Luettavaa

Luin Antti Eskolan vuonna 2016 ilmestyneen kirjan "Vanhuus". Siinä hän tutkijan silmin seurailee ja kuvaa elämäänsä ja ajatuksiaan yli 80- vuotiaana. Olen lukenut aiemminkin hänen uskonaiheisia kirjojaan kuten "Yksinkertainen usko" sekä tenttinyt hänen oppikirjojaan. Nyt aloitin 2009 ilmestyneen ja varmaan suuritöisen " "Mikä henki meitä kantaa", jossa hän käy läpi ammatillisia vaiheitaan, metodiensa ja ajatustensa kehityslinjoja koulupojasta alkaen.  Tähän työhön hän sanoo asennoituvansa Aleksis Kiven kuvauksen mukaan: "Niinpä syksy-iltana, koska luonto on käynyt lepoon ja kellastuneena seisoo lempeä lehto, katselee paimen matkanpäästä armasta ahoa, jolla hän kerran kesänä kilvoitteli, tuskitteli, hikeä vuodattain". Vaikka hän sanoo monessa yhteydessä välttävänsä yksityiselämänsä jakamista, kirjoihin valitut kuvaukset tuovat elämänkaaren sekä ikäihmisen arjen nähtäväksi kiinnostavalla tavalla.

Suurimman vaikutuksen minuun tekee se, että hän vaivojen ja sairauksien lisääntyessä koko ajan kuitenkin kirjoittaa ja tekee sen hienosti. Mistä ne voimat ja motivaatio edelleen nousevat? Tietokirjailijan into ja elinikäinen lahjakkuus varmaan kannattelevat häntä, niin ettei hän takerru oireisiinsa niinkuin tässä eräät. (En millään pysty unohtamaan tätä uuvuttavan jatkuvaa, polttavaa närästystä kurkussa) . Noin kahdenkymmenen eläkevuoden aikana hän julkaisi kahdeksan kirjaa. Valtava älyllinen aktiivisuus jatkui loppuun asti. Kirjoissa on ikäihmiselle paljon ajatuksia herättävää luettavaa.

Hän kuoli äkillisesti kotonaan syyskuussa tänä syksynä 84-vuotiaana. Hän pohtii myös kuolemaa. "--turha miettiä, mikä jatkuu ja missä muodossa. Viimeinen ajatukseni voisi sen sijaan olla,  että jännittävää, kohta se selviää. Nyt vain yksinkertaisesti luotan siihen, että kun Jumala on pitänyt minusta huolta tähän asti, niin kyllä hän pitää edelleenkin".
Jostain luin, että hänellä oli seuraavan kirjan kustannussopimus valmiina. Mielekäs vanhuus ja kadehdittava kuolema!