lauantai 3. maaliskuuta 2018

Siedätystä

Päiväsajan vaikeat olotilat jatkuvat. En ole kaikensuuntaisista pohdinnoista huolimatta saanut selvää, mistä ne oikein johtuvat. Lääkitys, kilpirauhanen ja muut sisäeritykset, psyyke? Tiistaina on sisätautilääkärin vastaanotto. Mahtaakohan sielläkään mitään selvitä. Vaikea olo on estänyt liikkumistani ja osallistumistani. Eilisaamuna ajattelin, että  koetan tehdä siihen muutoksen, olkoon huono olo, en halua olla oireitteni vanki. Lähdin bussilla muutaman kilometrin päässä olevaan isompaan myymälään ostamaan lahjoja lapselle ja muuta pikkutavaraa. Koko ajan siellä rauhallisessa myymälässä päätä puristi  ja oli tärisevä, paineinen olo tykyttelyineen niinkuin tälläkin hetkellä, mutta ostokset onnistuivat hyvin. Koetin vain rentoutua kaiken aikaa. Nyt on lapselle lahjat. Vielä kun pystyisi matkustamaan synttäreille muutaman viikon päästä.
Iltapäivällä tytär pyysi mukaansa verho-ostoksille ja sinnekin lähdin. Verhoja ei löytynyt mistään, hyvin heikot olivat valikoimat. Verhoja ei taideta nykyään paljon käyttää. Valtavan ison Prisman ruokapuolen jätin väliin, istuin penkillä ja katselin melkein pyörryksissä perjantai-iltapäivän ihmismassoja ja täysiä ruokakärryjä. Tässäkin kaupungissa keskusta kuihtuu, kauppakeskukset valtavine parkkihalleineen nousevat kaupungin laidoille. Haluavatko ihmiset tosiaan sellaiset kaupat?

Illalla olin kutsuttuna syömään ja sekin sujui helposti. Omissa oloissa syöminen on edelleen vaikeata, ei maistu. Syötän itseni terveellisesti, mutta väkisin. Illalla se sujuu helpommin. Talo oli pienessä kylässä, jossa ei näy katuvaloja. Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa, kun hanget muuttuivat sinisiksi ja sitten taivaan peittivät kirkkaat tähdet. Kuu nousi ilman kilpailijoita. Olin kuin hoidossa käynyt ja nukuin hyvin.
Tänään uimahallissa ei mennyt yhtä hyvin, kun ihanan fysioterapeuttini juuri hoitama vasen lapaseutu, niska ja vasen käsivarsi kipeytyivät liikkeistä uudelleen. Sydän läpätti. Uiskentelin kuitenkin yli puoli tuntia ja kävin saunassa, juttelin parin ihmisen kanssa.  Pysähdyin ensimmäistä kertaa kahvioon, otin teetä ja dallaspullan. Hyvin niidenkin syönti sujui, vaikka   olen luullut, etten pystyisi enää pullaakaan syömään. On tässä teilläkin varmaan ihmettelemistä niinkuin on itsellänikin.

2 kommenttia:

  1. Annikki, olet urheasti elämän virrassa mukana, vaikka huteramminkin. Ajattelen hoitajaksi muinoin koulutettuna, että sinulle olisi hyväksi löytää ns. henkilääkäri, sydänjuttuihin perehtynyt ja ihmisen huolia ymmärtävä. Oireet eivät tule tyhjästä, niihin on syitä. Pelokas tai alakuloinen mieliala voi voimistaa oireita, mutta ei luoda niitä.
    *
    Verhoista puheen ollen -
    pojan perheen kodissa ei ole kankaisia verhoja, paitsi pikku tyttären huoneessa. Ehkä todella on niin, että lastemme sukupolvi kokee verhot turhanaikaisena pölypesänä.
    Ihan alastomaksi en kyllä oman kotini ikkunoita osaa jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, että olisi henkilääkäri, joka paneutuisi kokonaisuuteen ja jonka luo pääsisi tarvittaessa! Onneksi on lääkäriystävä olemassa. Tänään jäin kirkkokahveille ja hyvin meni. On tähän huteraan itseen tottumista, syyskuussa kun olin vielä ikäänkuin vapaa ihminen!

      Poista