeni siellä maalla. Ei ole tullut mieleen edes kepillä nostaa ketjua korkealle, vaikka on ollut hankala valoja laittaa kuusen kasvaessa. Aina voi jotain oppia! Taitaa se kuusi tänä vuonna jäädä pimeäksi, kun siellä pitäisi olla nyt kovin yksinään.Ei voisi ketään tavata.

Onhan näitä muitakin kuusia. Nyt kun tuli lumi oksille ainakin hetkeksi, kuusi nousee esille. Taitaa tuossa seisoa minun tämän vuoden joulukuuseni.

Alusviikkoa

Kyselin facebook- ryhmässä, miten muut vanhat joulunsa viettävät. Valtaosa noin 300:sta sanoi viettävänsä sen nyt yksin tai kaksin, erillään lapsista. Mitä sitten tuntevat, tullee päivien mittaan esiin. Muutamat ovat vielä rohkeasti sukujoulusuunnitelmissa. 

Eipä se minun helpottunut hyväoloni kauaa kestänyt. Yhden yön nukuin hyvin ja pitkään, viime yönä taas valvotti ja heräilin, vaikka ei ollut mitään erityisiä ajatuksia vaivaamassa, nyt väsyttää. Illalla nukahtamisvaiheessa säpsähdin voimakkaasti hereille, sydän pompsahti rinnassa kovasti, säikähdin. Mikä se oikein oli?

Tuntuu, että veto loppui, kun joulu tyhjeni. Ei ole mitään tekemistä, tuntuu tyhjältä. Oikeasti päivät ovat olleet tällaista ajan kuluttamista kauan aikaa, ei tässä muutosta varsinaisesti ole ollenkaan, mutta piti olla muuta, mihin on tottunut.

Olen nähnyt harvinaisia uhkaunia. Olin torppanaapurirouvan kanssa paossa jossain talossa, kun meitä ammuttiin terävillä piikeillä. Toinen naapuri oli lähettänyt jotain pelastusta kello viisi. Se osoittautui sumuksi, jonka turvin lähdimme pakoon. Seuraavanakin yönä jokin vihollinen vaani jossain syrjäisessä kesätyöpaikassa. Pihalle ilmestyi pelastusjoukko oransseissa liiveissä. Ovatko nämä koronaunia? Kumma että tuli apua ennenkuin heräsin!

Joulun laittaminen ja organisoiminen aiheuttaa kyllä stressiä ja kysyy voimia, mutta samalla se tuo pimeisiin päiviin mielekkyyttä ja ohjelmaa. No, siis itsellehän minun piti nyt oman näköinen joulu laittaa. En minä oikeastaan muista jouluruuista tykkää kuin (lapsuuden) joulupuurosta ja sekahedelmäsopasta, ehkä lanttulaatikosta. Helpolla pääsen! Oppia ikä kaikki, nyt siis aiheena "oma joulu", niinkuin monilla muillakin. Yksi ohjelma on sovittu: luen videolle jouluevankeliumin. Viisivuotias ei kai ole sitä varsinaisesti kuullut. 

Joulunaikaa, esim. jouluvaloin ja joululauluin, vietetään kyllä nykyään monta viikkoa, toisin kuin lapsuudessani. Kirkot ovat tässäkin tilanteessa etäpalvelleet ja erityisesti kanttorit ovat kukoistaneet joululauluvideoilla ja joulukalentereissa. 

Kohti koronajoulua

Korteissa toivotamme usein joulurauhaa. Eilen teimme melkein itsemme yllättäen päätöksen, joka voi tuoda sitä lähiviikkoihin ja joulunaikaan: Päätimme pysyä kukin kodeissamme tänä jouluna. Torpan joulu on peruttu.  Teimme pojan kehotuksesta päätöksen sen riskiryhmään kuuluvan uussukulaisen kanssa, joka olisi tullut Helsingistä pojan perheen mukana joulunviettoon. Pojan perhe on myöntynyt siihen, että vanhukset pärjäävät yhden joulun näinkin. Pidetään jälkijoulu sitten, kun tilanne on turvallinen.

Ensimmäinen tunne oli helpotus. Ei tarvitse ajatella matkustamisen ja samassa tilassa olemisen riskejä eikä pelätä tartuntaa tai tartuttavansa muita.

