perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kulttuuripäivä

Tulipa tästä päivästä hyvä!
Kohta aamusta oli leppoisan tehokas vesijumppa ja saunassa hauskoja eskarilaisia mummojen ilona.Oli kiva kuulla, miten ohjaaja antoi hyvää palautetta ryhmälle, kuulin myös omat kehumiseni välitettynä lapsille.

Huomasin menokalenterista, että Taidemuseolla oli avoin taidepaja tänään. Taidegraafikko Juha Karjalaisen näyttely oli upea. Pajassa tarjottiin värien lisäksi kirjojen irtolehtiä työskentelyyn. Nopsasti syntyi leikkelemällä sarja Aika, Muutos ja Yksin. Tajusin, että kannan yhtä aikaa kolmea prosessia: vanhenemista, asumisen ja kotipaikan muutosta sekä yksin jäämistä. Piti tehdä lopuksi erilainen Toivo. Jääkaappitarrat vähän sotkevat näyttelyäni.

Kulttuuriluotsien kahveilla sain mukavia vinkkejä. Taidan alkaa pitää perjantaita kulttuuripäivänä aina, kun olen täällä. Alkoikin vähän tuntua, että olen liian nuori vanhusten päiväpiiriin. Tunne on tosin aivan sisäinen, ei siellä kukaan minua pitkään katsonut!


4 kommenttia:

  1. Hyvä päätös!
    Tehdä edes joskus jotain toisin tai ihan muuta kuin tavallisesti - voiko sen parempaa elämänkutsua eläkeläinen itselleen järjestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, urautuminen ja paikoilleen nuutuminen vievät muistinkin.

      Poista
  2. Nyt vasta muistin, että yksi akseli unohtui eilen kokonaan: sairaus. Seurantakäyntiaika on odotuksessa.

    VastaaPoista
  3. "Vanhuus ja vaivat tarttuvat", minä jurputan yhdelle ystävälleni. Vaikka on hyvä, että on ikäihmisille omiakin piirejä ja kokoontumisia siellä elonpiiri helposti kaventuu. Luulisin. En ole vielä yhdessäkään käynyt, mut muuten ollut panenevinani merkille...

    VastaaPoista