Omissa oloissa

Tulikohan tästä selkäjumista nyt yhtä pitkä juttu kuin viisitoista vuotta sitten, kun ei hellitä? Kävin eilen fysioterapeutilla, joka vahvalla otteella nostaen oikoi vinoa selkääni ja antoi kotiharjoitteet. Taivuinkin sitten paremmin saamaan sukat jalkaan ja kävin vesijuoksemassa, tai ainakin lillumassa vesivyön kanssa, se kun on avuksi. Nyt yön jälkeen on taas aivan jäykkää eikä istua voi. 

Katselin eilen ohjelmaa ikääntymisen hidastamisesta, ehkä sinäkin katsoit. Kehitellään keinoa tuhota vanhentuneita soluja iän pidentämiseksi. Pitääkö ikää  ja vanhusten määrää lisätä? En minä haluaisi elää satavuotiaaksi. Tai ehkä, jos elämä olisi sisältörikasta ja merkityksellistä, mutta en pysty sisältöä lisäämään. Ohjelmassa tutkittiin myös riskitekijöitä. Yksinäisyys on pahinta, se nostaa stressitasoa ja lisää sairastavuutta. Kuorolauluun osallistuminen alensi stressitasoa ja paransi unta. Maailmanlaajuisen koronapandemian sisällä eläviä uhkaavat siis monenlaiset vaarat. Minua ärsyttää, kun vanhusohjelmissa aina nostetaan aivotoimintojen tai fyysisen kunnon suhteen ikinuoret poikkeukset meille muille esimerkeiksi. Niin tässäkin.

Minä huomaan, että irralliseenkin yksinoloon tottuu. Päiväni kuluvat aivan hyvin omissa oloissani. En enää koe ongelmana, etten näe (tai kuule!) naapureita. Portaita kulkiessani laskin ovia ohittaessani, että syksyn aikana olen ohimennen nähnyt noin kymmenen talon 40 asukkaasta.Muutaman kanssa olen sattunut juttusille, mukavaa kyllä,  ja yhden kanssa pidämme yhteyttä. Se yläkerran uudelleen alkanut meteli muuten loppui, kun laitoin postiluukusta lapun: "Hei! Laita please  musiikki hiljemmälle. Se jyskyttää tosi kovaa naapureissa." Kuulin sitten toiselta naapurilta tämän tytön ongelmista. En halua sekaantua. Minusta on tullut kaupunkilainen. Enkä usko, että selkäni siitä otti itseensä. Tein varomattomia liikkeitä.

Asiasta kolmanteen: Tätä paikkakuntaa on järkyttänyt kahden nuoren moottoripyöräkuolema. Nyt lauantaina on mopoilijoitten järjestämä muistoajelu. Pitkin kesää ja syksyä on mopojen pärinästä ollut valituksia facebookissa ja poliisia on kutsuttu usein, koulun kauttakin on vedottu. Minun asuntooni se melu ei ole kuulunut. 

Nyt aikuiset asettuvat kynttilöiden kanssa tienvarsille surusaaton aikana. Kirkkoon on kokoonnuttu. Syntyi tällainen yhteisöllisyys, ainakin hetkeksi. Minäkin kävin onnettomuuspaikalla.