maanantai 7. joulukuuta 2020

Itsenäisyyttä

-Tällaiset pitäisi itsenäisyyspäiväjuhlien olla jatkossakin, tuntuu olevan seniorien yleinen kanta facebookin mukaan. Tuntui, että se oli koko kansan juhla. Presidenttiparin läsnäolevuus oli turvallisen tuntuista ja mukava myös pääministeripariskunnan haastattelu, mutta aika sekava vaikutelma jäi sinänsä hienojen esitysten kokonaisuudesta. Kielen vaihtokin vähänväliä lisäsi hajanaisuutta, etenkin kun se tuotti presidentille hankaluutta. En minäkään niitä kättelyjonoja kaipaa, mutta jokin yhtenäisyys voisi tuoda linjakkuutta. Tänä vuonna oli jotenkin erityisen kiitollinen mieli siitä, että on saanut etuoikeuden elää näin hyvässä maassa.
Mukavahan tällaista on kotona seurata ja samalla väsätä käsityötä. Minulta on pyydetty rannelämmittimiä ja olen niitä tehtaillut. Jämälangatkin riittivät yhteen värikkääseen pariin.

Hieno oli nähdä tänä aamuna pitkästä aikaa aamurusko ja auringonnousu.Kännykkäkuvaan en vain koskaan saa oikeita värejä loistamaan. 
Minua ei kumma kyllä tänä vuonna ole pimeys haitannut ollenkaan. Heti kun on jotain missä on tarpeellinen, virkistyy mieli. Oli hauska tehdä tyttären perheelle yllätykseksi Ellen Svinhufvudin kakku, jota en ole ennen tehnyt. Kyllä se tuntui onnistuvan ja siitä riitti naapurillenikin  palanen. Merkityksellisyyden kokeminen on ihmiselle tärkeätä, vaikka sen sisältö olisi kuinka vaatimatonta. Joulun pienimuotoinen ja stressitön valmistelu, vaikka toteutus on vielä lopullista tietoa vailla, antaa sopivan kokoisia  tehtäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti