sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Rauha heidän muistolleen


Kaksi suruviestiä on viime aikoina elänyt mielessäni.
Ensimmäinen on Pertti Alajan kuolema. Hän oli viimeinen esimieheni kymmenen vuotta sitten lyhyen aikaa. Tulimme hyvin toimeen. Hän oli minua kohtaan niin kannustava ja rohkaiseva, että ajattelin: Mitähän minusta olisi voinut tulla, jos olisin kohdannut sellaista aiemmin? Opin kuinka hänen kanssaan toimitaan, vaikka kaikki eivät sitä osanneet. Kun luin toukokuussa lehdistä hännen sairaudestaan, lähetin hänelle sähköpostia ja kerroin kiitokseni. Hän vastasi ja kertoi syöpänsä kulun. Vaihdoimme vielä kuulumisia molemmin puolin. Hän odotti leikkausta toiveikkaana, mutta sitten ilmaantui surutieto lehtiin. Olen iloinen, että sanoin sanani hänen eläessään.

Hän oli antanut minulle 2007 julkaistun runokirjansa "Hyvää yötä, Kleopatra". Nyt vasta huomasin, että yksi sen osastoista käsittelee kuolemaa.
Puhuttelevin on lyhyt runo.
"Suru tulee eletystä kuolemasta."

Toinen runo:
"Kysyn vastakuolleelta miltä tuntuu.
Keltaiset muistot pyörivät
          kuin mereltä puskeva pyrylumi.
Rutistan hiutaleita hellästi.
Untuvaa, karitsan suortuvaa."

Toinen ilmoitus koski kotikylän naapurinäitiä, viimeistä heistä. Kävimme sisareni kanssa hänen luonaan edelliskesänä ja sitä edellisenä kutsuimme hänet kotimökkiimme kahville. Hän oli iäkäs, 91-vuotias ja asui loppuun saakka kodissaan yksin, lastensa tukemana. Hän oli uskomattoman viisas, valoisa,  tyyni, myönteinen, hyväkuntoinen ihminen, vaikka elämässä oli alusta asti ollut myös vaikeuksia ja köyhyyttä. Kävimme sisareni kanssa tyttären luona osanottokäynnillä. Muutamat viime päivät Aili oli sairaalassa, jossa vasta selvisi, että hänellä on laajalle levinnyt vatsasyöpä. Hän halusi tutkimukset: "Haluan tietää, mihin kuolen." Viimeisillä voimillaan hän hyvästeli läheisiään sairaalassa ja puhelimessa ja levitti loppuun saakka ympärilleen lempeätä valoa. Hänen kuolemansa oli kaunis. Pian on viimeinenkin naapurinäiti tavattavissa vain kotikylän hautausmaalla.


2 kommenttia:

  1. Kertomasi kaltaisten vanhusten tapaaminen on tosi tärkeää. He ovat sinut elämänsä ja kuolemansa kanssa. Eivät ole paenneet elämää, niin ei tarvitse yrittää kätkeytyä kuolemaltakaan. Siunattu olkoon heidän muistonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siunattu olkoon muistonsa, joka opettaa meitä. Sairaalassa hoitaja oli sanonut Ailista, että "meillä on paljon oppimista".

      Poista