Mummanpesään

Mumman raitamatto-blogiin tuli 500. kirjoitus edellisessä osoitteessa, viiden vuoden ajalta. Tuntui sopivalta aloittaa uusi blogi, kun elämä siirtyi osittain uudelle paikkakunnalle, tosin melko tutulle. Tuli uusi pesä, jossa vietän pääsääntöisesti talvet ja viimeistään muuttolintujen mukana siirryn Torpan pesään. Blogin sisältö jatkunee samaan tyyliin kuin ennenkin, oman elämänkulun kirjoittamia asioita myötäillen. Blogin nimeä piti hakea, että löytyi sellainen, joka ei vie muihin yhteyksiin.

 Muutto meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka muutamia muualle aiottuja tavaroita jouduttiinkin välillä viemään Torpan varastoihin, ennenkuin kaikki mahtui kyytiin.
Nyt ovat kaikki tavarat suunnilleen paikoillaan. Tutut huonekalut ja esineet ovat uusissa paikoissa. Täydempää on tietysti kuin tukikohta-asumisen aikoina. Eri asia on, muistanko missä kukin tavara nyt on.  Edellisen muuton jälkeen muistin usein, missä jokin tavara oli edellisessä asunnossa. Tytär laittoi näppärästi tietokoneen kohdilleen. Tänään keksin, miten punaisen Genova-radion asemia pystyy säätämään kohdalleen. Mies harrasti erikoisia laitteita. Ylen ykkönen on välttämätön.

Illalla lähdin kävelemään lumisille teille. Oli tarve oikaista selkää oikein kunnolla ja vetää happea. Viime päivät on kumarassa siirrelty tavaroita aamusta iltamyöhään.
Alue on tuttu kahdeksan vuoden vierailuista tähän pikkumummolaan. Kirkko, terveyskeskus, kirjasto, uimahalli, apteekki, kaupat, pizzeriat, kampaamot, lounaspaikat, lasten koulu ovat muutaman sadan metrin säteellä, paikallinen ja pitkänmatkan bussipysäkki alle sadan metrin päässä, asunto tyttären perheen kulkureittien varrella. Tämä kaikki  sopii autottomalle. En taidakaan enää haikailla ensimmäisen kotimme alueelle Jyväskylän yläkaupungille, kun tajusin, ettei siellä ole lähellä muu kuin yliopisto. Eihän siellä ole muutakaan, mitä ennen oli. Bussilla olen siellä vartissa. Oloni täällä talvipesässä on ollut merkillisen hyvä.

Tuntui jotenkin erilaiselta katsella paikkakuntaa vakituisena asukkaana kuin vierailijana. Viimeksi minusta tuli jyväskyläläinen, kun menimme naimisiin. Kuusikymmenluvulla naimattomat opiskelijat kuuluivat kotipaikkakuntaansa. Silloin oli kaikessa paljon nuorta energiaa. Nytkin ikäänkuin luulen ja tunnen, että olen aika nuori ja aloitan uutta elämänvaihetta, kun siirryin syntymäpaikkakunnalta opiskelukaupunkiin toisen kerran. Mitä vielä, kahdeksattakymmentä tässä käydään.
Parvekkeella loistavat jouluvalot, mukana edellisestä kodista siirretyt. On kyllä vähän ihmeellinen olo. Tässä kohdassa kirjoittamista iski rintakipu, korviin asti ulottuva harvakseltaan esiintyvä oire. Piti ottaa miehen peruja olevaa nitrosuihketta.