Pääsiäislauantaina

Lapsuudessa pääsiäislauantai oli "menopäivä" pitkäperjantain kotonaolon jälkeen, tai kirkossa käytiin, jos kyläkirkossa oli silloin jumalanpalvelus. Kokosimme innolla pientä pääsiäisvalakiaa. Aikuiset eivät risujen kokoiluun osallistuneet, vaan se oli ainakin meidän kulmalla kersojen puuhaa. Isompana sitten kuljettiin isoa maantietä edestakaisin ja odoteltiin, näkyykö naapurikylien poikia mopoineen.
Tämä tuli mieleeni, kun järjestin tänään itselleni eräänlaisen menopäivän. Poikkeusajan löytöjäni on karttapalvelu, jossa voi mitata kaikenlaisia matkoja. Olen etsinyt sitä kautta uusia kävelykohteita, mitannut matkoja ja käynyt niitä kävelemässä. Vaihtelu piristää ja estää lamaantumista, mikä uhkaa eristyksessä eläviä. Huomasin, että tyttären kotiin löytyy oikotie, noin 6,5 km. Minulla oli viemisiä heille, se oli yllätysretken aiheena. Lähdin vanhalla Aino-pyörälläni, joka on aika raskas poljettava. Sain taluttaa aika paljon mäkiä ylöspäin. Jätin pyörän puoleenväliin, ennenkuin alkoi pienempi tie, ehkä vanha kulkutie. Edelleen sai nousta aikamoisia mäkiä, välillä oli laskujakin toki. Tulin tyttären pihaan kello 11. Koirat haukkuivat tarhassa, mutta ketään ei näkynyt. Soitin ja lähetin viestiä, ei vastausta. Savu tuli savupiipusta, takassa oli siis tuli. Lopulta tytär tuli kuistille, miehensä oli nähnyt minut ikkunasta. Tyttären puhelin oli äänettömällä. Juotiin kahvit ulkona nuotiopaikalla ja lähdin takaisinpäin. Vanha tie oli mukava entisajan tie, nyt kostea ja pehmeässä kunnossa, lammikot jäässä. Sellaista tuttua pintaa kaipasin suuresti Kruunuhaan asfalttikeväässä. Kulkija tunsi olevansa metsän sylissä. Välillä näkyi harmaahirsinen talo ja sekalainen syrjäkylän pihapiiri. Siellä tulivat entiset pääsiäislauantait mieleen. Loppumatkan sain enimmäkseen ajella pyörällä asfaltoituja alamäkiä. Ihmettelin, että jaksoin vastamäet niin hyvin, kun usein on jalat jo lähtiessä  raskaat, kuin heti maitohapoilla. Uutuus virkistää, vaikka vähäinenkin, ja paluumatka on aina lyhyempi. Näin uuden asuma- alueen, järvenlahden vanhemman pikku kylän, tien varressa lähdevesipumpun, josta piti pumpata vettä kouraan. Kotona panin heti saunan päälle. Kylmässä aamussa  pyöränsarvissa kohmettuneet kädetkin sulivat. Sellainen  oli korona-ajan matkailuksi sopiva nostalginen metsäretkeni.