Koronakuvun alla

Eläkkeelle ja sitten leskeksi jäädessä on kyllä oppinut elämään yksin ja säätelemään ankeutta. Ei tämä niin erilaista ole normaaliin verrattuna kuin työelämästä ja koulusta kotiin jääneillä. Paras keino minulle on edelleen ulos meno ja luonnon näkymät. Kun kroppa tottuu ulkoiluun, se myös vaatii sitä ja se madaltaa lähtökynnystä. Luin juuri ympäristötutkijoiden lausuntoja, että avarat maisemat tyynnyttävät mielen, vievät silmät ja aivot lepotilaan. Sehän nyt on pohjalaiselle itsestään selvää. Parasta on olla itse suojapaikassa ja nähdä edessä avara horisonttinäkymä. Meditoidessa ajattelenkin saarimökin vesimaisemaa.Tässä lähistöllä pitää jaksaa kiivetä 200 metriä korkean mäen lakipuolelle, että näkee kaukana siintävät mäet ja järven pinnat. Onneksi ikkunastani näkee aika kauas, kun katsoo vähän sivuun. Muutoin täytyy vain muistella kesämaisemia

Epätasaisen maaston harjoitusrata

Päivästä toiseen, hiljalleen elellään. Monasti on  tylsää, joskus ahdistaa, tekee mieli taas syödä jotain. Jumppaaminen laiskottaa, television kymmenminuuttiset juuri sujuvat. Jos meikäläisten pitää olla eristyksissä vuoden loppuun, on näkymä ankea.Kuinka pääsen menemään Torpalle, kuinka saareen? Helsinkiinkö ei aikakausiin? Mihin asti heitän tulevaisuusankkurin? Pitää suojautua yhteiskunnan takia, se on roolimme. Nyt pitäisi olla oma auto, mutta eipä ole enää korttiakaan. Ihmisiä on lähellä, mutta näen heitä harvoin. Tein kangasmaskin käsin ompelemalla, kun olen antanut koneen pois, ja pidin sitä varhaisaamun hiljaisella kauppareissulla. Oli hankalaa, ei tahtonut pysyä paikoillaan, nousi silmillekin näköesteeksi.Olen alkanut painaa hissin ja liikennevalojen nappuloita kyynärpäällä, ehkä se ehkäisee jotain. Vien kauppalaukut ja ulkovaatteet parvekkeelle "puhdistumaan".Ensi kertaa huuhtelin heti sellaisia tavaroita, joita muut ovat kaupan hyllyllä voineet kosketella, kuten hedelmät.


Pääsiäisaika oli virkistävä eristyksessäkin. Oli hyviä televisio-ohjelmia. Viestejä liikkui paljon. Puhelinkeskustelut ovat kuin vierailuja yksinolon sisällä. Videopuheluista näkee,
kuinka lapsi kasvaa ja oppii uusia taitoja. Nuoriso ei osaa puhua keskenään puhelimessa, lyhyet viestit ja merkit korvaavat sen. Se tyyli uhkaa tarttua vanhoihinkin. Koetan ylläpitää vanhojakin muotoja. Lähettelen lapsenlapselle kortteja ja tänään sain häneltä piirustuksen.
.Vähän ihmettelen sitä, että kirjastot eivät palvele muutoin kuin e-kirjojen avulla. Voisivathan nekin koota varauksia ja tuoda oven ulkopuolelle kuten kaupat. Koota poistokirjoja pusseihin ja laittaa ulos katoksen alta haettaviksi. Löysin taloyhtiön kirjahyllystä vielä lukemista, sitten pitää katsoa e-kirjoja.

Löytyyköhän jälkeenpäin viisaus,kuinka  tällainen tilanne olisi pitänyt hoitaa, jotta kaikkinaiset haitat olisivat pienempiä? Ovatko Ruotsin talous, ihmisten hyvinvointi ja lastensuojelu vuoden päästä paljon paremmassa kunnossa kun meillä, vaikka kuolleita on nyt paljon enemmän? Sitten ehkä lausutaan julki, että kuolleethan  ovat enimmäkseen niitä, jotka muutoinkin olisivat kuolleet  vuoden parin sisään. Kovia ovat päättäjien haasteet. Polemiikki tulee olemaan aikamoinen.Ihmisten reaktiot jäävät nähtäviksi: Hyöky ulkomaanmatkoille vai muuttoja maalle? Jälleenrakennuksen intoa vai tappioiden katkeruutta?