keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Tasapainoilua

Eilen ankea ja vetämätön oloni haihtui, kun noudatin sisareni esimerkkiä: pesin ikkunat lämpimässä säässä. Sauna ja kylpyhuonekin saivat pesut, kun alkuun pääsin. Parvekelasit odottavat uutta inspiraatiota. Niin kauan pärjään, kun tekemällä jotain hyödyllistä ja ulkoilemalla saa paremman olon. Kun se ei enää toimi, pitää keksiä uusia keinoja. Olen nähnyt pitemmän aikaa mukavia unia, joissa ei mitään ole hukassa. Kerran näin jopa unen, että Matti Vanhanen tarttui käteeni ja talutti minua isojen ikkunoiden edestä, joiden takana seminaariväki ruokaili. Tarkoittaako tämä sitä, että seurustelemme, ajattelin ihmeissäni. Viime yönä vein vieraita mökille. Oli kyllä syksy.

Nyt ei kannata ruokkia stressitasoaan uppoamalla koronatietojen kertaamiseen ja kauhukuviin pitkin päivää. Ajan tasalla pysyy vähemmälläkin. Viruspelko on aiheellista, mutta sekin voi kehittyä äärimmäisyyteen asti, jos sitä ruokkii. Itseään kannattaa sen sijaan ruokkia hyvin. Uusi pieni iloni on päiväkahvi kofeiiniherkälle: KultaKatriina Relax kofeiiniton. Yllättävän hyvää.
Mieleen on tullut hoitotyöntekijän oppi: kukaan ei voi siitä paremmin, että minä voin huonosti. Jos on mahdollisuutta, niin verkkopankkinsa voi avata ja lähettää rahaa hätäkohteisiin.
Pääsiäisenä olen "aina" ollut Torpalla. Nyt näissä oloissa aloin oikein odottaa television, radion ja nettiradioiden  pääsiäistarjontaa: musiikkia, hartauksia, dokumentteja, myös jumppahetkiä. Matteuspassiota torstaina.
         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti