maanantai 16. heinäkuuta 2018

Vierailulla entisessä elämässä



Siltä se tuntui, viisi päivää mökkisaaressa, kaksi yötä yksin, kaksi tyttären perheen ja koirien kanssa. Maisemat olivat yhtä ihanat kuin ennenkin, mökki entisellään, toiminnot perinteiset, lämpimät kivet ja askelmat jalan alla täysin tutut. Kolmenkymmenen kesän muistot elävät siellä. Nyt käynnit ovat harventuneet, viime vuosina olen käynyt siellä 1-2 kertaa kesässä. Omistajuuskin on siirretty, niinkuin hyvä on. Tuntui tosiaan, että olen käymässä entisessä elämässäni. Vasta viimeisen vuorokauden aikana aloin olla läsnä tässä hetkessä. Veden lämmettyä kunnolla uskalsin mennä veteen muutamaan kertaan. Sehän siinä "vesihoitolassa" on ollut pääintressi, uiminen saunasta ja muutoin. Nyt on oltava varovainen, mutta hyvältä veden syleily taas tuntui. Perinteinen sukutapaaminen paikkakunnalla veti minut ja kymmeniä muita taas yhteen. On hyvä nähdä, kuinka miehen suku ja yleensä elämä jatkuu uusin jäsenin ja nuorin voimin. Meillä kaikilla on vaihtuva osamme elämänpyörän kierrossa.


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kotiseurat

Tänä vuonna vietin Herättäjäjuhlia kotona körttiradion juurella. Mielelläni olisin ollut  jonain päivänä Tampereella Kalevankirkon juurella sisareni vierellä, mutta en jaksanut alkaa järjestellä kulkemista, kun täältä ei ollutkaan yhden päivän bussikyytiä ja junavuorot sopivat huonosti. Mutta kuuntelin kaikki tilaisuudet. Merkillistä oli, että pystyin keskittymään tavallista paremmin kaikkiin puheisiin. Hiukan ihmettelin  vuoden 1918 tapahtumien kertaamisen määrää lukuisissa puheissa ja sovinnonteon tarvepuhetta. Missä se kauna näin vahvana vielä elää? Päätösseurojen polvirukous ja Jaakko Löytyn pitämä siunaus liikutti minua kotonakin.
Korvaamadon sain jatkoksi näinkin, joku virsi aina hyrisee päässäni. Virsissä pyydetään usein, että Jeesus opettaisi nöyryyttä, toisten ymmärtämistä ja auttamista, kiitollisuutta, omavoimaisuudesta luopumista, lapseutta. Tietävätkö runoilijat ja veisaajat, mitä pyytävät? Sellaiset opetukset tapahtuvat kovalla kädellä.
Päätösseuroissa minulla oli seuraa. Kutsuin iäkkään sukulaismiehen naapurista syömään lohikeittoa. Hänen vaimonsa on sairaalassa. Hän jäi kuuntelemaan seurat kanssani. Tämä oli hyvä näin, tänä vuonna.

Joinakin aamupäivinä olo on tuntunut niin toimivalta, että on tullut mieleen, että ehkä en kuolekaan vielä, ehkä olen täällä ensi kesänäkin. Muutoinhan olen mielestäni valmis kuolemaan, pahemmalta välttyäkseni, mutta ei juuri nyt. Piti saattaa ensin velipoika  maan multiin, olla rippijuhlissa, nyt ei saisi lasteni lomat mennä pilalle, pian olisi saarimökillä käynti ja sukutapaaminen, sitten vasta...Toisina päivinä taas on olo vaikea ja sivuoireet haittaavat.  On myös käynyt ilmi, että puuhaamisella on rajansa, jotka kannattaa muistaa.

Anna- Leena Härkönen pohtii kirjassaan Valomerkki paljon kuolemaa, eutanasiaa ja masennusta. Yksi hänen lainaamansa lause jäi mieleeni: " Se kuolemassa on vikana; jäi tulevaisuus näkemättä".
Minua on pitkään jotenkin ihastuttanut elämän jatkumossa se, kun muistaa elävästi tiettyjä hetkiä, kuin olisi siinä ajassa nyt, ja kuitenkin tietää asiat siitä hetkestä tähän asti. Esimerkiksi mieleen on noussut tuoreena hetki ensimmäiseltä mökkikesältä 1987. Se oli kylmä ja sateinen kesä. Katson mökin terassilla mittaria seinällä. Se näyttää 11 astetta. - Ei haittaa, ajattelen. Tuvan saa lämpimäksi, ja saunan. Olen nyt nähnyt sen hetken tulevaisuutta 31 vuotta eteenpäin.
Kuoleman tulevaisuus on arvoitus. Mutta nyt pitää mennä ottamaan mustikkapiirakka uunista.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Valon juhlaa


