maanantai 16. marraskuuta 2020

Selkä jumissa

Yhtäkkiä olen täällä aivan vaivaisena selälläni lattialla. Lauantaiaamuna selkä oli ensin yllättäen kankea tehdessäni aamutervehdystä. No se menee ohi, arvelin. Nostin komeron ylähyllyltä raskaita laatikoita alas, kun etsin yhtä tietoa. (Päiväkirja: äidin silmä sokeutui, kun hän oli 56- vuotias.) Nostin laatikot myös takaisin ylös. Sitten alkoikin selkä olla kipeä ja paheni vähitellen. Nyt en pysty liikkumaan juuri kuinkaan, kääntymiset sattuvat, sänkyyn meno ja nousu ovat kipeitä ja hitaita, istua ei voi, selkä kaartaa oikealle kivusta poispäin. Housut sain jalkaan selällä maaten, kun en pysty kumartumaan. Viisitoista vuotta sitten oli samantapainen, välilevyn pullistuma. Kipua kesti neljä kuukautta, särkyläkkeistä tuli pitkä närästys. Vesijuoksu auttoi silloin, nyt en ole koronan takia käynyt. 
Tein varmaan joitain virheliikkeitä edellisiltana jumppaillessani ja laatikoita nostellessani. Harmittaa, kun en muistanut varoa. Ne vanhat madaltumat ovat edelleen riskipaikkana. Nyt odottelen, milloin saan ajan fysioterapiaan.

5 kommenttia:

  1. Voi sentäs, mä niin tiedän tuommoisen,itsekin parhaillaan parantelen kolmen viikon takaista jumia. Kyllä se siitä aina kohenee, vaikka hitaasti. Minä olen huomannut jumppayritysten tekevän enemmän pahaa, lämmitän selkää sähkötyynyllä se auttaa kipuun ja rentouttaa. Marraskuu on tarpeeksi ikävä muutenkin, ei sitä enää näitä tähän haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin huomannut, että venyttelyt ym ärsyttävät, tuli silti alkuun tehdyksi. Taidankin lämmittää mikrossa lämpötyynyn.Kiitos vinkistä.

      Poista
  2. Selkä on tärkeä asia. Sen huomaa kun jumitus iskee. Samoja kokemuksia ja kun oli ohi niin unohdin että hoitoa vaatii aina vaan. Fysioterap sitten eteenpäin. Nimim uskoll lukija P

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Olipa ihana kuva marrasvaloa postauksessa! Kiitos siitä. Toivottavasti selkä paranee pian.

    VastaaPoista
  4. Teillä on siis samanlaisia selkäkokemuksia. Kun selkä on pitempään hyvä, alkaa uskoa että se kestää. Ja sitten ne ahtaat nikamavälit taas niittaavat kiinni. Vesivyön kannattelu on tehnyt hyvää väljyyttä alaselkään, mutta en ole nyt arvannut mennä toisten joukkoon.

    VastaaPoista