Keskikesän juhlaa

Valo on minulle juhlaa, tuo joka tällä hetkellä punaa mäntyjen varret ja saa toisesta ikkunasta näkyvän koivikon vihreään hohtoon. Ihmeellinen on tämä yötön yö tupani ympärillä. Kuin toinen maailma on se, joka pimenee jo puoli kolmelta. Koetan lukea, mutta katse kääntyy vähän väliä seuraamaan laskevan auringon valaisemaa lähipiiriä.
Tämän ajan juhlaa minulle ovat erityisesti puut ja pensaat. Pihapihlajat loistavat kukkeina, syreenit tuoksuvat, unkarinsyreenit aloittavat kukintaansa. Omenankukat ovat varisseet maahan. Tänä juhannuksena juhannusruusut eivät ehdi kukkaan, on ilo että niitä saa vielä odottaa niinkuin muitakin pensaita. Tammi kukoistaa vaahteroiden välissä. Kullerot loistavat keltaisina, vuorenkilpi violettina, raparperi ja saksankirveli vaaleina röyhyinä, kielo tuoksuu kielolta niiden juurella.
Muistelimme ystävän kanssa lapsuuden juhannuksia. Tehtiin maja tai oltiin jonkun vintillä, vuoden ainoat kaksi punaista limukkapulloa ja vohvelikeksipaketti eväinä. Isä toi ne kaupasta. Se oli juhlaa.
Sieluni on ihmeellisen levollinen. Luonto ja vanha tupa hoitavat mieltä. On murheita, joille en voi tehdä mitään, voin vain odottaa, mutta minulla on rauha. Olen luovuttanut pois asioihin puuttumisen. Tapaan ystäviä, mutta aattoa vietän yksin.Olen oppinut iloitsemaan hyvistä asioista itseksenikin. Tai koetanhan minä jakaa niitä teidän, blogiystävien, kanssa. Täällä ei tunnu niin yksinäiseltä kuin kerrostalossa. Lämmitän saunan, saunon pitkän kaavan mukaan. Niinhän me aina ennenkin teimme, en ole tottunut muunlaisiin juhannusjuhliin. Kuuntelen vieläkö käki kukkuu.
Valon juhlaa sinullekin!