Vielä illalla yhdentoista maissa, kun laittelee säleverhoja kiinni, näkyy auringon paiste metsän takana pelloilla. Valoa on ylenmäärin. Kun saisi tämän valon tankatuksi talven varalle! Miten pimeä ja kylmä oli viime talvi, joulukuussa ei näkynyt aurinkoa kertaakaan. Ella Kannisen ohjelmassa Eppu Nuotio lausui oman hienen pikku runonsa. Sen ajatus oli, että nyt säilöän kaiken valon, että jaksaisin taas läpi talven pimeän.
Iltakävelyllä kiertelen pihaani ja tienvarsia, ihailen laskevan auringon valaisemia mäntyjen runkoja. Maalaiskasvatin sielu lepää tienvarren tutussa kasvustossa: päivänkakkara, kissankello, apila, siankärsämö, horsma, mesimarja (luhrikka) jne. Pienellä alalla on paljon eri kasveja. Vanhan maalaistalon pihapiirissä putkahtelee siellä täällä esiin vanhoja perennoja, joiden nimiä olen taas netistä kerrannut. On lehtosinilatva, rohtosuopayrtti, maahumala, niittyhumala, peurankello, akileija. On myös muutamia saatuja, joiden nimiä en muista, ne kun eivät tahdo tarttua päähäni. Parhaiten menestyvät naapureilta saadut kasvit. Tatarilla on huikea kasvuvoima. Se vaatii jatkuvaa rajaamista.
Tatar kukoistaa
Murrosiän kuohuja tasoittelin pitkillä metsäretkillä. Silloin ei luonnossa tarvinnut pelätä muuta kuin käärmeitä eikä niitäkään meilläpäin näkynyt. Ei ollut karhuja eikä susia, ei hirvikärpäsiä eikä punkkeja. Tämän hetken lasten pitää varoa monenlaista luonnossa. Heidän pitää myös selvitä muuttuvassa maailmassa, jonka hallinta alkaa meikäläisestä tuntua liian vaativalta. -Tuota en aio hankkia, sanon itselleni, esim. mobiilimaksamisesta.
Tietokoneissa aina jokin huolestuttaa. Nyt tämä kannettava ei esim. lataa akkua, johdossako vika? Vanha pöytäkoneeni toimii vakaasti verrattuna tähän uudempaan, mutta sen ohjelman päivitys tulee puolen vuoden päästä poistumaan eikä se nytkään päivity, pitkä talvipaussi hyyti sen asiantuntijankin tutkimana. Windows 10 on käsissäni hyppivä ja levoton ohjelma verrattuna seiskaan.
Niittyhumala
Lapset ja lapsenlapset oppivat yleensä näppärämmiksi kuin me, joiden varhaislapsuudessa ei ollut sähköäkään.
Nyt olen täällä, minne koko talven kaipasin. Katselen, kuljeskelen. Moni asia on hyvin, mutta uneni on huonontunut ennestään, vaikka se jo oli paremmalla tolalla. Koetan aina vähentää lääkkeitä, jotka eivät ole pakollisia, mutta joudun palaamaan niihin, esim. kun uni vain ei tule eikä kestä. Väsymyksen takia olen kieltäytynyt monesta mukavasta menosta. Miksi en ole rento täälläkään?
Tienvartta


torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesän korkea kohta

Eilen kolkuttelin junalla Keski-Suomesta kohti Pohjanmaata, yövyin keskustassa siskolassa ja tänään tulin ruokakassien kanssa Torpalle kyliä kiertelevän palveluauton kyydissä. Tämä monivaiheinen reissaaminen panee ajattelemaan, kuinka kätevää olisi kulkea omalla autolla. Nyt ajokortilleni olisi tosissaan käyttöä, mutta en vain pysty siihen. Aikanaan mies pakotti minut autokouluun juuri tällaisen tilanteen varalta.  Päältä ajettava ruohonleikkuri lienee teknisten taitojeni huippu. Tultuani ajelinkin ruohot sateen alta niiltä osin, missä se oli tarpeen. Osa pihoista on kulottunut rutikuiviksi. On vähän kin olisi ns. juhannussiivot tehty, kun on leikatut nurmikot! Ei täällä niin yksinäistä ole puuhailla, kun olen alkanut taas jutella Sepolle: - Kiitos että ostit näin hyvän ruohonleikkurin ja kiva, että  en enää pelkää sitä!
Vaihteeksi oli oikein mukavaa olla Keski-Suomessa palvelujen keskellä ja perheen kanssa. Oli perhejuhlaa, tapaamisia, vierailuja. Siskokin kävi miehensä kanssa kylässä. Ja pikku Ee oli isänsä kanssa, kävi pikkumummolassakin ja niin suloinen.
Oli yksi jännitysmomenttikin. Pikkuvarpaaseeni ilmestyi muutama viikko sitten musta pilkku, aivan samannäköinen kuin poskeni melanooma kaksi vuotta sitten. Terveyskeskuksessa sanottiin, että juu, kyllä tuo pitää pian poistaa ja  tutkia. Menin kuitenkin ensin ihotautilääkärin vastaanotolle. Ei se ollutkaan melanoomaa, vaan jonkinlainen pieni verihyytymä, jota lääkäri vähän rapsutteli pois. Luojan kiitos!
Olipa toinenkin jännityskohta. Sunnuntain vastaisena yönä sain puhelimeeni tekstiviestin: murtohälytys Torpalla! Soitin heti 112. Alle puolessa tunnissa soitti poliisi pihalta: -Kaikki on ehjää. Hän löysi avaimet piilopaikasta ja kävi sisälläkin, ei mitään. Väärä hälytys. Siis kaksi väärää hälytystä. Tällaisissa tilanteissa olen ensin rauhallinen kuin viilipytty, mutta reaktiot tulevat viiveellä.

