Kohti koronajoulua

Korteissa toivotamme usein joulurauhaa. Eilen teimme melkein itsemme yllättäen päätöksen, joka voi tuoda sitä lähiviikkoihin ja joulunaikaan: Päätimme pysyä kukin kodeissamme tänä jouluna. Torpan joulu on peruttu.  Teimme pojan kehotuksesta päätöksen sen riskiryhmään kuuluvan uussukulaisen kanssa, joka olisi tullut Helsingistä pojan perheen mukana joulunviettoon. Pojan perhe on myöntynyt siihen, että vanhukset pärjäävät yhden joulun näinkin. Pidetään jälkijoulu sitten, kun tilanne on turvallinen.

Ensimmäinen tunne oli helpotus. Ei tarvitse ajatella matkustamisen ja samassa tilassa olemisen riskejä eikä pelätä tartuntaa tai tartuttavansa muita.

Tuli tunne väljyydestä ja runsaasta ajasta, kun suunnitelmat Torpan joulun rakentelusta kulkuineen ja hankintoineen ja laittamisineen jäivät hetkessä pois. Ne olivat jo ylläpitäneet vireystilaa, joka alkoi herättää kuudelta. Mutta eipä tahtonut uni tulla nytkään. Herkkäunisen uni häiriytyy helposti muutoksista ja yllätyksistä. Aloin kielloistani huolimatta jo suunnitella omia ruokiani, mitä haluaisin itse syödä? Waldorffin salaattia, graavisiikaa.. Teen tyttären perheelle ainakin uuden satsin perinteisiä joulutorttujani rahkavoitaikinasta, kun toissapäivänä antamiani oli kuulemma kohdannut kato. Varmaan kysyn naapurimummoa joulupuurolle ja kuuntelemaan kanssani joulurauhan julistusta. Lukemista, metsälenkkeilyä tyttären kanssa, seurakuntien videoita, joulumusiikkia, joulusaunaa, videoyhteyksiä, olemista. Ehkä sitä joulurauhaa. Niinkuin mieheni viimeisenä jouluna, jonka vietimme kahdestaan Torpalla: -Tällaista joulua olen aina halunnut. Arvaan kyllä, että voi tulla toisenlaisiakin tunnelmia. Tieto, että tämä tilanne on lukuisilla muilla perhekunnilla samanlainen, luo ikäänkuin yhteisyyden tuntua. Seniorien facebook- sivuilla sitä varmaan jaetaan.