Tässä on ollut pari sosiaalista viikkoa lasten perheiden ja muiden läheisten parissa. Nelivuotias oli käynyt tässä Torpan mummolassa viimeksi vuosi sitten, mutta ihmeen hyvin hän muisti asiat. Tärkein oli vintti: -Täälläkö on ne rappuset vintille? Siellä sitten leikittiin suurin osa ajasta tallella olevien lelujen ja mumman kanssa. -Viimeksi minulla oli sellainen oranssi lautanen, jossa oli kuvia.Se muumilautanen oli ollut isomman serkun nimikkolautanen. Talo tutkittiin kellarista vintille ja ulkorakennuksiin.-Minä haluan lypsää siellä navetassa. -Voi kun ei ole lehmiä. -Näytä kuitenkin, sanoi tämä touhukas ja toimeen tarttuva pikkuneiti. Ja niin löytyi sanko polvien väliin ja oikea ote käsiin. Mahtaakohan hän aikuisena muistaa, että hän olisi lypsänyt lehmiä täällä? Samana päivänä vielä löytyi kaupunkilaistytölle tien varrelta lehmiä ja pysähdyttiin aitauksen viereen ihmettelemään, kuinka isoja ne lehmät ovat.
Toisenlainen muistojen aika nousi toisella paikkakunnalla, kun tyttären kanssa vierailtiin miehen tyhjilleen jääneessä ja paikalleen hajoavassa kotimökissä. Sieltä löytyi tyttären leikkien rippeitä. Miehen kotikylää lähestyttäessä nousi hänen henkensä, sielunsa ja koko perheensä kaunis muisto vahvasti mieleen.Se asutustilan talo on tullut elinkaarensa päähän. Milloinkahan tämän sata vuotta vanhemman Torpan piha on kasvanut umpeen pihlajaa ja koivua samalla tavoin?
Saarimökillä kaikki oli ennallaan. Joutsenet ja kuikat lipuivat poikastensa kera rauhallisesti omia kulkujaan, sauna lämpesi. Nyt on veto aika lailla lopussa, pitää vähän huilata kaikkien tiskien ja saunanlämmitysten jälkeen, niin mieluisia kuin kaikki puuhat ovat olleet ja apuakin oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti