lauantai 7. lokakuuta 2017

Kohderyhmää

Kylläpä kaupunki ja seurakunta ovat tarjonneet monenlaista vanhustenviikon ohjelmaa!
Pitää vain hyväksyä, että on tätä kohderyhmää. Silloin voi vain ottaa vastaan konserttia, elokuvaa, taidenäyttelyä,tanssiesitystä, taideryhmää, liikuntaa ja aivan ilmaiseksi. 

Tällä viikolla oli myös toinen Promeq-ryhmän kokoontuminen. Ilmoittauduin keväällä laajaan yliopistolliseen tutkimuskyselyyn. Arvonnassa tulin valituksi keskusteluryhmäänkin. Osallistumisen kriteerit olivat yksin asuminen, yli 65 vuoden ikä ja jokin koettu ongelma. Tapaamisia on viisi. Tässä ryhmässä on kahdeksan osanottajaa. Olemme syöneet yhdessä ja keskustelleet yksinäisyydestä, univaikeuksista ja muista yhdistävistä asioista. Ryhmien jälkeen täytetään taas lomakkeita ja sitten tutkijat vertaavat ryhmiin osallistuneiden ja ei-ryhmäläisten kokemuksia keskenään. Jotenkin kaupunki on vähän tutumpi, kun tietää muutamia siellä asuvia ihmisiä. 
Aloitin uuden joogan, joka tuntui hyvältä, vaikka oli vaativampi kuin entinen. Seuraavana päivänä oli kuitenkin toinen polvi kipeä ja jäykkä.  Muistin monia kipeäjalkaisia ystäviäni, kun en päässyt portaita alas. Taitaa olla turvallisempaa, että pysyttelen vain veden kannattelemassa liikunnassa.
Täällä olo on nyt tuntunut helpommalta kuin viime talvena. Seutu on saanut mielessäni vähän takaisin entistä kotiseututuntumaa. Yliopiston kulmilla en kuitenkaan pysty kulkemaan silmät kuivina. On tuo aika kummallinen käsite. Se on yhtä aikaa mennyttä ja läsnäolevaa. Viisikymmentä vuotta sitten samoilla paikoilla kulkiessamme se oli nykyhetkeä ja tulevaa täynnä.

3 kommenttia:

  1. On varmaan kiinnostavaa olla tutkimusryhmässä mukana. Nuo liikuntaharrastukset saattavat tuottaa yllätyksiä, minä jouduin jättämään senioritanssin, kun jalka protestoi. Kuluneet nivelet eivät uusiudu, sopimaton liikuntamuoto hälyttää kivulla.
    Oletko käynyt Jyväskylän seurakuntien Lähimmäisen kammariin tutustumassa?

    VastaaPoista
  2. Niin - ja kiitos, kun palautit isomman fontin, oli vaikeuksia lukea päätelaseilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se fontin muutos olikin kumma juttu. Se tapahtui itsestään kesken kirjoittamisen. En millään konstilla saanut sitä muutetuksi. Piti lopulta poistaa teksti ja kirjoittaa uuteen paikkaan uudelleen. Sitten ohjelmaan laitettu fontti toimi. En ole vielä käynyt lähimmäisen kammarissa.

      Poista