Jotkut ystävät ovat soittaneet ja kysyneet kuulumisia, kun en ole hetkeen kirjoittanut. Ei ole vain tullut innostusta tai noussut sellaista ajatusta, joka muotoutuisi sanoiksi. Ei niitä vaihtelevia ja silti samanlaisia olotiloja huvita aina kuvailla eikä lukea. Olen kiitollinen teistä ystävistä, vaikka tulisi pitempiäkin taukoja.
Eilen aamupäivällä oli pitkään siirtynyt hammaskirurginen tulehtuneen hampaan poisto. Pyysin siihen esilääkityksen suojellakseni sydäntä, varsinkin kun oli esillä mahdollisesti kaksi poistoa. Tytär lähti saattajaksi. Sain kolme antibioottia, särkylääkkeen ja sen esilääkkeen. Istuin tyttären vieressä tunnin odottamassa vaikutusta. Kävi ilmi, että sinä aikana tuli jakso, josta en muista mitään. Olin vastannut ystävän puheluun ja vastannut toisen tekstiviestiin, puhunut monotonisella äänellä. Ne ovat kuin hataraa unta. Olin näprännyt oudosti pankkikorttia, kuin olisin yrittänyt avata puhelinta. Olin alkanut kaatua, joko nukahdin tai taju meni hetkeksi. Pitäisiköhän siitä lääkkeestä olla noin vahva vaikutus? No, operaatio meni hyvin. Verta vuoti kyllä iltaan asti. Tytär muisti saadut ohjeet, minä en kaikkea. Nyt syödään penisilliiniä ja särkylääkettä muutama päivä ja pitää syödä ja liikkua varovasti. Näitä operaatioita tulee joskus lisää. Ei hauskaa. Päivä kerrallaan, se on meikäläisten ohje.
Oh, varmaan pelottavan tuntuista. Kyllä nakattiin sinulle vähän liian tuhti coctail, ei ihme, että taju ei pysynyt perässä. Onneksi tytär oli mukana. Kai te kerroitte hammaslääkärille, etteivät mahdollisella seuraavalla kerralla enää noin rankasti lääkitse.
VastaaPoista'Päivä kerrallaan' tuntuu ehkä nuoremmista kliseeltä, mutta ikääntyvä on jo oppinut, että se on 'käypä hoito' monenlaisten terveysongelmien ristitulessa.
Kyllä kerrottiin, mutta ei lääkäri siihen mitään sanonut. Kysyi ensin, nukahditko, niin kai voi siis käydä. Olipa yllätyscoctail!
Poista