Suojakotiin

Toissapäivänä palasin Torpan maisemiin. Aivan viihtyisää oli kerrostalokodissakin, mutta muutamat työt odottivat. Tulin lähes tyhjällä linja-autolla Jyväskylästä ja taksilla loput, maskin peitossa. En usko, että olen matkallani voinut altistua mitenkään muutoin, kuin että pojan perheessä olisi oireetonta koronaa. Latasin koronavilkun, mutta otin sen täällä pois päältä. En tapaa ketään toistaiseksi, ruuankin tilasin kaupasta. Olisi kamalaa, jos toisin tautia paikkakunnalle, jossa sitä ei tiettävästi ole ollenkaan. Täällä pelätään koronaa jollakin tavoin enemmän kuin siellä, missä tartuntoja on, mutta jossa ihmisten pitää kuitenkin asua, käydä työssä ja liikkua.

Ajelin eilen nurmikot ja leikkasin vadelmien marjoneet versot pois ennen sateita. Katsastin puolukkamaita, oli vain pientä ja raakaa marjaa. Näissä puuhissa nousee mieleen kysymys, kauanko vielä olen näitä tekemässä, milloin on se vuosi, että en pysty enää. Se vuosi tulee. Kun en ole tekemässä,  vadelma villiintyy ja leviää. Teetin uudet portaat lahoavien tilalle. Nyt mietin kattotimpurille soittoa entisen navetan katon korjaamiseksi, pitäisi purkaa pois lahoava kattotuuletustorni ja korjata ruostuvia peltejä. Vai annanko sateen pian sataa sisään, tähänhän ne jäävät lahoamaan kuitenkin? En anna, pitää korjata. Ehkä tässä vielä asuu joku, vaikka vuokralainen.

Paljon on elämä tällä kulmakunnalla hiljennyt sen kahdenkymmenen kahden vuoden aikana, jona olen tätä Torppaa asuttanut. Lähipiirissä, joksi lasken entisen pyhäpostin kantopiirin, oli 18 taloa, joissa oli 33 asukasta, kolme taloa oli aktiivisessa vapaa-ajankäytössä. Nyt on 16 asukasta ja yksi uusi talo on rakennettu sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Viisi taloa on lomakäytössä kuten tämä, kaksi tyhjänä. Kolmetoista  ihmistä on tänä aikana kuollut, muutama asuu palvelutaloissa  tai on muuttanut, yhdessä talossa on vuokralainen. Vain kahdessa talossa on elämä päällisin puolin ennallaan. Monella vielä kotona asuvalla on vakavia sairauksia ja liikkumisen esteitä. Eloa kylän teille ja pelloille tuovat kauempaa tulevat vuokraviljelijät. Pyhäpostin hakua ei enää kierrätetä, kun paperilehtiä tulee enää harvoille. Onneksi yksi autoileva tuo sunnuntailehden  viiden kilometrin päässä olevasta laatikosta myös iäkkäille naapureilleen.

Koronalta täällä on suojassa, kun ei edes näe ketään, tai näen portailla tänään kauppiaan. Jyväskylässä eivät ne mieluisat palvelutalon kuntopiirit taida alkaa ollenkaan eikä uimahalliin oikein arvaa mennä. Jäänkö tänne pitemmälle syksyyn, sen  näyttää aika. Kansalaisopiston ja ikääntyvien yliopiston luentoja voin kuunnella netistä täälläkin, ilmoittauduin niihin. Poissa ollessani ovat illat kovasti pimentyneet, piti laittaa muutkin lamput kuin lukuvalo palamaan. Vielä täältä valot näkyvät, kotona ollaan.