Lepopäivää

Sunnuntai-iltapäivän raukea torkkeisuus sohvalla kirjan noustessa aina välillä silmäin eteen, välillä vaipuessa rinnan päälle. Olo on kuin kirjojen kartanotyttärillä, joilla ei ole mitään tekemistä. Lepopäivä lepopäivien keskellä. Muistan hämärästi, että on sellainen käsite kuin sunnuntai-iltapäivän ahdistus ennen työviikkoa. Minun työviikkoni? No nurmikot pitää leikata ja reunoja siistiä trimmerillä, ruoho on kasvanut hurahtamalla viime päivien sateissa ja lämmössä. Vieraita on tulossa viikon mittaan. Pitäisikö tehdä jotain? Ei, nyt on helluntaipyhä. Jumalanpalvelusta kuunnellessani tein huiviin hapsuja. Jotain käsillä tehden pystyn kuulemaan paremmin. En ole nähnyt tänään yhtään ihmistä kaukaakaan, en kai eilen enkä toissapäivänäkään. Uneni sitä vastoin ovat nykyään merkillisiä ja laajoja, liittyen eri elämänvaiheisiini.

Eilisaamuna sentään kokosin nokkosia, kiehautin ja laitoin hellan päälle kuivumaan. Täällä on puhdas luonto kerätä niitä. Ja lipstikkaa kokosin muutaman vihdan myös kuivumaan. Leikkasin nokkosia viikatteella rakennusten varjoista kasvamaan uutta satoa.

Onneksi oli lyhyt hellejakso. Perjantaina ukonilman myötä tuli hurja raekuuro, joka hakkasi pahasti alas omenan ja syreenin sekä pihlajan kukkia.Välillä piha oli valkoisena rakeista ja pihlajan tertuista.
Kirjastoautosta viimeksi: Nuotio-Soininen: Sakset tyynyn alla, Taina Latvala Venetsialaiset, Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. OK, viimeinen vähän tekemällä tehty. Tämä siksi, kun M kiitti kirjavinkeistä.