Katsoin naapurini kanssa hänen tallentamansa vanhan elokuvan Kirkastettu sydän.
Se kertoo kirkkoherra-runoilija Väinö Havaksen ja hänen suuren perheensä elämästä jatkosodan aikana siihen saakka, kun jännityksellä pelätty viesti tuli. Tytär Mirkku Havas-Kallion haastattelu oli 10.11.-18 Keskisuomalaisessa. Tytär on koko ikänsä pohtinut syytä siihen, miksi kymmenen lapsen isä lähti vapaaehtoisesti vielä sotaan. Elokuva antaa siihen vastauksen. Velvollisuus isänmaata kohtaan oli voimakkain eetos.
Vuonna 1943 tehty elokuva sopi tähän minulla näköjään meneillä olevaan historiaboomiin. Filmin rytmi on hidas ja viipyilevä, sisäisille tunnoille tilaa antava ajankuva, suuressa perheessäkään ei kuvata mitään kiirettä tai hälinää. Elokuva on viimeksi esitetty televisiossa 18.10 tänä vuonna, mutta sitä ei enää löydy Yle Areenasta.
Naapurini muistaa, kuinka heidän ollessaan aamiaispöydässä polkupyörää taluttava kirkkoherra kääntyi heidän pihaansa. Ensimmäisellä kerralla viesti oli veljen haavoittuminen, sitten toisen veljen kuolema. Minun lapsuuskotiini oli tullut viesti pojan, setäni, kaatumisesta. Minä kuulin näistä myöhemmin kerrottavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti