Olen lukenut viime aikoina muuta kuin dekkareita. Tänään palautin John Williamsin kirjan Stoner. Sitä sekä lukemista odottavia Christopher Nolanin "Aika näyttää" ja Keri Hulmen "Mauriora, maan voima"- kirjoja suositeltiin yhden ystävän facebookissa. Stoner on kertomus viime vuosisadan alkupuoliskon ajalta ja erään yliopiston kirjallisuuden opettajan karuntuntuisista elämänvaiheista. Oli ikäänkuin Stoner ei olisi aivan ollut läsnä elämänsä käänteissä, paitsi hetkittäin. Kuvaus jätti minuun jotenkin ulkokohtaisen olon ja kohtalonomaisen tunnun. Nolanin kirja on toinen kuuluisan puhekyvyttömän spastikon kirjoista, Mauriorassa on myös erityislapsi. Näiden kirjojen rikas kieli vaatii paneutumista. Sofia Lundbergin kirjat vanhuksen ja nuoren ihmisen vuorovaikutuksesta tekivät vaikutuksen.
Varasin uudestaan Paula Nivukosken "Mainingin varjon", kun palautin sen liian nopeasti. Se on kertomus pappilan tyttären ja kalastajan rakkaudesta vuosisadan alussa. Kirja jätti epätodellisen, leijuvan olon. Se täytyy lukea uudelleen hitaasti. Sillä voisi olla paikka hyllyssä Jään ja Taivaslaulun vieressä. Näissä kirjoissa sekä kieli että sisältö ovat nautittavia.
Hei! Oletko lukenut Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet -romaanin, joka ilmestyi 2019? Itse pidin siitä kovasti. Erittäin kaunista kieltä, jäntevä rakenne. Nivukoski kuvaa tunteita ja ajatuksia taidolla. Ainut asia, jota arvostelen, on kylän naisten stereotypiointi. Eteläpohjalaisuutta tunnen sekä suvun että puolison puolta. Mainingin varjo odottaa vielä lukemista.
VastaaPoistaOlen lukenut, oli kiinnostava. Mainingin varjo on aika erilainen, mutta kieli kaunista, hienoa.
PoistaOlen lukenut, oli kiinnostava. Mainingin varjo on aika erilainen, mutta kieli kaunista, hienoa.
PoistaOlen lukenut, oli kiinnostava. Mainingin varjo on aika erilainen, mutta kieli kaunista, hienoa.
Poista