Tuli tunne väljyydestä ja runsaasta ajasta, kun suunnitelmat Torpan joulun rakentelusta kulkuineen ja hankintoineen ja laittamisineen jäivät hetkessä pois. Ne olivat jo ylläpitäneet vireystilaa, joka alkoi herättää kuudelta. Mutta eipä tahtonut uni tulla nytkään. Herkkäunisen uni häiriytyy helposti muutoksista ja yllätyksistä. Aloin kielloistani huolimatta jo suunnitella omia ruokiani, mitä haluaisin itse syödä? Waldorffin salaattia, graavisiikaa.. Teen tyttären perheelle ainakin uuden satsin perinteisiä joulutorttujani rahkavoitaikinasta, kun toissapäivänä antamiani oli kuulemma kohdannut kato. Varmaan kysyn naapurimummoa joulupuurolle ja kuuntelemaan kanssani joulurauhan julistusta. Lukemista, metsälenkkeilyä tyttären kanssa, seurakuntien videoita, joulumusiikkia, joulusaunaa, videoyhteyksiä, olemista. Ehkä sitä joulurauhaa. Niinkuin mieheni viimeisenä jouluna, jonka vietimme kahdestaan Torpalla: -Tällaista joulua olen aina halunnut. Arvaan kyllä, että voi tulla toisenlaisiakin tunnelmia. Tieto, että tämä tilanne on lukuisilla muilla perhekunnilla samanlainen, luo ikäänkuin yhteisyyden tuntua. Seniorien facebook- sivuilla sitä varmaan jaetaan.

Itsenäisyyttä

-Tällaiset pitäisi itsenäisyyspäiväjuhlien olla jatkossakin, tuntuu olevan seniorien yleinen kanta facebookin mukaan. Tuntui, että se oli koko kansan juhla. Presidenttiparin läsnäolevuus oli turvallisen tuntuista ja mukava myös pääministeripariskunnan haastattelu, mutta aika sekava vaikutelma jäi sinänsä hienojen esitysten kokonaisuudesta. Kielen vaihtokin vähänväliä lisäsi hajanaisuutta, etenkin kun se tuotti presidentille hankaluutta. En minäkään niitä kättelyjonoja kaipaa, mutta jokin yhtenäisyys voisi tuoda linjakkuutta. Tänä vuonna oli jotenkin erityisen kiitollinen mieli siitä, että on saanut etuoikeuden elää näin hyvässä maassa.

Mukavahan tällaista on kotona seurata ja samalla väsätä käsityötä. Minulta on pyydetty rannelämmittimiä ja olen niitä tehtaillut. Jämälangatkin riittivät yhteen värikkääseen pariin.

Hieno oli nähdä tänä aamuna pitkästä aikaa aamurusko ja auringonnousu.Kännykkäkuvaan en vain koskaan saa oikeita värejä loistamaan. 

Minua ei kumma kyllä tänä vuonna ole pimeys haitannut ollenkaan. Heti kun on jotain missä on tarpeellinen, virkistyy mieli. Oli hauska tehdä tyttären perheelle yllätykseksi Ellen Svinhufvudin kakku, jota en ole ennen tehnyt. Kyllä se tuntui onnistuvan ja siitä riitti naapurillenikin  palanen. Merkityksellisyyden kokeminen on ihmiselle tärkeätä, vaikka sen sisältö olisi kuinka vaatimatonta. Joulun pienimuotoinen ja stressitön valmistelu, vaikka toteutus on vielä lopullista tietoa vailla, antaa sopivan kokoisia  tehtäviä.

Hämärän aikaa

Nyt on siis se aika, joka keskikesällä vähän kauhulla nousee mieleen puoli yhdeltätoista illalla, auringon laskiessa. Mutta mikäs tässä, lämpimässä boxissa, pieni kudin tai kirja kädessä.

Olen lukenut viime aikoina muuta kuin dekkareita. Tänään palautin John Williamsin kirjan Stoner. Sitä sekä lukemista odottavia Christopher Nolanin "Aika näyttää" ja Keri Hulmen "Mauriora, maan voima"- kirjoja suositeltiin yhden ystävän facebookissa. Stoner on kertomus viime vuosisadan alkupuoliskon ajalta ja erään yliopiston kirjallisuuden opettajan karuntuntuisista elämänvaiheista. Oli ikäänkuin Stoner ei olisi aivan ollut läsnä elämänsä käänteissä, paitsi hetkittäin. Kuvaus jätti minuun jotenkin ulkokohtaisen olon ja kohtalonomaisen tunnun. Nolanin kirja on toinen kuuluisan puhekyvyttömän spastikon kirjoista, Mauriorassa on myös erityislapsi. Näiden kirjojen rikas kieli vaatii paneutumista. Sofia Lundbergin kirjat vanhuksen ja nuoren ihmisen vuorovaikutuksesta tekivät vaikutuksen.

Varasin uudestaan Paula Nivukosken "Mainingin varjon", kun palautin sen liian nopeasti. Se on kertomus pappilan tyttären ja kalastajan rakkaudesta vuosisadan alussa. Kirja jätti epätodellisen, leijuvan olon. Se täytyy lukea uudelleen hitaasti. Sillä voisi olla paikka hyllyssä Jään ja Taivaslaulun vieressä. Näissä kirjoissa sekä kieli että sisältö ovat nautittavia.