Nyt tietä käyt

Ohuen ohut lumiharso peittää tienoot. Ruusunmarjat loistavat, jääkööt edelleen poimimatta. Yölläkään ei ole ollut pimeää, kun täysikuu valaisee pilvien läpi. Toissa yönä kuu näyttäytyi hetken pilvien raosta. Tupa on viileä, seinät lämpenevät hitaasti, kädet kylmenevät. Kamarin pidän lämpimänä patterilla.

Ihmettelin, mikä laulu on soinut mielessäni monena päivänä. Muistin sanoja sen verran, että löysin sen googlesta. Virsi 928.

"Nyt pelko pois, on merkki salainen, 

On nimi suojanasi matkalla.

Autioon rantaan vaikka tiesi vie, 

saat nähdä jäljet rannan hiekalla.

...

Nyt tietä käyt. Yö kerran kirkastuu.

Helmasta Herran tähdet kohoaa.

Siis älä pelkää, vaikket näekään,

purjehdit kohti toivon satamaa."

(1.ja 4.säkeistö).

Hienoja sanoja voi tutkiskella monesta näkökulmasta. Kaunis sävel.

En tunnista, että pelkäisin koronatartuntaa, mutta elämä on kuin leijuvassa, irrallisessa, jo tuskastuttavassa välitilassa. Odotuksen pituutta ei tiedä, tulee passiivinen olo. Minua on alkanut valvottaa tuleva joulu. Pojan perhe haluaisi tulla Torppaan kuten viime jouluna ja olen aiemmin kutsunut tulemaan. Mitä pitäisi ajatella  nyt?  Valot sammutettuani mieli alkaa suunnitella vaihtoehtoja, miten sen voisi toteuttaa. Minä en pysty sanomaan ei. Päätös jäänee viime hetkille, kun nähdään miten tilanne etenee. Siis ota aivan rennosti, ei sinun tarvitse tehdä suuria valmisteluja, sanon itselleni, joulu tulee tutussa porukassa helpostikin. Tai joulu voi tulla omissa oloissa uudella tavalla, se vaihtoehto on suunniteltu jo. Mieli huojuu vähän sen mukaan, kenen kanssa on puhunut.

Eiköhän koronan loppua seurata samaan aikaan kun kesän tuloa katsellaan, kun vihreys ja valo alkavat kukoistaa?

Siis älä pelkää, vaikket näekään, purjehdit kohti toivon satamaa!