Nyt vain odotellaan pelastavaa sadekautta. Saunan lämmitys sopii siihen hyvin juhannuspuuhaksi.
Leppoisaa juhannusta sinulle!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lintukoto?

Illalla pääskyspari alkoi lennellä autokatokseen! Aamulla näin, että kesken jäänyttä pesää oli korotettu tumman näköisellä reunalla, ehkä savi oli löydetty. Mutta kun iltapäivällä hain pyöräni katoksesta, oli koko pesä maassa kuivaksi mullaksi hajonneena, kosteampi osa erottui. Voi suru, niillä ei nytkään ole kotia! Naapuri sanoi, että tikka pudottaa heillä pääskynpesiä. Lintukoto onkin näin turvaton. Edes linnuilla ei siis ole lintukotoa. En ole nähnyt tässä tikkaa pitkään aikaan, mutta äsken huomasin avovintin laidalla kuolleen tikan. Mistähän se oli päässyt sisään?
Nyt on lempikesäsääni. On pilviä, tummiakin, on 18 astetta, pieni tuuli, muutama tunti sitten satoi kymmenisen minuuttia. Kunpa sataisi kunnolla, kun lyhyt sade ei auta rutikuivia viljapeltoja

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Pääskyskato





Kun tulin noin viikko sitten matkalta, lenteli pihassa iloisesti kaksi räystäspääskyparia. Sitten ne kohta katosivat. Huomasin, että kumpikin pesä oli pudonnut alas. Kuivuuttaan varmaan. Tänään istuskelin pihalla leväten oksansahauspuuhistani (syreeni otti sähkölankoihin), lennähti sähkölangalle haarapääsky. Se visersi pitkään minuun päin kuin kertoen jotain. Pian lennähti paikalle toinenkin pääsky. Yhdessä ne puikahtivat autokatokseen, jonka kattohirsillä niitä on aiemmin usein pesinyt. Arvelin linnun kertoneen, että pesä on hajonnut heiltäkin, ja että he etsivät uutta pesäpaikkaa. Ilahduin kovasti. Pian ne lensivät katoksesta toiseen suuntaan eivätkä tulleet takaisin. Jospa ne vielä tulevat!  Kiikutin ensiksi vesiastian katokseen. Muistin lukeneeni, että linnuille pitäisi nyt hakea savea, että pesät pysyisivät kasassa. Pääskyskanta on vähentynyt ja tällä menolla vähenee edelleen, tässäkään pihassa ei poikasia ole syntynyt enää moneen vuoteen. Aiemmin pääskysiä aina pesi katoksessa ja ladoissa ja jutteli pihan yli menevällä langalla. Maantien ojassa olin nähnyt savea. Otin kottikärryt ja lapion ja löysinkin heti savisen paikan. Otin lapiollisen savea, eihän sitä paljon tarvita. Vein sen katoksen pohjalle odottamaan rakentajia ja kaadoin vettä päälle. Voi tulkaa!

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kesäni tuoksut

Pesin pihassa kaivovedellä neljä pientä mattoa. Mäntysuovan tuoksu tuntuu, kun kun tuuli heiluttelee niitä kuivaustelineellä. Saunan piipusta leijailee puusavun  tuoksu pihan yllä, kun kuljen lisäämässä puita. Unkarinsyreeni tuoksuu sisällä liian voimakkaasti, mutta ulkona hienosti. Pihlajan kukat ovat hajuttoman ruskeat enkä edes nähnyt niitä valkoisina. Saunassa on ihana Aitokiukaan tuoksu ja pehmeät, hyvät löylyt. Tein pienen vihdan ja pehmittelin niskaani aidossa koivun tuoksussa.Saunoin rohkeammin kuin viime aikoina ja otin ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen vähän olutta. Tölkki tuoksahti kesäsaunalta sihahtaessaan auki. Jostain syystä jalat ovat heikon ja huteran tuntuiset, mutta kuljin ja puuhailin näitä rakkaita, talven pimeydessä niin kaivattuja Torpan kesäpuuhiani aistit auki.