Veli on taas päässyt sairaalasta omaan tuttuun sänkyynsä.Ihme mies, sitkeä sissi! Hänellä oli hyvä peruskunto, koska hän liikkui ja urheili joka päivä ja koetti syödä terveellisesti. Hänen sydän-verisuonilajinsa ei varmaan ole tätä isänpuolen lajia niinkuin minulla vaan niinkuin äidin, joka eli ilman perussairauksia 91- vuotiaaksi. Veli täyttää pian 71 vuotta. Kovin on elämä häntä onnettomuuden myötä kohdellut, tosi kovasti.
Kyllä minäkin liikun päivittäin, koska se helpottaa hetkeksi jännitteistä puristusoloani ja kaipaan happea ja liikkumista. Se on kyllä melko vaatimatonta määrältään. Kävelyä lähialueen metsikössä ja kaduilla, kaupassakäynti vajaan kilometrin päässä mäen alla, kevennettyä vesijumppaa, vartin kuntopyöräpolkemista alakerran pyörävarastossa, portaitten nousua, pientä voimistelua, fysioterapeutin antamia niskaharjoitteita. Kävin viikonloppuna kaksi kertaa hiihtelemässäkin urheilukentän ladulla muutaman kierroksen.
Koetan myös syöttää itseäni terveellisesti ja sydänystävällisesti, huolellisemmin kuin ennen yksin ollessani, ettei paino enää laskisi. Parin kerran annoksia helposti syötäviä ruokia, lohikeittoa, broileria ja riisiä kookoskerman kanssa, nakkikeittoa, valmiskeittoja välillä, kaurapuuroa ja mustikoita luomumustikkasopan kanssa aamuisin. Närästyksen takia pitää valita tarkkaan, mikä sopii.Teen joka päivä myös vihersmoothien, koska siinä tulee helposti syödyksi isompi kasvismäärä. Salaattipussista puolet, avokado, kurkkua, melonia, appelsiinimehua sauvasekoittajalla mössöksi. Se maistuu hyvältä. Siinähän sitä on ohjelmaa, vaikka vain itseänsä huoltaa. Noudatan sydänkurssilla annettuja ohjeita. Kun vielä osaisi olla elämäänsä tyytyväinen kotipuuhailija, niinkuin alakerran minua 11 vuotta vanhempi terve asukas, johon olen tutustunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti