sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Tenkkapoo

Tänä iltana siirryin talvipesään. Lähdin kyläpiirin keskeltä. Yhdelle, joka ei pääse itse metsään, kävin viemässä survottua puolukkaa, jota keräsin tänä huippusyksynä kymmenen sangollista. Yksi haki eilisiltana omenia, toinen naapuri tuli vielä hakemaan lisää, onneksi. Valtaosa talviomenista kyllä jäi puuhun ja se vaatii jatkotöitä. Yhdet naapurit toivat minut viiden kilometrin päähän bussille.

Oli oikeastaan hyvä päivä ajatella kaupunkioloja ja pientä tasalämpöistä boxiani, kun sade vihmoi bussin ikkunoita, pyyhkimet viuhuivat, maailma pimeni ja kaupunkiin tultaessa märät kadut kiilsivät katuvaloissa.
Onhan tämä taas helppoa, menin vain kulman taa kauppaan hakemaan alkutarvikkeet, kauppa on auki kymmeneen. Välillä on ravintola ja toisella puolen kaksi pizzeriaa ja R-kioski. Kampaamo, kirjasto, uimahalli, kahvila ja niin edelleen aivan lähellä. Ei tarvitse suunnitella kulkuaikatauluja.

Olin lähettänyt ison matkalaukun aiemmin vävyn mukana. Nyt tulikin tenkkapoo: En saanut sitä auki.  Vaikutti, että numerolukko oli mennyt päälle. En ollut sitä laittanut enkä tiedä laittaneeni koskaan mitään koodiakaan. Kokeilin kaikenlaisia numeroita, turhaan. Luulin jo, että minun pitää rikkoa paras laukkuni.
Mieleen välähti, että tämähän oli alunperin mieheni laukku. Hän ehkä on laittanut siihen koodin. -Auta nyt, sanoin. Samassa tuli mieleeni numerosarja, mikä se voisi olla. Ja lukko napsahti auki. Kiitos taas. Kaikki hyvin.
Nyt saan avata ensimmäisen Sunnuntaihesarin. Tilasin tämän ainoan paperilehteni ihan vain siksi, kun täällä on oviluukku ja on  mukavaa, että siitä kopsahtaa pyhäaamuna lehti.
Pimeä tupa siellä lakeuden laitamailla jäähtyy hiljalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti