keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Iltakävelyllä

Illan viiletessä käppäilin hiljakseen kotitietä eteenpäin. Molemmin puolin on tilan peltoja, joilla vuokraaja viljelee ohraa ja kauraa. On mukava katsella esi-isien raivaamia peltoja hyvässä kunnossa.
Seuraan viljelyn vaiheita ja vuoden kasvua, toivon sateita ja aurinkoa.
Kauran sinivihreästä väristä mieleeni nousee aina näkymä toisesta paikasta ja ajasta. Kotitaloni pihapiirissä oli tuulimyllystä tehty aitta. Se leveni ylöspäin, mikä kummakseni ei ollenkaan näy Lapuan historiakirjassa olevasta kuvasta. Sen yläkerrokseen sain 13-vuotiaana suureksi ilokseni laittaa itselleni kesähuoneen. Siellä oli ihana nukkua. Aamulla hirsien raoista näki, onko aamu kirkas  vai pilvinen. En muista lainkaan, oliko hyttysistä haittaa. Avatusta luukusta näkyi peltomaisema länteen järvelle päin. Kaurapellot olivat ilta-auringossa kauniin sinertävän vihreitä, ojat niiden välissä pursuivat keltaisempaa vihreää. Ojanpientareilla kasvoi myös mesimarjaa eli luhurikkaa, tietyissa paikoissa mansikkaa. Aitta, jota sanottiin puariksi, oli surukseni purettu, kun 18-vuotiaana palasin kesätöistä Helsingistä. Ovi on edelleen tilalle rakennetun aitan ovena.

Iltakävelyyn kuuluu kastelukannun kanssa kävely pihapiirissä.

7 kommenttia:

  1. Hauskaa, että olet täällä taas! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  2. Ken on maalla syntynyt ja kasvanut ei taida elää kesäänsä miettimättä säiden vaikutusta elonkorjuuseen ja sadon kasvuun. Viime kesänä tuntui tosi kurjalta, kun vilja kuivui pystyyn ja sato jäi huonoksi.
    Vanhat aitat ja riihet herättävät myös aina jotenkin lämpimiä tunteita. Samoin nämä perinneperennat punaisen tuvan seinustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vanhan maalaisen korvaan särähtää, kun säätiedottaja puhuu sateen riskistä pitkän kuivan hellejakson aikana. Olen kerran jopa lähettänyt palautetta televisioon. Tänä kesänä on mielestäni puhuttu vähän eri sävyyn, mikä ei tietysti johdu minun pikku palautteestani.

      Poista
  3. Kyllä palautteelle on merkitystä, et ehkä ollut ainoa, joka kiinnitti huomiota siihen miten säästä tiedotetaan.
    Me laitoimme kerran palautetta siitä, että keskipäivän mietelause oli kadonnut radiosta - se kun sattui meidän välipala-aikaan mukavasti kuunneltavaksi. Se tuli takaisin - ja kerrottiin, että palautetta oli tullut runsaasti.

    VastaaPoista
  4. Palautteista puheenollen. Hirveästi annettiin palautetta radion aamuhartauksien palauttamisesta entiselle paikalleen. Ei tuottanut tulosta. Vastaus oli, että se ennen kahdeksaa aika tarvittiin ajankohtaisille asioille.Piste.

    VastaaPoista