Eipä se minun helpottunut hyväoloni kauaa kestänyt. Yhden yön nukuin hyvin ja pitkään, viime yönä taas valvotti ja heräilin, vaikka ei ollut mitään erityisiä ajatuksia vaivaamassa, nyt väsyttää. Illalla nukahtamisvaiheessa säpsähdin voimakkaasti hereille, sydän pompsahti rinnassa kovasti, säikähdin. Mikä se oikein oli?
Tuntuu, että veto loppui, kun joulu tyhjeni. Ei ole mitään tekemistä, tuntuu tyhjältä. Oikeasti päivät ovat olleet tällaista ajan kuluttamista kauan aikaa, ei tässä muutosta varsinaisesti ole ollenkaan, mutta piti olla muuta, mihin on tottunut.
Olen nähnyt harvinaisia uhkaunia. Olin torppanaapurirouvan kanssa paossa jossain talossa, kun meitä ammuttiin terävillä piikeillä. Toinen naapuri oli lähettänyt jotain pelastusta kello viisi. Se osoittautui sumuksi, jonka turvin lähdimme pakoon. Seuraavanakin yönä jokin vihollinen vaani jossain syrjäisessä kesätyöpaikassa. Pihalle ilmestyi pelastusjoukko oransseissa liiveissä. Ovatko nämä koronaunia? Kumma että tuli apua ennenkuin heräsin!
Joulun laittaminen ja organisoiminen aiheuttaa kyllä stressiä ja kysyy voimia, mutta samalla se tuo pimeisiin päiviin mielekkyyttä ja ohjelmaa. No, siis itsellehän minun piti nyt oman näköinen joulu laittaa. En minä oikeastaan muista jouluruuista tykkää kuin (lapsuuden) joulupuurosta ja sekahedelmäsopasta, ehkä lanttulaatikosta. Helpolla pääsen! Oppia ikä kaikki, nyt siis aiheena "oma joulu", niinkuin monilla muillakin. Yksi ohjelma on sovittu: luen videolle jouluevankeliumin. Viisivuotias ei kai ole sitä varsinaisesti kuullut.
Joulunaikaa, esim. jouluvaloin ja joululauluin, vietetään kyllä nykyään monta viikkoa, toisin kuin lapsuudessani. Kirkot ovat tässäkin tilanteessa etäpalvelleet ja erityisesti kanttorit ovat kukoistaneet joululauluvideoilla ja joulukalentereissa.
Minulla olisi vielä vaihoehtoja. Pojan täällä asuva perhe toivoisi, että voisimme viettää aattoa yhdessä heillä. Yöksi voisin tulla kotiin,kuten aiemminkin. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että he tulisivatkin tänne Malmin mummolaan joulurauhaa kuuntelemaan ja joulupuurolle... Joulupäivällistäkin ajattelin, mutta ovat paljon parempia ruuanlaittajia kuin minä.
VastaaPoistaNäillä nyt mennään. Kun osaisi olla tekemättä suurempaa numeroa...
Ehkä siitä näkymättömästä vieraasta ei voi liian suurta numeroa nyt tehdä. Mitä olet mieltä unistani?
PoistaKyllä kai nuo "koronaunia" voisivat lähinnä olla... Tässä ajassa on uutta kummallista uhkaa Yksi tuttu uniterapeutti sanoi, että aina unen muistettuaan on hyvä sanoa itselleen: "Tällaista elämäni on nyt." Huolestuttaa, mutta apua/helpotusta näköpiirissä?
VastaaPoistaTarkoitin tuolla "suurta numeroa", että otetaan joulu vastaan niissä puitteissa kuin on mahdollista. Surkeilematta, jos voi olla surkeilematta, kun ei voi perheen kanssa vietää sitä perinteisesti yhdessä. Kun nyt näillä näkymin lähinuoriso kuitenkin poikkeaa puurolle on syytä kaivaa esille kaikki seimet (olen tullut keräilleeksi niitä, yksi jopa Burmasta) ja jotain muutakin perinteistä esille.
Ensin ajattelin, etten puutu tahan yksinaisten joulunviettoon, mutta jos kuitenkin. Seurasin miten 79-vuotias pani vastaan lapselle ja opiskeleville lapsenlapsille, joilla on ollut tapana viettaa joulua mummon mökissa kylan laidalla, mustan metsan keskella. Piti melkein koventua ennen kuin uskoivat, ettei mummo ota vieraita vastaan tana jouluna, koska ei halua kuolla teholla tammikuussa. Muita riskiteijoita ei ole kuin ika, mutta sisamaan isojen kaupunkien (joista vieraat olisivat tulleet) koronatilanne paheni jatkuvasti. Vanhusten yksinaisyydesta puhuttiin niin paljon, etta mummon oli vaikea saada tahtoaan perille. Paula
VastaaPoistaHyvä että oli sinnikäs. Yksi ystäväni ei kehdannut sanoa mitään, kun sukulaisperhe tuli vuosikäynnilleen joulun alla. Nyt minä en voi kutsua häntä joulupuurolle.
Poista