sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Yksineläjän koulua

Kun istun kirjoituspöydän tuolille, näen vasemmalla vaatekaapin peilistä naisihmisen. Ei hän aivan vanhukselta näytä, mutta yksineläjän hiljaisuus hänestä huokuu. Kasvoille nousee pieni hymynhäive, kun hän yllättäen näkee toisen ihmisen. En ole eilenkään puhunut yhtään sanaa, paitsi muutaman itsekseni.
Yksinelämisen oppikoulua pitää meistä monen käydä. Minä olen asunut yksin vasta alle kaksi vuotta, sitä ennen en koskaan. Mitä pitää oppia?
Pitää jotenkin riittää enemmän itselleen. Pitää opetella, että jakamatonkin ilo on ilo. Pitää oppia itse tyynnyttämään mielensä. Pitää ja saa päättää itse. Pitää ja saa ohjelmoida elämänsä itse. Ei kannata surkutella itseään. Jotkut lesket ovat oppineet suuresti arvostamaan itsenäisyyttään. Minäkin olen oikeastaan aika erakkoluonteinen. Yksin asuva tietää kuuluvansa erittäin isoon, vaikkakin piilossa olevaan ihmisjoukkoon. Jos autoon vierekkäin istuutuvan pariskunnan näkeminen vihlaisee mieltä, tietää, että jossain vaiheessa toinen heistä kokee yksin jäämisen.
Onneksi minulla on vielä ihmisiä, joille voin kaikki asiani selvittää, siihenhän olen tottunut. Sisar on tulossa yökylään. Ihmiset, joiden kanssa on yhteistä historiaa, ovat merkityksellisiä, uusiin on kynnystä. Siihenkin pitää monen oppia, ettei ole ketään, jolle voisi kaikki puhua. Tiedän kyllä, että parisuhteessakin moni on aika yksin, kaikkea ei voi jakaa, ei tule kuulluksi, mieli on mustana tuon tuostakin. Yksin asuva ei välttämättä ole yksinäinen, ystävien ja sukulaisten rooli kasvaa, jos sellaisia on olemassa. Netistä löytyy paljonkin ajankulua. Facebookissa on hauskoja ryhmiä ja palautetta tulee välittömästi, kun klikkaamiset ovat helppoja, toisin kuin blogeissa. Jossain vaiheessa satunnaisenkin ihmisen tapaaminen voi olla tärkeätä, kaupan kassan tai päiväpiirin vetäjän. Saa puhua muutaman sanan. Monet systeemit järjestävät yksinäisten tapaamisia. Eräs vanhus sanoi, että joka toisen viikon päiväpiiri on elämän kohokohta. Silloin ihmisen täytyy olla tosi yksinäinen.

Yksin ollessa havainnoi enemmän. Näen pihatiellä pihlajasta varisevien kukkien valkoisen maton, seuraan pääskysen lentoa katoksen alle. Se tulee joskus istumaan seurakseni sähkölangalle. Radion juhannusohjelmat ovat hienoja, kuten eilinen putkiradio-ohjelma. Kesäyö on yhtä valoisa kuin ennenkin, saunan löylyt makeat, luonnonkukat puhkeavat kukkaan entisessä järjestyksessä. Hain taas lupiineja ja koiranputkia maljakkoon niinkuin vuosikymmenet olen hakenut.Sekin pitää hyväksyä, ettei tämä kaikki ole aivan valmista, että teksti himmenee edessäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti